Uutiset

Kuljetuskalusto

Kuljetus-Logistiikka: Raskas kalusto vahvasti mukana

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut esittelee lähes kaikki raskaan kaluston uutuudet. Suurien ajoneuvojen lisäksi messuilla on hyvä kattaus pakettiautoja. Trukkeja pääsee koeajamaan omalla alueellaan ja logistiikkapalveluja esitellään omassa hallissa. Suurtapahtuma täyttää viisi hallia ja käytössä on myös laaja ulkoalue. Neljän vuoden jälkeen Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut järjestetään torstaista lauantaihin  9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. 

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuille osallistuu 216 yritystä ja käytössä on 30 000 näyttelyneliömetriä. Mukana ovat kaikki alan merkittävimmät toimijat, kuljetuskalustoa ja päällirakenteita esittelevät yritykset sekä paljon renkaita, komponentteja, tarvikkeita, lisävarusteita ja palveluita edustavia yrityksiä. Mukana ovat ranskaan kaluston Daf, Iveco,  Man, Mercedes-Benz, Renault, Scania, Sisu ja Volvo. Pakettiautoista esillä ovat Citroën, Fiat, Ford, Mercedes-Benz, Nissan, Peugeot, Renault, Toyota ja Volkswagen.  Messuilla on suuri logistiikka-alue ja trukkien koeajoalue.

Kohti hiilivapaata liikennettä ja logistiikkaa

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messujen avajaisseminaarissa 9.5. klo 10.30 keskustellaan tulevaisuuden hiilivapaasta liikenteestä ja logistiikasta. Tapahtuman avaa Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen. Paneelikeskusteluun osallistuvat Pursiaisen lisäksi Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n  puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantilan johdolla Autotuojat ja -teollisuus ry:n  toimitusjohtaja Tero Kallio, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n  johtaja Petri Murto ja Suomen ympäristökeskuksen johtaja Jyri Seppälä.

Seminaarilavalla hallissa 6 ja osastoilla on ohjelmaa päivittäin. Tarkempi ohjelma löytyy www.kuljetuslogistiikka.fi. Tässä muutamia poimintoja seminaarilavan  ohjelmasta:

Torstaina 9.5. 
klo 10.30 Avajaispaneeli: Kohti hiilivapaata liikennettä ja logistiikkaa
klo 12 Paneelikeskustelu: Vaihtoehtoiset ratkaisut liikenteen päästöjen vähentämiseksi
klo 13 Toimitusketjun ohjaaminen 2020-luvulla -seminaari
klo 15 Kaasun mahdollisuudet logistiikan murroksessa

Perjantaina 10.5. 
klo 10 Tulevaisuuden teknologiat ja kompetenssit – mitä alalla tapahtuu?
klo 11 Lentorahti suurimmassa murroksessa vuosikymmeniin
klo 12 Paneelikeskustelu: Tulevaisuuden innovaatiot metsästä
klo 13 Lastiturvallisuus – pysy muutoksessa mukana!

Seminaarilavan juontaja on Marianne Harjula.

Scania Driver Competitions,  Trukkimestari 2019

Kansainvälisen Scania Driver Competitions -kilpailun Suomen kansallinen finaali alkaa perjantaina ja lauantaina 10.-11.5. klo 10 ulkoalueella. Voittaja palkitaan lauantaina klo 15. Torstaina 9.5. lämmitellään jo julkkiskisalla, jossa mittaa toisistaan ottavat Jone Nikula,  Olli Herman ja liikenteen vaikuttajista koottu joukkue. Kisan juontaa Laura Ruohola.

Trukkimestari 2019 -kisassa hallissa 3 kutsutut kilpailijat suorittavat eri lajeja torstaina ja perjantaina 9. -10.5. vastapainotrukilla ja paras suoritus palkitaan Trukkimestari 2019 -tittelillä. Kisan järjestää Barona Logistiikka. Koeajoalueella on ohjelmaa torstaina ja perjantaina 9. – 10.5. ja silloin puhutaan uuden jakelukeskuksen perustamisesta, tukkukaupan logistiikkaratkaisuista, liikkumisen tulevaisuudesta, logistiikka-alan työntekijäsaatavuudesta ja palkanlaskennasta lisäarvopalveluna.

 
Auto- ja kuljetusala tutuksi Liikenneareenalla

Auto- ja kuljetusalat tarjoavat runsaat 7 000 uutta työpaikkaa joka vuosi. Ammattien ja työtehtävien kirjo on aloilla laaja kuljettajasta ja mekaanikosta aina logistiikan ja liiketoiminnan johtotehtäviin asti. Liikenneareena Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla esittelee nyt ensimmäistä kertaa laajasti auto- ja kuljetusalojen ammatteja ja koulutusta. Työtehtäviä pääsee myös itse kokeilemaan simulaattoreiden ja VR-sovellusten avulla.

Mukana Liikenneareenassa ovat Autoalan Keskusliitto, Autoliikenteen Työnantajaliitto, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Autotuojat ja -teollisuus, Helsingin Bussiliikenne, Helsingin seudun liikenne HSL, Kaukokiito, Kiitosimeon, Korsisaari, Logistiikkayritysten liitto, Nobina, Pohjolan Liikenne, Puolustusvoimat, Scania, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL, TTS Työtehoseura, Urbaser, Veho ja Volvo Finland.

Kuljetus- ja logistiikka-alan suurtapahtuma Helsingissä

Messukeskus järjestää Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut yhteistyössä Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n, Autotuojat ja -teollisuus ry:n ja Teknologiateollisuus perävaunut ja päällisrakenteet toimialaryhmän kanssa. Tapahtuma järjestetään nyt 11. kertaa Messukeskuksessa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2015.

Kuljetus-Logistiikka 2019 -messut 9. – 11.5.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina 9. – 10.5. klo 10-18 ja lauantaina 11.5. klo 9-16. Messuille voi rekisteröityä kävijäksi veloituksetta tapahtuman verkkosivuilla, josta löytyy myös tapahtuman ohjelma ja näytteilleasettajat: www.kuljetuslogistiikka.fi
#kuljetuslogistiikka2019

LUE MYÖS: Kuljetus-Logistiikka: Uramahdollisuuksia avaamassa

Lue seuraavaksi