Uutiset

Työkoneet

Liikenneviraston ja Destian urakkasopimus Lahden kehätiestä

Liikennevirasto ja Destia Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään hankkeesta, joka toteutetaan suunnittele ja toteuta (ST) -muotoisena urakkana. Sopimuksen arvo on 63,5 miljoonaa euroa.

Kuva: Lahden eteläisen kehätien Hollolan pään urakkasopimuksen allekirjoittivat vt. toimitusjohtaja Arto Pohjonen, Destia Oy, ja suunnittelu- ja hankkeet -toimialan ylijohtaja Rami Metsäpelto, Liikennevirasto.

ST-urakassa urakoitsijan vastuulla on sekä rakennussuunnitelman laatiminen, että itse rakentaminen. Vt12 Lahden eteläinen kehätie -hankkeen Hollolan päähän sijoittuvassa 1A-hankeosassa valtatie 12 parannetaan uudessa maastokäytävässä Soramäen ja Okeroisten välillä kaksikaistaiseksi. Lisäksi rakennetaan eritasoliittymät Soramäkeen, Nostavaan ja Okeroisiin. Hankeosaan sisältyy myös 17 sillan rakentaminen. Näistä suurimmat ovat Vähäjoen ja Luhdanjoen yli 200 metrin pituiset vihersillat.

”Suunnitelman mukaan kehätien Hollolan pään rakentaminen maastossa käynnistyy kevättalvella 2018. Talven aikana Destialla onkin erinomainen tilaisuus hioa laadukkaan lopputuloksen varmistavia suunnitteluratkaisuja ja työtapoja. Juuri suunnittelun ja toteutuksen saumaton yhteispeli onkin yksi ST-urakkamuodon parhaista puolista”, sanoo ST-urakan projektipäällikkö Juha-Pekka Hämäläinen Liikennevirastosta.

– Projektissa pääsemme yhdistämään laaja-alaisesti Destian monipuolista osaamista aina suunnittelusta rakentamiseen ja vaativien työvaiheiden erikoisosaamiseen. Olemme erittäin iloisia, että tarjousvaiheen hedelmällinen ja tiivis yhteistyö jatkuu toteutusvaiheeseen, kertoo urakan projektijohtaja Ilkka Kaarakainen Destiasta.

Lue seuraavaksi