Uutiset

Kuljetuskalusto

Lumentulo ei tunne lamaa

Klaukkalassa toimiva KH-Koneet Oy on varsin merkittävä toimija maamme konekaupassa ja merkitys korostuu entisestään puhuttaessa keveämmistä työkoneista.

– Olemme keskittyneet keveisiin, työpainoltaan alle kymmenen tonnin koneisiin – lähinnä kaivukoneisiin, pyöräkuormaajiin ja kaivurikuormaajiin sekä niiden varusteisiin, kertoo Timo Sakari KH-Koneet Oy:stä.

Yrityksen asiakaskunta muodostuu merkittävissä määrin kiinteistönhuollon ja talvikunnossapidon yrityksistä, jotka hiovat parhaillaan kalustoaan kohtaamaan tulevan talven tuiskuja. Sakarin mukaan yritysten investointihalukkuus on tällä hetkellä aikaisempaa maltillisempaa, joskin talvikunnossapitoa tehdään aina taloussuhdanteista välittämättä. Niinpä yrityksen maahantuomilla Kramer- ja Gehl-kuormaajilla on ollut varsin hyvä kysyntä koko kuluvan vuoden ajan.

KH-Koneet tarjoaa asiakkailleen enemmän kuin pelkän työkoneen.

– Asiakas tarvitsee peruskoneen lisäksi myös lukuisan joukon lisälaitteita, kuten lumilevyn, -auran, -kauhan ja hiekoituskauhan. Olemmekin koonneet ympärillemme verkoston, jonka avulla voimme tarjota urakoitsijoille työhön valmiin kokonaisuuden, painottaa Sakari kertoessaan toimintamallin perusteita.

Työvälineiden oikea konekohtainen sovittaminen on erittäin tärkeä seikka tehokkuuden ja kestävyyden kannalta. Niinpä jokaisen työlaitteen sovittaminen tehdään aina yhteistyössä työvälineen valmistajan ja KH-Koneiden edustajan kanssa, jolloin niin kippauskulmat kuin letkujen pituudetkin ovat varmasti oikeat.

– Kerran tehdyn sovitustyön ansiosta voimme myydä asiakkaalle tarvittavia työvälineitä myös jatkossakin ja samalla voimme olla varmoja sen soveltuvuudesta juuri kyseiseen koneeseen, painottaa Sakari.

Varustelua ja vaihtokoneita

KH-Koneet Oy työllistää Klaukkalassa parisenkymmentä työntekijää, joista viitisentoista huolehtii koneiden huolloista, varusteluista ja korjauksista. Sakarin mukaan Suomeen tuotavat koneet ovat jo tehtaalta lähtiessään hyvin varusteltuja, joskin Suomessa joudutaan edelleen tekemään ilmastostamme johtuvia muutostöitä.

– Lämmityslaitteen letkut suojataan lisäeristyksellä ja ohjaamoon lisätään ääni- ja lämpöeristeitä. Lähes kaikkiin Kramer- ja Gehl -kuormaajiin asennetaan lisävarusteena lohkolämmitin ja radio yhdessä työvalojen ja varoitusvilkkujen sekä muiden asiakkaan haluamien varusteiden kanssa, kertoo Sakari esitellessään työn alla olevaa kuormaajaa.

Saksan Pfullendorfissa valmistettaviin Kramer-kuormaajiin on saatavissa varsin kattava lisävarustelu jo tehtaalta lähtiessään. Muun muassa polttoainekäyttöinen lisälämmitin on muodostunut varsin halutuksi varusteeksi suomalaisasiakkaiden parissa.

Gehl-kuormaajiin asennetaan tarvittaessa suomalaisen lainsäädännön mukainen tieliikennevarustelu valoineen, vilkkuineen ja peileineen. Myös lohkolämmitin sekä työlaitteiden vaatimat sähköasennukset kuuluvat usein suomalaiseen varusteluun.

Uusien koneiden ohella KH-Koneet toimii aktiivisesti myös vaihtokonekaupassa. Kotimaisten vaihdokkien ohella yritys tuo suomalaismarkkinoille käytettyä kalustoa myös muualta Euroopasta.

– Vaihtokoneiden hankinnassa olemme jälkimarkkinoinnin vuoksi pitäytyneet paljolti omissa merkeissämme, lähinnä Kramerissa ja Gehlissä, painottaa Sakari, jonka mukaan kaikissa käytettynä tuoduissa koneissa on turvallisen työskentelyn takaava CE-merkintä.

Uusien koneiden varustelun ohella KH-Koneiden henkilöstö räätälöi myös vaihtokoneita asiakaskunnan tarpeisiin sopivaksi. Esimerkiksi lähes jokainen kaivinkone varustetaan kauhan pyörittäjällä ja riittävällä määrällä työ- ja varoitusvaloja. Vaihtokonerivistössä olevat koneet ovat lähes poikkeuksetta huollettu ja tarkastettu, mikä tuo mukanaan huolettomia käyttötunteja.

Ketterää kalustoa ahtaille kujille

Sakarin mukaan yksi Kramerin houkuttelevimmista ominaisuuksista lienee sen ketteryys. Nelipyöräohjauksensa ansiosta se on tarkka ja helppo käsiteltävä erityisesti ahtaissa olosuhteissa, Tätä ominaisuutta arvostavat varsinkin kiinteistöhuoltoalalla toimivat yrittäjät, joiden keskuudessa Kramer-kuormaajat ovatkin syrjäyttäneet markkinoilta lähinnä traktoreita ja liukuohjattuja kuormaajia, joskin Sakarin mukaan molemmilla on edelleen vannoutunut käyttäjäkuntansa.

Liukuohjattuja Gehl-kuormajia suositaan varsinkin ydinkeskustoissa, missä koneiden työkenttään saattaa kuulua varsin matalia tiloja kuten porttikäytäviä. Sakarin mukaan liukuohjattu kone on elementissään juuri näissä kaikkein ahtaimmissa kohteissa.

KH-Koneet Oy:n Klaukkalan toimipisteessä työskentelee neljä myyjää, joiden lisäksi konemyyntiä hoitaa viisi alueellista myyntimiestä. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu urakoitsijoita lähes kaikkialta Suomeesta aina pohjoisinta Lappia myöden.

– Pääkaupunkiseutu on meille tärkeä markkina-alue, joskin konekantamme kattaa käytännössä koko Suomen. Muun muassa Jyväskylässä on suhteellisesti ajatellen todella merkittävä Kramer- ja Gehl-kanta, laskee Sakari.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi