Lännen Tractors Oy kasvaa

Lännen Tractors Oy Loimaalla kuuluu yhtenä osana sekä Suomessa että Ruotsissa tuotantolaitoksia omaavaan Lännen MCE Groupiin. Loimaan tehtaalla valmistetaan Lännen-kaivurikuormaimia sekä vesistöjen kunnostukseen tarkoitettuja Vesimestareita (Watermaster). Niiden valmistaja Aquamec on nyt myös osa Lännen MCE Groupia.

Lundberg-taajamatraktoreita tehdään Ruotsin Skellefteåssa. Muita ryhmän ruotsalaisia yhtiöitä ovat Lännen Tractors AB ja osakkuusyhtiö HVL Maskin AB. Lännen Tractors Oy tuo myös Suomeen niin ikään sveamamman povessa valmistettavat Ljungby-pyöräkuormaajat. Näillä eväin yhtiö työllistää kokonaisuudessaan 125 henkilöä Suomessa ja 35 Ruotsissa. Liikevaihto tulee tänä vuonna olemaan noin 50 miljoonaa euroa, josta kansainvälisten liiketoimintojen osuus on 75 prosenttia.

Lännellä on selvästi mietitty tuotekonseptien toimivuutta  ja sitä, minkälaisia vaatimuksia koneille ja laitteille asetetaan nyt ja tulevaisuudessa. 

"Kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja luonnovarojen kestävä hyödyntäminen luovat erilaisia tarpeita. Meidän tehtävänämme on rakentaa koneita, joiden valmistaminen ja käyttö paitsi rasittavat ympäristöä vähemmän myös suoriutuvat erilaisista infrarakentamisen töistä taloudellisesti, monipuolisesti ja tehokkaasti", tiivisti toimitusjohtaja Timo Huttunen tänään puhuessaan lehdistölle Loimaalla. Lännen miehet käyttävätkin kaivurikuormaajistaan nimitystä monitoimikone, jonka halutaan kuvaavan sen monipuolisia mahdollisuuksia. James Timon takana edustaa vielä niin sanottua traktorikaivurien sukupolvea.

Liikevaihdon kehitys on ollut koko 2000-luvun nousujohteista, tosin vuosina 2009 sekä 2012-2013 mentiin hieman alaspäin. Konemarkkinat Lännen päämarkkina-alueilla sekä Suomessa että Ruotsissa kokivat kovan laskupiikin samoina vuosina, joten liikevaihdon laskun ymmärtää.

Myös yhteistyön päättyminen Suomen Rakennuskoneen Komatsu-varustelijana päättyi vuonna 2008. Vuonna 2011 liikevaihto kävi jo yli 40 miljoonassa. Kahden vuoden notkahduksen jälkeen ja osittain Aquamec kaupan ansiosta käyrä osoittaa nyt kohti 50 miljoonan liikevaihtoa.

Kuten oheisista piirakoista voi nähdä, Lännen-tuoteperhe edustaa noin kolmasosaa liikevaihdosta ja Ruotsin osuus myynnistä lähestyy puolta.

Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana Lännen-kaivurikuormaimet ovat käyneet läpi mittavan tuotekehitysohjelman. S, C, E ja G-mallistojen kautta on nyt tultu neljään  malliin: 8600i, 8600 ie, 8600 ie premium ja 8800i.

"Viimeisiä G-malleja valmistetaan parhaillaan linjalla ja ensi vuonna kaikki ovat uutta i-mallistoa nelisylinterisellä Agco Power Stage IIIB -dieselmoottoreilla varustettuna. Kokoluokat sijoittuvat painoväliin 11-14 tonnia", valistaa Huttunen. 

Lännen-koneet ovat nykyään hyvin suosittuja linjarakennuksessa ja ratatöissä. Koko ratavarustelu on viritetty hyväksyttäväksi  niin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä kuin Baltiassakin. 

8600i-malli on hydraulisesti esiohjattu. 8600 ie ja 8600 ie premium sähköisesti esiohjattuja. Kuvassa oleva järeämpi malli on merkinnältään 8800i ja se omaa noin 30 prosenttia suuremmat kaivu-, nosto-, kuormaus- ja vetovoimat kuin 8600-perhe. Asiakaspalautteen pohjalta kehitetyssä 8600 ie Premium -versiossa on vahvempi etukuormaaja, isompi hydaulipumppu sekä powershift-vaihteisto, joka sallii vauhdissa vaihteen vaihdon. 

Myös 8800i -mallissa vaihteisto on powershift.

Runkonivelen kääntökulma on pidetty 42 asteessa ja kallistus on 400 millimetriä molempiin suuntiin. Akseliväliä on pidennetty ja se on nyt 2,7 metriä. Se parantaa vakautta maantieajossa. Siirtonopeus on 45 kilometriä tunnissa.

Loimaan tehtaalla on tilaa runsaasti. 90-luvun alkuun saakka siellä valmistettiin vielä kahta kaivurikuormainmerkkiä eli Jamesta ja Länkkäriä. Tuolloin konetyypin Suomen kokonaismyynti pelkästään oli useita satoja yksiköitä, joten määrät olivat melkoisen suuria. Nyt koneet ovat paljon vaativimpia ja monimutkaisempia valmistaa. Maksimi vuosikapasiteetti on 100 Lännen-konetta ja 30 Vesimestaria. 

Tehtaanjohtaja Jouko Paalanen kertoo, että alihankinnan osuutta on jonkin verran viime vuosina lisätty.

"Enää ei esimerkiksi levyjä polttoleikata itse. Kaikki ohutlevytuotteet tulevat myös talon ulkopuolelta. Rungot, kuormaajan aisat sekä kaivulaitteet hitsataan omilla roboteilla ja koneistukset tehdään uudessa vaakakaraisessa keskuksessa (kuva) yhdellä kiinnityksellä. Avainkone koko tuotannossa pitää sisällä yli 250 työkalua, joilla koneistetaan sekä rungot että puomit", valistaa Paalanen.

Lundberg- tuotteet valmistetaan ja kokoonpannaan Skellefteåssa, mutta myös niihin etu- ja takarungot tehdään Loimaalla kaikkiin malleihin ja myös pienempien (4120 ja 4220) mallien kuormaajan teleskooppiputket.

Lännellä on juuri solmittu kymmenen, arvoltaan yli viiden miljoonan euron Vesimestarin kauppa keski-Afrikkalaiseen Zambiaan. Linjoilla näitä oli juuri valmistumassa.

"Tieverkosto on maassa huono ja vesireittejä laitetaan siksi vauhdilla kuntoon", tietää Huttunen.

Moottorina Vesimestarissa on Caterpillar, jonka varaosasaatavuus tiedetään hyväksi maailman eri kolkissa. Vientimaita Vesimestarilla on kuutisenkymmentä ja sitä tapaa varsin eskoottisistakin maailman kolkista. 70-luvulta asti talossa työskennellyt Esko Pihlava oli asentamassa juuri ensimmäistä Caterpillarin Stage IV-moottoriversiota Vesimestarin konehuoneeseen. 

Vesimestareita käytetään toki Suomessakin. Lue Kaivoksista uusi käyttöalue.

Lännen tuoteperhe on nyt kuosissa ja ojennuksessa. Koneiden rakenne on uusissa i-malleissa jo tehty Stage IV-valmiuteen, joten palettia ei tarvitse palauttaa suunnittelupöydälle viimeisen päästövaiheen koittaessa.

Kuten Lännen lehdistöpäivällä todettiin, on Lännen koneiden kohdalla tehtävä eräänlaista käännytystytäkin kentällä. Monipuolisella kaivurikuormaimella korvaa työmaalta usein pyöräkuormaajaa, henkilönostinta ja osittain myös kaivavaakin kalustoa ainakin silloin, kun ympäripyörivyyttä ei tarvita. Raa'assa massan mätössä Länkkäri ei kaivukoneelle pärjää, mutta varsin usein työmaalla erikoiskoneiden mittariin tulee tunteja varsin vähän. Useissa kaupungeissakin asia on jo tajuttu ja eri rakennus- ja hoitotöihin on hankittu Länkkäri - monitoimikone, jos niin halutaan sanoa.

Kuvassa vaihtokoneiden rivistöä Loimaan tehtaalta.

Lisää Lännen kuulumisia voit lukea Konepörssistä 1/2015.

Käytettyjä Länkkäreitä löydät myös ajoon.fi -palvelusta.

Olli Päiviö