Komatsu WA480-8 - entistä taloudellisempi

Olli Päiviö

Uusi, Intermatissa keväällä esitelty, noin 27 tonnia painava Komatsu WA480-8 kuluttaa valmistajan mukaan noin 15 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin edeltäjänsä WA480-6 LC. Komatsun mukaan useat hyväksi koetut tekniset ratkaisut ovat pidetty ennallaan ja uutuus on ihanteellinen työkalu massojen siirtoon ja kuormaukseen. Varustelemalla sopivasti WA480-8 soveltuu myös louhoksille ja jätteiden käsittelyyn.

Uutta on niin sanottu ”auto-digging” -toiminto, jonka luvataan helpottavan kauhan täyttymistä ja parantavan kasaan tunkeutumista.

”Momentinmuunnin on uusi päivitetty versio ja se parantaa vetovoimaa sekä alentaa osaltaan käyttökustannuksia. Myös ylämäkinopeus pysyy korkeampana kuin ennen. Moottori käy nyt pienemmillä kierroksilla kuin aiemmassa versiossa”, sanoo vanhempi tuotepäällikkö Henrik Flohr Komatsulta.

Ensiesittely oli Intermatissa huhtikuussa 2018.

Moottorina on Komatsun omaa valmistetta oleva diesel (SAA6D125E‐7) 220 kilowatin teholla. Pakokaasujen jälkikäsittelyssä on Komatsun oma partikkelisuodatin (KDPF) sekä SCR (Selective Catalytic Reduction) eli AdBlue on käytössä.

Moottorissa on kehittynyt, suorituskyvyn optimointiin tähtäävä sähköinen ohjausjärjestelmä, joka tarkkailee ja säätää ilmamäärää, polttoaineen ruiskutusta, palamisreaktiota ja pakokaasujen jälkikäsittelyä. Voimansiirtolinja on valmistettu Komatsun Hannoverin tehtaalla. Ykkösvaihteelta neloselle vaihtaminen käy automaattisesti. Kakkosvaihteelta nelospykälään on käytössä kahdeksan tuntikilometrin nopeudessa aktivoituva momentinmuuntimen lukitustoiminto.

Uuden ohjaamon melutasoksi Komatsu ilmoittaa alhaisen 71 desibeliä. Ohjaamon ylipainetta on kasvatettu entisestään ja näin pölyn ja muut partikkelit pysyvät tehokkaammin ulkopuolella.  Värinäyttö on seitsemän tuuman kokoinen ja korkearesoluutioinen. Siltä voi lukea muun muassa pakokaasujen jälkikäsittelyyn liittyvää dataa kuten partikkelisuodattimen tilan ja AdBlue-nesteen määrän. Polttoaineen kulutus on nähtävissä hetkellisenä ja pidemmältä ajalta. Uusi toiminto näytöllä on taloudelliseen ajoon opastava ECO-guidance. Kuljettaja voi tutkia ajosuorituksiaan ja siihen liittyviä kulutuslukemia jälkikäteen ja näin vaikka muuttaa ajotapojaan.

Kuormaajan vipukonsoli on asennettu istuimen yhteyteen ja ajosuunnan vaihto onnistuu katkaisimesta samassa konsolissa. Sekä automaattinen tyhjäkäyntitoiminto että moottorin sammutus ohjelmoidun tyhjäkäyntiajan jälkeen ovat vakioina. Uudet ”lokinsiipi” -luukut (gull-wing) koneen sivuilla parantavat huoltokohteisiin pääsyä.

Komatsun etähallintajärjestelmä Komtrax ja huolto-ohjelma Komatsu Care ovat tietenkin saatavilla uuteenkin pyöräkuormaajamalliin.

Komatsu WA480-8 walkaround: