Lännen Tractors Oy:lle uusi omistuspohja

Lännen Tractors Oy:n omistus on siirtynyt 6.11.2009 julkistetulla osakekaupalla suomalaiselle ostajakonsortiolle, johon kuuluu yhtiön lähitahoja ja operatiivista johtoa. Pääosan eli yli 90 prosenttia ostajista muodostavat Lähde Invest Oy Ab ja Yhteisviejät Tamex Oy.

Näiden yhtiöiden taustalla ovat Lännen Tractorsia lähellä olevat tahot eli yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Huttunen ja Vesimestari- liiketoiminnan omistajat Antti ja Lauri Kalliola. Timo Huttunen on toiminut ensin Lännen Engineeringin toimitusjohtajana vuodesta 2002 ja sittemmin Lännen Tractorsin osakkaana vuodesta 2004 lähtien. Antti ja Lauri Kalliolan omistama yhtiö on ollut Lännen Tractorsin ja sen edeltäjän Lännen Engineeringin sopimusvalmistusasiakas vuodesta 1999 lähtien. Lisäksi vajaa 10 % omistuksesta jakautuu yksityishenkilöille. Yrityskauppa astuu voimaan välittömästi.

Lännen Tractors Oy syntyi vuonna 2004, kun suomalainen hydrauliikkaan, teollisuusventtiileihin ja -komponentteihin erikoistunut AVS-ryhmä yhdessä toimitusjohtaja Timo Huttusen kanssa ostivat Lännen Tehtaat Oyj:n tytäryhtiöltä Lännen-pyöräkuormainkaivureiden liiketoiminnan, johon sisältyi myös Vesimestari-vesirakennuskoneiden sopimusvalmistus. Lännen Tractors Oy on runsaan viiden vuoden aikana kasvanut neljän yhtiön konserniksi, joka on pohjoismaiden johtava maa-, vesi- ja ympäristörakentamisen koneiden valmistaja ja markkinoija.


Lännen Tractorsin liikevaihto on lähes kolminkertaistunut vuodesta 2004, ja kansainvälisen liiketoiminnan osuus edustaa kahta kolmasosaa yhtiön liikevaihdosta. Lännen Tractors-konserniin kuuluvat suomalaiset yhtiöt; Lännen Tractors Oy ja Lännen Konekeskus Oy sekä Ruotsissa Lundberg Hymas AB ja Lannen Tractors AB. Kaikki siirtyvät kaupassa uusille omistajille. Nyt toteutetun osakekaupan myötä AVS myy omistuksensa uusille omistajille ja keskittyy jatkossa hydrauliikkaan ja komponentteihin. Yhteistyö Lännen Tractorsin kanssa jatkuu hydrauliikan alihankintasuhteena.

Yhteistyö Lännen- ja Vesimestari -tuotteiden välillä tiivistyy

Vesimestari-liiketoiminnan omistajayhtiö Yhteisviejät Tamex Oy tulee merkittäväksi Lännen Tractorsin osakkaaksi. Tämä luo mahdollisuuksia laajentaa yhteistyötä sopimusvalmistuksesta myös markkinointiin ja jakeluun Lännen- ja Vesimestari-tuotteissa. Vesimestari-koneita markkinoidaan tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yli 40 maassa, kun Lännen Tractorsin tuotteita vastaavasti markkinoidaan kymmenessä maassa Euroopassa.


Sekä Lännen Tractorsin että Tamexin tuotteet ovat liikkuvuudeltaan ketteriä, edustavat käyttäjäystävällistä teknologiaa, ovat muotoilultaan edistyksellisiä ja toimitetaan asiakkaalle juuri oikeaan tarpeeseen valmistettuna ja varusteltuna. Asiakkaat ovat maa-, vesi- ja ympäristörakentamisen ja ylläpidon ammattilaisia, jotka arvostavat tehokkuutta ja kokonaistaloudellisuutta työssään.


”Lännen-tuotteet ovat ideologialtaan hyvin samanlaisia kuin Vesimestarit: molemmat edustavat älykkäitä tuoteratkaisuja, jotka räätälöidään asiakkaan työtarpeen mukaan, Lännen maa- ja Vesimestari vesirakentamisessa. Sekä Lännen- että Vesimestari-tuotteet ovat mobileja laitteita, jotka ovat monitoimisia, taloudellisia ja ympäristöystävällisiä. Näemme hyviä mahdollisuuksia kehittää yhteistä tuotestrategiaa Lännen-tuotteiden kanssa,” toteavat Yhteisviejät Tamex Oy:n toimitusjohtaja Antti Kalliola.

”Olemme olleet sopimusvalmistussuhteessa Lännen Tractorsin kanssa jo kymmenkunta vuotta. Yhtiöllä on osaava henkilöstö ja tuotteet edustavat alan teknologista huippua. Kun mahdollisuus omistukseen tuli, tartuimme tilaisuuteen, koska tunnemme yhtiön ja sen ihmiset jo monen vuoden ajalta,” kommentoi Lauri Kalliola yrityskauppaa.

Parma vetäytyy

AVS-ryhmän omistaja Antero Parma pitää uutta omistajakonsortiota onnistuneena. ”Kun alun perin lähdin Timo Huttusen kanssa kehittämään Lännen Tractorsia, pidimme molemmat hyvänä n. 5 - 6 vuoden omistajuutta. Nyt kun Timo ja Kalliolat tulivat hyvän ehdotuksen kanssa, joka tuo Lännen Tractorsille uuden pitkän tähtäyksen kehityspolun, joten en epäröinyt myydä omistustani yhtiössä. Lännen Tractors saa yrittäjävetoisen omistusrakenteen, jossa on sekä pitkänlinjan teollista kokemusta että alan syvällistä tuntemusta”, toteaa Parma.


”Olemme neuvotelleet Anteron kanssa Lännen Tractorsin tulevaisuudesta jo pitemmän aikaa. Näimme molemmat hyvänä, että yhtiöllä on jatkossakin kasvolliset omistajat jotka tuntevat tämän toiminnan erityisesti nyt kun yleinen taloustilanne on hyvin haastava. Erityiset kiitokset Anterolle, joka on tehnyt valtavan työn yhtiön kehittämisessä ja kansainvälistämisessä näinä vuosina. Nykyinen Lännen Tractors on merkittävästi erilainen yritys kuin mistä aloitimme lähes kuusi vuotta sitten”, Lännen Tractors Oy:n toimitusjohtaja Timo Huttunen kommentoi.

”Lännen Tractorsin ja Lännen Konekeskuksen operatiiviset toiminnat tullaan Suomessa yhdistämään lähiaikoina,” jatkaa toimitusjohtaja Timo Huttunen. ”Tavoitteena on entisestään parantaa palvelua asiakkaille Lännen Center -konseptin alla ja vahvistaa tehtaan läsnäoloa kotimarkkinoillamme. Samalla vahvistamme vientitoimintoja ja tietysti haemme kustannustehokkuutta haastavassa markkinatilanteessa.”
Uuden Lännen Tractors -konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Timo Huttunen, Ruotsin yhtiöiden toimitusjohtaja Max Kvickström, myynti- ja markkinointijohtaja Kaj Koskela ja tuotantojohtaja Jouko Paalanen.

Olli Päiviö