Uutiset

Kuljetuskalusto

Luotettavuus ja turvallisuus tärkeintä – Itella luottaa Zepro-tuotteisiin

Pelkästään Suomessa Itellan käytössä oleva yksikkömäärä nousee toiselle tuhannelle. Näin suuren paletin pyörittämisessä on ensiarvoisen tärkeää, että kaluston toimintavarmuus on huippuluokkaa. Takalaitanostimissa Itella on keskittynyt Cargotecin Zepro-tuoteperheeseen, josta löytyy ratkaisu jokaiseen Itellan kuljetustarpeeseen.

Itellan kalustopäällikkö Matti Hannula kertoo, että lähes kaikki yrityksen hyötyajoneuvot on varustettu takalaitanostimilla. Niiden määrä nousee yli viidensadan ja suurin osa on raskaassa päivittäisessä käytössä. Suurin osa kalustosta on Sprinter- ja Crafter-kokoluokan autoja, mutta mukaan kuuluu myös raskaampia Volvo-, Scania- sekä MAN-kuorma-autoja. Itella käyttää ajoneuvoissaan lähinnä viiden vuoden leasing-sopimuksia ja tarvittaessa sopimuksia myös jatketaan.

Varustelulla tehokas työkalu

Hankintatilanteessa Itella toimittaa autoliikkeille tarkat vaatimukset tarvittavista ajoneuvoista ja niiden varustuksista, kuten esimerkiksi erilliskoreista ja takalaitanostimista. Raskaimpaan puoleen vaaditaan myös kylkiaukeavia koreja, lämmittimiä ja ADR-varustusta. Suuri osa ajoneuvoista on automaattivaihteisia, mikä lisää taloudellisuutta ja samalla ne ovat ajettavuudeltaan kuljettajien mieleen. Kylmälaitteistoja ei Itellan autoissa tarvita, sillä tarvittavat kylmäkuljetukset Itella hoitaa alihankintana. Tarjouskilpailun jälkeen valittu autoliike toteuttaa kokonaisuuden alusta loppuun ja tuote luovutetaan täysin valmiina Itellalle.

Zepro vastaa Itellan laatuvaatimuksiin

Matti Hannula kertoo, että suurin osa yrityksen takalaitanostimista on Cargotecin valmistamia Focolift- tai Zepro-nostimia. Tehokkuudeltaan valtaosa nostimista kuuluu 500-2 000 kilon luokkaan, joista kevyemmässä luokassa käytetään materiaalina alumiinia ja raskaimmissa luotetaan teräkseen.

Hannulan mukaan Zepron valintaan on vaikuttanut niiden luotettavuus Suomen kovissa oloissa, mikä johtuu laadukkaista komponenteista ja niiden erittäin hyvästä pakkasenkestävyydestä. Itellalle on huoltojen tärkeys laitteiden toiminnan kannalta otettu hyvin huomioon, jolloin Zepro takalaitanostimien toiminta säilyy korkealla tasolla koko laitteen elinkaaren. Vuosien mittaan Zeprojen kanssa on selvitty lähinnä pienillä letkuvioilla, joiden korjauksessa Zepron maankattava huolto- ja varaosaverkosto on osoittanut toimivuutensa. Tämä on erittäin tärkeää, sillä Itella tarjoaa tasokasta ja nopeaa palvelua ja tässä konseptissa ei autoja ole varaa seisottaa yhtään ylimääräistä.

Vuosihuolloilla varmuutta toimintaan

Itellan periaatteena on pitää kalusto mahdollisimman hyvässä kunnossa ja myös takalaitanostimet huolletaan perinpohjaisesti kerran vuodessa. Yleensä ne käydään läpi syksyisin, jotta tiedetään niiden selviävän tulevan talven vaatimuksista. Hannula kertoo nostimia koskevan erittäin tiukat turvavaatimukset, joista Zepron tuotteet ovat selvinneet vaikeuksitta. ”Zepro on onnistunut yhdistämään alan hienostuneimman tekniikan luotettavuuteen, mikä yleensä on vaikea yhdistelmä. Samoin hinta-laatusuhde on kohdallaan ja Zepron hankkiessa tietä mitä tulee saamaan”, kiittää Hannula.
verkossa

www.zepro.com
www.itellalogistiikka.fi

Lue seuraavaksi