Uutiset

Työkoneet

LumiHamsterit Vantaalla – linkoamalla taloudellisempaa lumenajoa

Kokkolalainen Grami Oy ja omistajansa Mikael Granbacka rakensivat jo 2000 –luvun puolivälissä itselleen ensimmäiset traktorivetoiset lumenkerääjät. Linko istutettiin traktorin ja peräkärryn väliin. Näin lingottu lumi saatiin suoraan kärryyn. Nykyään systeemi on jo sarjatuotannossa. Janmet Oy Kauhajoelta ja Janne Hanka ostivat viime talvena LumiHamsterin tekijäoikeudet keksijältään Esa Nuotiolta. Linko kytketään nykykonstruktiossa Hyväkone Oy:n 20 kuutiometrin kärryyn.

Vuoden 2013 tammikuun puolivälissä pidetty linkousnäytös poiki myös Gramille lisätöitä ensimmäistä kertaa Vantaan puolelle.

”Saimme Staralle hommat tällä erää päätökseen. Viimeisen kolmen viikon aikana olemme kuljettaneet noin 60 000 kuutiometriä eli noin 2500 kärrykuormaa lunta pois kaduilta ja teiltä.  Päätimme tulla tänne Vantaalle vielä näyttämään, miten homma pelaa”, aloittaa neljä yksikköään kauppakeskus Jumbon ympärille penkkaa puremaan järjestänyt Mikael Granbacka.

”Ostin vuonna 2005 ensimmäisen lingon ja tehtiin itse lunta varten 17 kuutiometrin kärryt. Seuraavat olivat sitten jo 25 kuutiometrin tilavuudella. Lumi painaa siinä jo yli 15 tonnia, joten vetävälle traktorille tarvitaan yli viiden tonnin paino. Meillä suurimmissa vetotraktoreissa tehoa on 350 hevosvoimaa”, jatkaa Granbacka.

Jäätynyttä tienvarsipenkkaa purevat LumiHamsterit täyttävät 25 kuutiometrin kärryn nopeasti. Lunta lavalle mahtuu linkoamalla 30-50 prosenttia enemmän kuin kuormaamalla. Liikenteelle haitta on myös melko vähäinen, kun traktori kärryineen kulkee aivan tien reunassa liikenteen suuntaisesti.

Hamsterin kääntyvän torven ansiosta lumen voi puhaltaa myös kauemmas penkalle paikoissa, jossa se on mahdollista. Lingossa on hydraulinen sivusiirto, jolloin pylväiden, liikennemerkkien ym. esteiden kohdalla voidaan tehdä väistöliike.

Aulis Palokas Helsingin kaupungin aurauksia ja lumitöitä hoitavalta Staralta on ollut alusta asti tekemisissä Granbackan LumiHamsterien kanssa.

”Täällä Helsingissä olemme tosiaan käyttäneet kolmena viimeisenä talvena Krami Oy:n palveluksia lumen poisajossa kaupunkialueelta. Menetelmä on mielestäni nopea, tehokas, hiljainen ja vain vähän liikennettä haittaava. Haittoja sille näin työn teettäjän näkökulmasta on vaikea löytää. Laitteena LumiHamsteri tosin vaatii kuljettajalta erityistä osaamista ja oikeaa asennetta työhön. Koko yksikön suuresta massasta, koosta ja rakenteesta johtuen se soveltuu parhaiten reunakarheiden käsittelyyn. Ahtaat risteykset eivätkä lumikasat sovellu tälle systeemille”, tietää Palokas.

Urakointikäyttöön rakennetun lingon runko ja siivikko ovat Hardoxia.

Lue juttu Urakointiuutisista 1/2013 tai Lehtiluukusta.

Lue seuraavaksi