Uutiset

Työkoneet

Maailman ensimmäinen Cat 6030 Siilinjärvelle

Alkuperäinen kauppasopimus kirjoitettiin tammikuussa 2011. Tällöin kaivukone oli vielä Bucyrus-merkkinen, mutta heinäkuussa Caterpillar solmi lopullisen hankintasopimuksen Bucyrusin kanssa ja siten Hartikaiselle tuli mahdollisuus vaihtaa koneensa Catin väreihin. Arto Hartikaisen ei tarvinnut kauaa miettiä värivalintaa, sillä Hartikaisella ja Witraktorilla on pitkät ja suotuisat kokemukset yhteistyöstä. ”Ei se firmaa vaihtamalla parane”, sanoi Ensio Hartikainen opastaneensa nykyisin yhtiön toimitusjohtajana toimivaa poikaansa Arto Hartikaista samalla, kun kiitteli toimivasta yhteistyöstä niin Witraktoria, Caterpillarin henkilöstöä kuin kaivoksen väkeä.

Kone lähti aiemmin Bucyruselle kuuluneelta tehtaalta Saksan Dortmundista vain kuusi viikkoa sen jälkeen, kun yrityskauppa oli saatu virallisesti päätökseen. Näin Hartikaisen Cat 6030 sai olla ensimmäinen tämän mallin kone maailmassa. E. Hartikainen Oy toimii tällä hetkellä viidellä eri kaivoksella ja se on kalustomäärältään Suomen suurin yksityinen maarakennusyritys. Siilinjärven kaivoksella yhtiö on urakoinut vuodesta 1979.

Siilijärven kaivos on Oslon pörssissä noteeratun Yaran omistuksessa. Kaivoksesta louhitaan apatiittia lähinnä fosfaattilannoitteiden raaka-aineeksi ja se on tällä hetkellä ainoa Länsi-Euroopassa fosfaattimalmia tuottava kaivos. Tänä vuonna louhintamäärä tulee olemaan 18 miljoonaa tonnia ja tulevalle vuodelle on budjetoitu 21 miljoonan tonnin louhinta.

Miljoonien arvosta kalustoa

Cat 6030 on 290-tonninen kaivukone ja se on varustettu 17 kuutiometrin kauhalla. Voimanlähteenä tässä on kaksi Cat C27 -dieselmoottoria, jotka tuottavat yhteensä 1140 kW tehoa (1530 hv). Aikaisemmin tämä malli tunnettiin mallinimellä RH120E ja sitä valmistettiin Bucyrus-, O&K- ja Terex-merkkisenä.

Samassa kaupassa hankitut viisi Cat 785D -kaivosautoa ovat tuottavia 6030:n kanssa parina. Nämä 140-tonniset autot tulevat osittain lisäkapasiteetiksi ja osittain korvaamaan vanhinta kalustoa. Uudet autot odottavat vielä käyttöönottoa, sillä rengastoimittajilla on toimitusvaikeuksia eikä näihin sopivia renkaita ole saatu vielä maahan. Nykyisin kivenajossa on käytössä pääasiassa 777-kalustoa, jotka ovat satatonnisia kiviautoja.

Pyöräkuormain Cat 993K on myös laatuaan suurin Suomeen toimitettu Caterpillar pyöräkuormain. Työpaino tällä on 134 tonnia. Sen kauhan tilavuus on 13 kuutiometriä ja murtovoimaa siinä on yli 700 kN.

Kaupan hintaa ei ole julkistettu.

www.witraktor.fi

www.cat.com

www.hartikainen.com

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi