Uutiset

Työkoneet

Komatsu WA1200-3 – Talvivaaran Pikku Myy

Talvivaaran nikkelikaivos Sotkamossa on yksi suurimmista avolouhoskaivoksista Euroopassa.
Nyt luovutetulla uudella Komatsu pyöräkuormaimella lastataan kaivostoiminnan alkuvaiheessa irtilouhittua ja esimurskattua malmia louheautoihin, jotka kuljettavat murskeen toisen vaiheen murskaukseen. Myöhemmin kuormaimella lastataan louhittua kalliota louheautoihin, jotka kuljettavat malmin kaivoksen omaan esimurskaimeen. Pikku Myy on epäilemättä kaivoksen tuotannon alkukuukausina yksi sen avainkoneista.

Luovutuspuheessaan Komatsu Euroopan presidentti Akira Sugiki totesi: ”Suomi on tunnettu yhtenä maailman kilpailukykyisimmistä maista ja niin myös uskomme Talvivaaran nikkelikaivoksesta tulevan yksi parhaimmin tuottavista kaivoksista. Talvivaara menestyy liiketoiminnan osaamisella sekä käyttämällä uutta teknologiaa ottamalla luonnon huomioon”.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Perä ehdotti nimeämään jatkossa seuraavat Eurooppaan toimitettavat Komatsu WA 1200-3 pyöräkuormaimet aina yhtä numeroa pienemmiksi (WA 1199-3 jne…), koska ensimmäinen näistä koneista on jo töissä Talvivaarassa. Tähän Komatsulla tuskin myönnytään, mutta Pekka Perän odotuksiin nyt toimitetun pyöräkuormaimen luotettavuudesta ja tuottavuudesta pyritään varmasti vastaamaan.

Talvivaaran kaivoshanke etenee myötätuulessa

Talvivaaran kaivoshanke on edennyt edelleen suunnitelmien mukaisesti. Kaivoksen rakennus ja käynnistäminen on pysynyt aikataulussa ja budjetissa. Malmin louhinta alkoi huhtikuun alussa, ja malminkäsittelyprosessit on saatu käyntiin aikataulun mukaisesti heinäkuussa. Tuotanto käynnistyy suunnitelmien mukaan tämän vuoden lopulla. Syyskuun alussa alueen maarakennustyöt olivat täydessä käynnissä. ”Enimmillään Talvivaarassa on työskennellyt yli 300 maarakennuskonetta ja yli 1000 henkilöä erilaisissa infra- ja maarakentamiseen liittyvissä tehtävissä. Kaivostuotannon käynnistymisen myötä tämä määrä vähenee kun taas vastaavasti tuotantohenkilökunnan ja tuotantokoneiden määrä kasvaa”, kertoi kaivospäällikkö Arto Suokas.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (”Talvivaara”) toiminnan keskeisenä tavoitteena on kahden Sotkamossa sijaitsevan monimetalliesiintymän, Kuusilammen ja Kolmisopen, kehittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen. Talvivaaran esiintymät muodostavat yhden Euroopan suurimmista tunnetuista sulfidisen nikkelin varannoista, jossa on todetuksi ja todennäköiseksi luokiteltuja varantoja yhteensä 336 miljoonaa tonnia. Kaivoksen odotetaan tuottavan nikkelin ohella myös kuparia, sinkkiä ja kobolttia. Talvivaara jatkaa Kuusilammen malmion tutkimista ja testausta. Uusien arvioiden alueen mineraalivarannoista odotetaan valmistuvan joulukuussa 2008. Nykyisellään mineraalivarannot mahdollistavat miltei 40 vuoden toiminnan.

