Kruunusillat-hanke etenee

Kruunusillat-hankkeen allianssikumppaniksi esitetään ryhmää, johon kuuluvat YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy ja Sitowise Oy.

Esitys valinnasta menee vielä poliittiseen päätöksentekoon. Päättävänä tahona on HKL:n johtokunta (28. lokakuuta) ja rakennusten ja yleisten alueiden jaosto (31. lokakuuta).

Tavoite on, että marras-joulukuussa alkaisi noin 1,5 vuotta kestävä ns. allianssin kehitysvaihe, jossa Helsingin kaupunki ja kilpailun voittaneet yritykset suunnittelevat yhdessä allianssikokonaisuuden lopullisen sisällön ja toteutuksen sekä määrittävät sen tavoitekustannuksen ja kannustinjärjestelmän.

Vuonna 2020-21 kilpailutetaan erikseen ns. kokonaisurakkana Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa sekä Korkeasaaren maanrakennus.

Kruunusillat-yhteyden rakentaminen voisi alkaa useasta paikasta syksyllä 2021. Tämän hetken tavoite yhteyden valmistumiselle on vuonna 2026, mutta aikataulu tarkentuu vuonna 2021.

Jos kokonaisurakan tarjous, allianssin tavoitekustannus ja tilaajan muut kustannukset ylittävät kaupunginvaltuuston vuonna 2016 hyväksymän hankkeen kustannusarvion, päätös hankkeen toteuttamisesta viedään uudelleen valtuustoon. Tarjous ja tavoitekustannus ovat selvillä vuonna 2021.

Allianssikilpailussa oli mukana kolme ryhmää.

Kruunusillat-hanke on muutakin kuin siltoja

Kruunusillat-yhteys yhdistää 10 kilometrin raitiotieyhteydellä Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

Hankkeen näkyvimmät osat ovat kolme uutta siltaa: Kruunuvuorenrannan ja Korkeasaaren yhdistävä Kruunuvuorensilta, Korkeasaaren ja Kalasataman Nihdin yhdistävä Finkensilta sekä Nihdin ja Hakaniemen yhdistävä Merihaansilta. Kruunuvuorensilta tulee olemaan Suomen pisin silta, noin 1200 metriä.

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.

 

Lue myös: Turun kehätien liittymäjärjestelyjä