Lähestulkoon täydellinen paketti

Jussi Lehtonen

Nurmijärveltä kotoisin oleva Kuljetusliike Ilpo Lehtinen Oy on perustettu vuonna 1931. Nykyään vetovastuussa oleva Seppo Lehtinen tunnustautuu nosturiautomieheksi. ”Kuljin isän mukana hytissä jo pikkupoikana, joten kai sitä on tavallaan syntynyt tähän hommaan,” toteaa Seppo. 

Ilpo Lehtinen Oy on nykyään keskittynyt asennusnostoihin ja kuljetuksiin pääosin pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. ”Kahdella nosturiautolla on toimittu jo jonkin aikaa. Toisella tehdään vain asennusnostoja ja toinen on monipuolisemmassa käytössä kuljetuksissa ja nostoissa,” kertoo Seppo Lehtinen.

Lähestulkoon täydellinen paketti

Seppo Lehtisen keväällä hankkimaa uutta nosturiautoa hän kehuu lähestulkoon täydelliseksi paketiksi. Ja syystäkin. Kyseessä on Scania Suomi Oy:n rakennuttama yhtiön tähän mennessä arvokkain esittelyauto, joka valmistui kevään Kuljetus Logistiikka -näyttelyyn Helsinkiin. Pitkään esittelyauto ei ostajaansa odottanut, vaan jo näyttelyn aikana kaupat olivat sovittu.

Hydraulinen lavan jatko ja tasainen lava lisäävät käytettävyyttä.

Kyseessä oleva Scania G500 B8x2*6NB on varustettu Tyllis Oy Ab:n toimittamilla päällirakenteilla ja nosturina on HIAB X-Hipro 1058, jossa on lisäksi HIAB 175X -jibi. 

Kuljetusliike Ilpo Lehtisen kalustossa Scania on luotettu merkki. Myös muita on ollut, mutta Scania tuntuu käteen sopivalta. ”Scaniat ovat lisäksi osoittautuneet vuosien saatossa toimintavarmoiksi”, sanoo Seppo Lehtinen. Tässä uudessa autossa lisäksi ulkonäkö miellytti. Nosturissa hankintaa puolsi mm. VSL PLUS tukijalkavalvonta, joka maksimoi kapasiteetin laskemalla vakauden tukijalkojen aseman ja kuorma-auton kokonaispainon perusteella.. 

Asennusnostoissa käytettävän kaluston koko kasvaa jatkuvasti. Kun haluaa palvella mahdollisimman monipuolisesti, niin hankinnassa pitää tasapainoilla auton koon, monipuolisuuden ja nostoarvojen kanssa. ”Pienempi nosturiauto ei olisi kiinnostanut. Lisäksi tässä autossa voi luottaa jälkimarkkinoiden toimivuuteen kaikilta osin”, toteaa Seppo. Valmiin auton jokainen osa onkin nimetty ja tilattavissa, joko Scanialta, Hiabilta tai Tyllikseltä.

Rajoja rikkomassa

Nosturiauton, varsinkin isomman sellaisen, rakentaminen valmiiksi paketiksi ilman sovittua asiakasta on harvinaista. ”Täydellisyyteen ei varmankaan voi päästä”, toteaa projektia vetänyt Scania-myyjä Daniel Ljungqvist Helsingistä. Haluttiin rakentaa mahdollisimman valmis nosturiauto suoraan asiakkaan käyttöön. ”Lähelle varmaan päästiin, koska ostaja löytyi nopeasti”, sanoo Daniel.

Pylonin pystytystä Nurmijärven Scania -toimipisteessä.

Viime syksynä aloitettu projekti otti aikansa. ”Omaan ajokokemukseen ja myymiini nosturiautoihin tämä projekti perustuu”, Daniel Ljungqvist kertoo.  Alusta, moottori, nosturi ja päällirakentaja valikoituivat faktojen perusteella. Tahtona oli rakentaa G500 alustan päälle näyttävä työkalu, josta tuleva omistaja voi olla ylpeä.

Neliakselinen alusta on tyyppiä 8x2*6, joka on ohjaavalla telillä ja täysilmajousitettu. Ohjaamona on normaali G-ohjaamo. ”Tämä on järkevä kompromissi sisätilojen, sisäännousukorkeuden ja kokonaiskorkeuden osalta. Matalampi kokonaiskorkeus helpottaa mm. hytin yli tapahtuvia nostoja tietyssä tilanteissa,” perustelee Daniel. Akseliväli on 5150 mm ja omamassa on jibin kanssa 27 150 kiloa. Kokonaismassa on 35 000 kiloa.  Etuakselit ovat 9 tonnisia ja telimassa 20 tonnia. Moottorina on 6 sylinterinen DC13. Maksimi teho on 500 hevosvoimaa ja vääntöä löytyy 1000-13000 kierroslukualueella aina 2550 Nm.

Varmat ja luotettavat

Päällirakentajaksi valikoitui varma ja luotettava nosturiautojen toimittaja Tyllis Oy Ab Kokkolasta. Seppo Lehtinen pitää Tyllistä laatutoimittajana, ja tämä yksilö ei suinkaan ole ensimmäinen Lehtisellä oleva Tylliksen rakentama auto. ”Tylliksen tekemät rakenteet on todettu kestäviksi ja toimiviksi, ainakin meidän käytössä”, sanoo Seppo Lehtinen. Nosturiasennuksen lisäksi Tyllis vastasi mm. auton rungon vahvistuksesta ja etutukijaloista. Myös lava ja sen jatko ovat Tylliksen tuotantoa. 

Scania Nurmijärven asiakaspalvelupäällikkö Pasi Uusitalo, Seppo Lehtinen ja Daniel Ljungqvist.

Tukijalat edessä mahdollistavat osaltaan täydet nostotehot joka suuntaan.

HIAB X-Hipro 1058 on 90 tonnimetrinen kahdeksanjatkoisella puomilla varustettu nosturi. Tässä on varusteena lisäksi viidellä hydraulisella ja yhdellä mekaanisella jatkolla oleva HIAB 175X jibi. Koska nosturi on varustettu letkutuksella jibin päähän asti, pystyy sillä käyttämään mm. kouraa tai muuta lisälaitetta. Monipuolisuutta lisää vielä mukana oleva kahden tonnin vinssi.

Miksi ei kuitenkaan täydellinen paketti, vaan lähestulkoon täydellinen? Muutamia pieniä yksityiskohtia Seppo Lehtinen olisi itse autossa ratkaissut hieman eri tavalla, jolloin autosta olisi tullut hänelle täydellinen. Niiden merkitys arjessa on toki vähäinen, ellei jopa pitkässä juoksussa huomaamaton.