Uutiset

Kuljetuskalusto

Lavat ja päällirakennus Ikaalisista

Ikaalisten Konepaja Oy on kymmenen vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa lavavalmistajana. Tiukka taloustilanne on inspiroinut kehittämään uutta liiketoimintaa ja jo parin vuoden ajan Ikaalisissa on lavoja ja muita päällirakenteita asennettu autoihin ”avaimet käteen” -periaatteella.

Nyt uutena tuotteena laiteasennuksiin on tullut matalarakenteinen koukkulavalaite UniLift.

Jarkko Anttilan luotsaama Ikaalisten Konepaja omaa rautaisen ammattitaidon paitsi lavarakenteista, myös päällirakenteiden asentamisesta. ”Meillä on kymmenen hengen osaava ja motivoitunut porukka töissä”, sanoo Jarkko Anttila. ”Päällirakenteita olemme asentaneen parin vuoden ajan niin uusiin kuin käytettyihin autoihin. Uskon, että uusia autoja tulemme varustelemaan jatkossa entistä enemmän.”

Tammikuun lopulla pajalla oli uusi neliakselinen Volvo FMX, johon rakennettiin sorakasettivarustusta. Se toimitettiin Ikaalisiin alustana. Autoon tuli nykyaikainen monipuolinen radio-ohjaus, jonka kautta toimivat niin perälauta ja kippi kuin perävaunun ohjauskin.

UniLift

Ikaalisten Konepajalla tehdään paljon vaihtolavoja. Tästä luonnollinen jatkumo on koukkulaitteiden ja vaijerilaitteiden asentaminen autoihin, niin uusiin kuin käytettyihin.

”Yhtenä uutena tuotteena asennamme uusia UniLift-koukkulavalaitteita”, kertoo Anttila uutuustuotteestaan, jonka erityinen valtti on matala rakenne. ”Kokoja on alkaen pakettiautoon sopivista kolmitonnisesta, 7–18 tonnin kuorma-autoihin hyvä valikoima ja rajuimpiin 32 tonninen. Näihin on saatavissa täydellinen mitoitus sekä variaatio joka tarpeeseen. Suomeen UniLift-tuotteita on markkinoitu jatkuvasti vuodesta 2005 ja laitteen käyttäjiä ja ystäviä on löytynyt ympäri Suomea – soveltuvuus Suomen vaihteleviin olosuhteisiin on oikea ja riittävä.” Hintaluokka on tietysti aina kiinnostava ja sitä kysyttäessä Anttila luonnehtii hinnan asennuksineen olevan kilpailukykyinen.

Omalla sähköhydraulisella koneikolla toimiva kansilava.

Erikoisosaaminen lavoista ja lavarakenteista on edelleen Ikaalisten Konepajan ydinaluetta. Monipuoliseen lavatarjontaan voi tutustua yrityksen kotisivuilla, mutta aina on mahdollisuus myös räätälöityihin ratkaisuihin. Ja uusia tuotteita kehitetään jatkuvasti.

Kuvassa on omalla sähköhydraulisella koneikolla toimiva kansilava. Kotisivuilta löydät lisää kuvia ja videoita lavoista.

Ikaalisten Konepaja Oy tarjoaa myös rahoitusta asiakkaille niin lava- kuin päällirakennehankintoihin.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi