Uutiset

Työkoneet

Lisää puuta käyttöön

Tulevaisuuden hakkuumahdollisuuksien turvaaminen edellyttää, että puun käyttöä ja hakkuita pitää jo lyhyellä aikavälillä rajusti kasvattaa, sanoi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Metsänomistajien liitto Länsi-Suomen viimeisessä syyskokouksessa Tampereella 9.12.2014.

”Metsäpolitiikassa viime vuosina valtavirtana ollut puun käytön edistäminen uhkaa vesittyä puun energiakäytölle kaavailtuihin rajoituksiin. Puumarkkinoita ei pidä sekoittaa esitetyn kaltaisilla byrokraattisilla himmeleillä. Pidän täysin järjettöminä suunnitelmia ryhtyä valvomaan mihin käyttöön puu ohjautuu”, totesi Marttila.

”Jos todella tarvitaan uusi energiatukijärjestelmä turvaamaan metsäteollisuuden tarpeet raakapuumarkkinoilla, se pitää miettiä huolella tutkimustietoon perustuen. Asialla ei ole mitään kiirettä, koska toistaiseksi kalikkaakaan puuta ei ole ohjautunut energiateollisuuteen niin, että se olisi ollut pois selluteollisuudelta.”

”Metsätaloutemme suurin ongelma ei ole puun ohjautuminen vähäarvoiseen käyttöön, vaan se, että isolle osalle hakkuumahdollisuuksista ei ole lainkaan kysyntää. Pelkästään 2000-luvulla metsiin on varovaisen arvion mukaan kerääntynyt 180 miljoonaa kuutiometriä hakkuusäästöjä. Mikäli biotaloudessa metsäalalle asetetut tavoitteet halutaan tulevaisuudessa toteuttaa, nuoret metsät ja ensiharvennukset pitää saada ajallaan kannattavasti hoidettua ja niiltä kertyvälle puulle pitää olla jotain käyttöä. Tavoitteena tulisi olla puun käytön nostaminen 100 miljoonaan kuutiometriin vuodessa eli noin 50 prosenttia nykyisestä.”

”Puun käytön lisääminen edellyttää, että uusi Kemera-laki tulee hyväksyä viipymättä eduskunnassa sekä saada laki nopeasti notifioitua EU:n komissiossa. Mihinkään useiden kuukausien viiveisiin metsäalan käytännön toimijoilla ei ole varaa”, Marttila muistutti.

”Muuttuvassa sähköntuotantotuessa on järkevintä palata vuonna 2012 sovittuun järjestelmään. Lisäksi on varmistettava, että kansainvälisissä ilmastosopimusneuvotteluissa mahdollistetaan puun kestävä käyttö”, muistuttaa Marttila.

Lue seuraavaksi