MAN, VAK ja Krone Rion konttirallissa

Suomalaisteitä on kohta kahden vuoden ajan tahkonnut näyttävästi rakennettu, konttiperävaunuja kiskova MAN TGX. Loviisalaisyrittäjän käsissä müncheniläisajokista on rakentunut kuljettajansa näköinen työkalu, jolla on saavutettu mainetta myös näyttelykentillä.

Markku Rion ohjastama MAN tuo pirteyttä sateisen harmaaseen, juhannuksen jälkeiseen maanantaiaamuun Vuosaaren satamassa. Punamusta saksalaisvetäjä konttiperävaunuineen lipuu kokemuksen tuomalla varmuudella konttikentälle lukuisten porttien läpi. Konttipinojen katveesta löytyy oikea lastausruutu, missä konttikurottaja laskee tyhjän 40-jalkaisen kontin Rion kiskoman yhdistelmän takimmaiseen perävaunuun.

”Lastatun 20-jalkaisen tuontikontin sain kyytiin jo edellisviikolla, mutta konttipulasta johtuen tyhjän vientikontin lastaaminen jäi aamuun”, kertoo Rio tilanteesta, joka on seurausta lähinnä Venäjän kahinoista. Venäjän transitoliikenteen ansiosta Suomeen saapui aiemmin huomattavan paljon kontteja, joita voitiin hyödyntää suomalaisten vientituotteiden kuljetuksissa. Venäjän liikenteen vähentymisen myötä Suomeen joudutaan tällä hetkellä tuomaan Euroopasta tyhjiä kontteja, mikä luo omat haasteensa vientitoimituksiin.

Pikaisen satamakäynnin jälkeen Markun ohjastama – vetoautosta, linkistä ja puoliperävaunusta koostuva yhdistelmä suuntaa kulkunsa kohti porilaista vastaanottajaa. Kohta kahden vuoden ikään yltänyt vetäjä on taittanut suomalaisteitä reilun 270 000 kilometrin verran.

”MAN on ollut todella ongelmaton ja luotettava ajokki”, perustelee Markku merkkivalintaansa. Vuonna 1993 autoilijan uran aloittanut yrittäjä lähti taipaleelle käytetyillä ruotsalaismerkeillä ja vuosituhannen vaihteessa ajokiksi valikoitui ensimmäinen uusi auto – Renault.

”Ranskalaisen ajokin kanssa emme oikein tulleet juttuun keskenämme, sillä yhteiseloomme kuului liiaksi teknisiä murheita. Vuonna 2005 vaihdoin Renaultin uuteen MAN-veturiin ja siitä saakka on merkki säilynyt samana”, kertaa tehtyjä Markku valintoja.

”Itselläni ei ollut aiemmin minkäänlaisia kokemuksia MAN:sta, joten kyselin kentältä mielipiteitä. Toiset kehuivat ylivoimaisen hyväksi ja toiset haukkuivat erittäin huonoksi vaihtoehdoksi. Itse olen kyllä erittäin tyytyväinen erityisesti ohjaamon tiloihin ja luotettavuuteen. Määräaikaishuoltojen lisäksi tällä ajokilla on pitänyt poiketa pajalla kerran, kun rikkoutunut oven mikrokytkin lukitsi auton ovet”, jatkaa Markku.

Mikään itsestäänselvyys saksalaismerkillä ajaminen ei kuitenkaan ole, joten edellisen autonvaihdon yhteydessä pöydällä oli tarjouksia parista muustakin merkistä.

”Sanoin kaikille kolmelle myyjälle, että tekevät heti sellaisen kilpailukykyisen tarjouksen, jota ei tarvitse hinkata viikkokaupalla. Pian kädessäni oli kolme tarjousta, joissa välirahan ero oli kymmeniä tuhansia euroja. Järvenpään Rauno Espoon MAN-myynnistä oli ainoa, jonka tarjous piti loppuun saakka kanssakilpailijoiden pudottaessa hintaa muutama tonni kerrallaan. MAN valikoitui merkiksi paljolti hyvien kokemusten johdosta, joskin oma osuutensa oli myös myyjien veivaamisella”, muistelee Markku reilun parin vuoden takaisia tapahtumia.

Customointikärpäsen pureman saaneella Markulla oli jo lähtökohtaisesti ajatuksia ajokkinsa hillitystä customoinnista. ”Tavoitteena oli rakentaa omannäköinen auto, jolla on kiva tehdä töitä. Mitään pokaalihaavia tästä ei lähdetty rakentamaan”, kertoo Markku, jonka mukaan ajatukset karkasivat jo lähtöruudussa Marttilan Pasin lyödessä löylyä ideariiheen.

Auton ulkoista ilmettä päätettiin raikastaa teippaamisen sijaan maalauksella, jonka toteuttajaksi valikoitui Faw D-Sign ja Jere Kivilaakso. Teemaksi autoilija halusi hänelle rakkaan metallimusiikin ja siihen liittyvän levynkansitaiteen.

Mustan ja candypunaisen sävyn yhdistelmä jatkuu myös Tiituliinin toteuttamassa sisäverhoilussa. Metallimusiikin ystävä halusi panostaa myös äänentoistoon, joten loviisalainen alan ansioitunut harrastaja Joni Nilsson päästettiin toteuttamaan ajatuksiaan. Custoimoidussa hyötyautossa tarvitaan myös kiiltäviä rosteriosia, joiden toteuttaminen jäi Hio-Mex Oy:n huomaan.

Yhdeksänakselisen B-junayhdistelmän kokonaismassa on 68 tonnia ja Rion mukaan lisääntynyttä kantavuutta päästään hyödyntämään kontinajossa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Poriin purettava 20-jalkainen tuontikontti lepää linkin päällä, joten purun ajaksi rekka jätetään pihan laidalle ja purkupaikalle kaarretaan vain linkillä. Markku huokuu tyytyväisyyttä VAK:n linkkiin, jossa telin sijaan siirretään kuormatilaa.

”Tämä on liukuteliratkaisuun verrattuna tukevampi ja sylinterin ansiosta toimintavarma. Ainoa heikkous on rakenteen korkeus. Kuorman painopiste nousee verrattain korkeaksi ja välillä laiturit tahtovat jäädä turhan mataliksi”, kertoo Markku ajaessaan konttia linkin takapäähän perävaunun varustukseen kuuluvan sähköhydrauliikan avulla.

VAK V-Slider on Markku Rion mukaan erittäin kustannustehokas ja toimiva vaihtoehto B-junaan. Siirtosylinterin ansiosta kuormatilan siirtäminen onnistuu kaikissa olosuhteissa, myös talvella. ”Pakkasella hydrauliikka on tosin erittäin tahmea”.

Tuontikontin ovien takaa löytyneet teräsaihiot siirtyvät nippu kerrallaan vastaanottajan tiloihin trukin piikeissä roikkuen. Vajaan tunnin työskentelyn, tai konttikuljettajan kohdalla odottelun jälkeen olemme valmiita jatkamaan matkaa kohti Nokialla sijaitsevaa lastauspaikkaa. Markku on ollut aktiivisesti kehittämässä linkkiä yhdessä valmistavan tehtaan ja PNO:n kanssa. Nyt käytössä olevan linkin ominaisuuksiin kuuluu muun muassa kaksi eri lukituskohtaa.

”Varsinkin raskaat kontit on jätettävä akselimassojen sovittamisen vuoksi taaempaan kohtaan”, kertoo Markku, joka kaipaa edelleenkin rappusia kummallekin puolen linkkiä. Nyt rappuset löytyvät vain vasemmalta puolen, vaikka perävaunun kytkennän ja irrotuksen yhteydessä olisi loogista kulkea yli suoraan oikealle puolen.

”Konttiliikenteen erityspiirteisiin kuuluu tämä tyhjien konttien rahtaaminen edestakaisin sataman välillä. Puretut kontit tarkastetaan aina satamassa ennen uuden vientikuorman lastaamista”, kertoo Markku kääntäessään yhteen koottua konttijunaa kohti Pirkanmaata.

Reilun parin vuosikymmenen ajan autoilijana toiminut Markku katsoo alan tulevaisuuteen varovaisen toiveikkaasti, mutta samalla epäilevästi.

”Kilpailua saa olla ja pitääkin olla, mutta kaikkien kisaajien olisi mielestäni toimittava samoilla pelisäännöillä. Yhtäältä kyllä tuntuu, että suunta on jo parempi, jos vinjettijärjestelmän kautta ulkomaiset autoilijat saadaan maksamaan suomalaisten teiden käytöstä”, päättää Markku Rio, autoilija Loviisasta.

Ari Perttilä