Entistäkin komiampaa!

Seinäjoen kaupungin asukasluku nousi viime heinäkuussa yli 63 000 asukkaan. Asukasmäärä on noussut viime vuosina keskimäärin prosentin verran vuodessa. Asukasmäärän noustessa myös asuntotuotanto on ollut vahvassa kasvussa. Valtakunnallisesti Seinäjoki on asuntotuotannollaan asukasmäärään suhteutettuna viiden kärjessä. Uusasuntotuotannon ohella vanha asuntokanta vaatii ylläpitoa ja kunnostusta.
 
Maatalous ja elintarviketeollisuus ovat Etelä-Pohjanmaalla merkittävä työllistäjä, sillä alkutuotannossa ja elintarvikejalostuksessa tehdään reilut 20 000 henkilötyövuotta. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden vaikutus onkin jopa 25 prosenttia koko alueen bruttokansantuotteesta - rahaksi muutettuna tämä on noin 1,7 miljardia euroa. Maanrakennukseen, maatalouteen, tuotantoon ja teollisuuteen liittyvien koneiden ja palveluiden saatavuus on Seinäjoella edellä mainitut seikat huomioon ottaen erittäin tärkeää. Kun tähän lisätään korjaus-  ja uudisrakentaminen, antavat nämä toimialat erinomaiset puitteet erilaisten koneita ja laitteita myyvien yritysten toiminnalle Seinäjoen lähiympäristössä.
 
Seinäjoella järjestettävät jo perinteeksi muodostuneet Komiat Konepäivät on tänä talvena entistä komiampi tapahtuma. Merkittävimpien maatalouskoneita ja traktoreita myyvien liikkeiden lisäksi konepäiville osallistuvat merkittävimmät maanrakennuskoneliikkeet. Komiat Konepäivät antaa asiakkaille hyvän mahdollisuuden tutustua samalla kertaa 23:n tapahtumaan osallistuvan yrityksen tarjoamiin ratkaisuihin, laitteisiin, koneisiin ja palveluihin. Asiakkailla on samalla mahdollisuus tehdä löytöjä, hyödyntää konepäivätarjouksia ja tavata yritysten henkilökuntaa.  Ammattilaisille suunnattujen koneiden lisäksi tapahtumassa on mukana myös vapaa-ajan koneita ja laitteita tarjoavia yrityksiä. Lisäksi tapahtuman järjestävien yritysten tiloissa on mukana myös lukuisia yhteistyökumppaneita kertomassa omista tuotteista ja palveluistaan.
 
Toivotan omasta ja kaikkien tapahtumaan osallistuvien yritysten puolesta teidät lämpimästi tervetulleeksi Etelä-Pohjanmaan Komeimmille konepäiville 15.-16.2.2019!
Perjantaina olemme avoinna klo 9-17 ja lauantaina klo 9-14.
 
Janne Salomäki
Myynti- ja Tuotepäällikkö
Rotator Oy


Komiat Facebook sivu. Katso linkistä osallistujat ja kartta.