Talvivaaran avainteknologia on biokasaliuotus, jonka avulla metallit rikastetaan malmista. Tämän teknologian ansiosta malmivarantoja voidaan hyödyntää kustannustehokkaalla ja ympäristöystävällisellä tavalla käyttäen hyväksi alueella luonnostaan esiintyviä bakteereja. Talvivaaran malmi sopii hyvin avolouhintaan, sillä alueen maapeite on ohut, esiintymien geometria on avolouhinnalle otollinen ja sivukivi-malmi –suhde on alhainen. Malmin metallipitoisuus on suhteellisen alhainen, mutta malmi sopii hyvin bioliuotukseen, koska sen sulfidipitoisuus on korkea.

Komatsu on järeiden kaivoskoneiden valmistaja

Komatsu on maailman toiseksi suurin maarakennus- ja kaivoskoneiden valmistaja. Yksi Komatsun vahvuusalueista on järeät liikkuvat kaivoskoneet. Pyöräkuormainten lisäksi Komatsun kaivoskoneiden tuotanto-ohjelmaan kuuluvat hydrauliset kaivukoneet, puskukoneet ja louheautot.
Tuotevalikoiman kaivukoneista suurin, Komatsu PC8000 on painoltaan lähes 800 tonnia. Myös yksi maailman järein puskukone on Komatsun valmistama – Komatsu D575:n paino on 153 tonnia ja moottorin teho 858 kW. Komatsu valmistaa kaivostoimintaa varten myös louheautoja, kapasiteetiltaan isoin niistä, 930E kuljettaa yhdessä kuormassa 360 tonnia louhetta 3.429 hv:n voimalla.

Komatsu on toimittanut Pohjois-Eurooppaan useita järeitä omin voimin liikkuvia kaivoskoneita. Ruotsissa Bolidenin Aitikin kaivoksella lastaa rautamalmia kaksi yli 500 tonnin työpainoista Komatsu PC5500 dieselhydraulista kaivukonetta. Suomen Rakennuskone Oy:n tytäryhtiö AS Baltem Virossa on toimittanut Eesti Palavakivi – yhtiölle mm. 3 kpl työpainoltaan 100 tonnia painavia Komatsu D475 olevia puskukoneita ja yli kymmenen 70 tonnin painoluokassa olevaa D375 puskukonetta.

Komatsu WA1200-3 eli Talvivaaran Pikku Myy

Komatsu WA1200-3 on dieselmoottorilla ja mekaanisella voimansiirrolla varustetuista pyöräkuormaimista maailman suurin. Sen työpaino on yli 210 tonnia, moottorin teho 1280 kW, kauhan koko 20 m3 ja rengaskoko 44.00-57. Kone on 7 metriä korkea, 6 metriä leveä ja kokonaispituudeltaan 18 metriä.

Jotain kertoo koneen koosta se, että 210 tonnin paino vastaa liki 150 normaalin henkilöauton painoa. Pelkästään koneen yksi rengas painaa saman verran kuin kuusi henkilöautoa. Renkaan halkaisija on kahden koripalloilijan mittainen. Pyöräkuormaimen yhteen kauhalliseen mahtuu malmia 40 tonnia. Kaivos on mitoittanut koneen myös 240 tonnin louhosautojen lastaukseen, mikäli louhosautokalustoa jatkossa on Talvivaarassa tarve suurentaa.

Pyöräkuormain toimitettiin Talvivaaran kaivokselle Japanista Komatsun Ibarakin tehtaalta. Tehdas valmistaa globaalisti yrityksen isot pyöräkuormaimet ja louheautot. Kokonsa takia laite kuljetettiin osina meritse Hollantiin ja siitä edelleen laveteilla Suomeen. Lavetteja peruskomponenttien kuljettamiseen tarvittiin seitsemän, renkaat ja kauha vaativat erikseen oman kuljetuksensa. Kokoonpano suoritettiin työmaalla Havator Oy:n 50 ja 100 tonnin nostureita avuksi käyttäen. Kokoamisessa mukana Suomen Rakennuskone Oy:n yhteistyökumppaneina avustivat European Transport Systems B.V. ja Konehuolto Oikarinen Oy.

Lue seuraavaksi