Uutiset

Työkoneet

Marttiini Metal Technics Oy -ensin kallistui ja nyt jo pyöriikin

”Pyörittäjä on meillä suhteellisen uusi tuote. Kallistuvia liittimiä olemme valmistaneet kauemmin ja kentällä niitä on jo noin 1000 kappaletta. Olemme saaneet vankan maineen ja positiivisen vastaanoton kallistajien osalta ja siitä oli luontevaa siirtyä pyörittäjien valmistukseen. Kallistuvaa liitintä käyttäviltä asiakkailta toive pyörittäjän valmistamiseksi itse asiassa tulikin. Pyörittäjän yläosa eli kallistus onkin vanha tuttu ja täydennetty pyörittäjällä”, valistaa hallituksen puheenjohtaja Ilkka Marttiini.

”Olemme tehneet pyörittäjästä matalan ja tiiviin paketin sekä kiinnittäneet huomiota kestävyyteen. Muun muassa kallistuksen laakerointi on tehty vankaksi. Tapeissa on niin ikään reilusti kantopintaa. Ruuvi on kilpailijoita kookkaampi ja uskallan väittää, että sitä kautta myös pitkäikäisempi. Kallistussylinterit on asennettu ”toisin päin” ja niitten varret ovat täysin suojassa kotelorakenteen sisällä. Myös hydrauliletkut kulkevat suojassa, eikä tarttumisvaaraa ole”, jatkaa Marttiini.

Suomen Telakone Oy on yksi Marttiininkin pyörittäjiä asiakkailleen konekaupan yhteydessä toimittavista koneliikkeistä. Yksi kaivukoneeseensa Marttiinin-pyörittäjän hankkinut urakoitsija on humppilalainen Markku Laurila. Samanmerkkisistä kallistuvista liittimistä miehellä on kokemusta jo aiemmilta vuosilta – Hyundai 140 LCD-7A-kaivukoneeseen liitetty pyörittäjä on sen sijaan miehellä ensimmäinen.

”Kallistuvista liittimistä minulla on hyvät kokemukset. Ne on tehty kestämään, eikä siinä suhteessa ongelmia ole ollut. Tällä hetkellä toisessakin koneessa eli Hyundai 210:ssä on niin ikään Marttiinin kallistaja. Ja aiemmissa 140-malleissa kallistaja on ollut myös, joten kokemusta on kertynyt aika lailla. Pajalla niitä ei ole tarvinnut käyttää ja jos murheita on ollut, niin Telakoneen huolto on toiminut ripeästi. Seisokkeja ei ole ollut”, kertoo Laurila.

”Hyundain hydrauliikka on erittäin tarkka ja hyvin hallittava. Pyörittäjän propo-ohjaus kaivuvipujen päissä niveltyy hyvin kaivukoneen omaan hallintaan. Mitä enemmän peukalopyöriä kääntää, sitä nopeammaksi kallistus ja pyöritys tulee”, jatkaa Laurila.

Agrologiksi vuonna 1992 valmistunut, 40-vuotias Laurila on toiminut yrittäjänä vuodesta 1994 lähtien. Kotitilan viljelyhommat on sittemmin jätetty alan urakoitsijoille, kun yrittäjyys tahtoo olla kokopäiväistä puuhaa. Maarakentamisen töitä tehdään laidasta laitaan. On rakennettu katuverkkoa, tehty kunnallistekniikkaa ja metsässäkin on mm. mätästetty. Kunta on ollut Laurilalle merkittävä työllistäjä. Jutun kuvat otettiin pohjavesiputkituksen tekemisestä lähellä Humppilan keskustaa.

Lisämallejakin tulossa

NTP-10 sovitteinen mROTO-20 on pitkän tuotekehityksen tulos. Valmistajan mukaan haluttiin saada aikaiseksi pyörittäjä, joka on laadultaan samaa tasoa kuin hyvän maineen kentällä omaavat kallistuvat liittimet. Ensimmäinen malli siis kattaa yleisimmät kaivukoneitten painoluokat välillä 10-20 tonnia. Tähän haarukkaan myydään Suomessa leijonan osa kaivukoneista.

Kyseessä on sanalla sanoen paketti, sillä tiiviistä kokonaisuudesta ei putkia tai muita helposti kiinni tarttuvia komponentteja löydä. Ainevahvuudet ovat silmälläkin tarkasteltuna reiluja. Tämä tuo kilpailijoihin nähden ehkä muutaman lisäkilon, mutta kokoluokassa kestävyys on valmistajan mukaan vahvempi kriteeri rakennetta suunniteltaessa.

Pyörittäjän rakennekorkeus on noin 630 millimetriä, mutta muuttuu hieman sovitteen mukaan. Paino on 590 kiloa. Maksimi leveys sylinterisuojien uloimmista osista mitattuna on 960 millimetriä. Kiinnikkeen pituus on 774 millimetriä. Kallistuskulma on 40 astetta molempiin suuntiin ja peruskoneelta virtausta tarvitaan 40-60 litraa minuutissa ja työpainetta 180-200 baaria. Tällöin pyörintänopeus on kuusi kierrosta minuutissa.

Mallisto tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Ilkka Marttiinin mukaan kehitteillä on jo pyörittäjä 18-26 tonnin koneisiin. Sitäkään ei lasketa soitellen markkinoille, vaan ensiesittely tulee näillä näkymin olemaan seuraavassa Maxpo-näyttelyssä ensi vuoden syyskuussa.

Hyundai

Hyundai 140LCD-7A on suhteellisen uutta Hyundain mallistoa. Noin 15 tonnia painavassa kaivukoneessa on 600 millimetriä leveät telalaput ja 2,5 metrin pituinen kauhanvarsi. Moottori on Mitsubishin nelisylinterinen turboahdettu ja välijäähdytetty diesel (89 kW). Muitakin versioita alavaunusta on saatavilla ja leveimmillään eli 800 millimetrin levyiset telalaput ovat M-mallissa.

Hydraulijärjestelmässä on kaksi muuttuvatilavuuksista aksiaalimäntäpumppua ja esiohjaukseen hammaspyöräpumppu. Voimansiirrossa on kaksi nopeusaluetta (5,1 ja 3,3 kilometriä tunnissa).

Uusittuun hydraulijärjestelmään kuuluu kaksi tehoasetusta (täysi- ja normaaliteho). Edelleen hipaisunäppäimin ohjaamosta voidaan valita kolme eri työtapaa; raskaat ja normaalit työolosuhteet sekä vasarakäyttö. Kuljettaja voi edelleen tallentaa omat tehoasetuksensa järjestelmään ja valita ne käyttöön aina uudelleen yhdellä napin painalluksella.

Tyhjäkäyntiautomatiikkaa pudottaa neljässä sekunnissa moottorin kierrokset tuhanteen, mutta vasemman kaivuvivun päässä olevalla napilla kierrokset on pudotettavissa tasoon 850 ja nostettavissa uudestaan samalla napilla. Myös tehonlisäys toiminto järjestelmässä on ja se aktivoidaan niin ikään vasemmanpuoleisen kaivuvivun painonapista kahdeksaksi sekunniksi. Hydrauli- ja sähköjärjestelmässä on edelleen kehittynyt diagnostiikka ja mahdollisia näytössä esiintyviä vikakoodeja on lähes 50. Ne helpottavat ongelmien ratkaisuja. Ohjaamo on varsin tilava ja hiljainen. Ilmastointi on vakiona.

Lisätiedot: www.marttiinimetaltechnics.fi

Lue seuraavaksi