Uutiset

Työkoneet

Kokkolan satama laajeni kalkkiterminaalilla

Kokkolan satamassa on vihitty käyttöön maailmanlaajuisesti toimivan poltetun kalkin valmistajan Lhoist´n kalkinkäsittelyterminaali. Kalkkiterminaali on Lhoist´n ja Kokkolan Satama Oy:n yhteishanke, joka kasvattaa sataman liikennettä kymmenillä tuhansilla tonneilla.

Kokkolan satamassa on otettu käyttöön kalkkiterminaali, jossa jalostaan ja räätälöidään laivojen tuomaa kalkkia asiakkaalle sopivaksi tuotteeksi. Kuva: Teemu Hujanen

Kokkolan Sataman toimitusjohtajan Torbjörn Wittingin mukaan kalkin jalostamisessa on kyse satamalle uudesta aluevaltauksesta.

”Uusi laitos jalostaa ja räätälöi laivojen tuomaa kalkkia asiakkaalle sopivaksi tuotteeksi. Meiltä tuotteet lähtevät maakuljetuksina eri puolille Suomea. On hienoa, että iso kansainvälinen yritys investoi Kokkolaan näin mittavasti”, Witting sanoo ja kertoo investoinnin olevan jatkoa osapuolten yli 10 vuotta jatkuneelle yhteistyölle.

Satamayhtiön osuus yhteishankkeesta on lähes miljoona euroa. Investointi tähtää monivuotiseen toimintaan ja se lisää huomattavasti kantasataman liikennemääriä.

”Terminaalin vihkiäiset maanantaina oli merkittävä tilaisuus, ja oli myös suuri kunnia saada elinkeinoministeri Mika Lintilä avaamaan terminaali käyttöön virallisesti”, Witting toteaa.

Kalkkiterminaali hyvä esimerkki kansainvälisestä yhteistyöstä

”Kalkkiterminaali on yksi osoitus siitä, miten suomalaisen elinkeinoelämän edellytykset ovat jälleen parantuneet. Sekä ulkomaiset että kotimaiset toimijat ovat kasvattaneet investointejaan merkittävästi kiinteiden ja aineettomien investointien ollessa tärkeitä talouden pidemmän aikavälin kasvuedellytyksille”, ministeri Mika Lintilä sanoi juhlapuheessaan.

Hän piti positiivisena myös sitä, että tutkimus- ja tuotekehitysmenot ovat kääntyneet pitkän laskukauden jälkeen maltilliseen kasvuun. Sekin tukee investointien myönteistä kehitystä tulevaisuudessa.

”Kokkolan Sataman ja Lhoist´n yhteistyölle toivotan menestystä myös jatkossa, sillä juuri tällaista kansainvälistä yhteistyötä elinkeinoelämämme tarvitsee”, Lintilä painotti.

Toimitukset tarvittaessa ympäri vuorokauden

Kokkolan sataman kalkkiterminaali parantaa kalkin toimitusvarmuutta ja lyhentää toimitusaikoja. Uusi terminaali käsittelee kalkkia noin 100 tonnia tunnissa, ja lopputuote varastoidaan kahteen 30 metriä korkeaan siiloon. Laitos toimii täysin automaattisesti paikallisen satamaoperaattorin valvomana. Lastaus ja toimitukset kuorma-autoilla pyörivät ympäri vuorokauden asiakkaiden tarpeiden mukaan.

”Kokkolan Sataman ja Lhoist´n tiivis yhteistyö on jatkunut pitkään. Hyvä palvelu, luotettava ja tehokas satama sekä asiakkaiden sijainti olivat vahvasti edesauttamassa Kokkolan sataman valikoitumista terminaalin sijoituspaikaksi”, Lhoist toteaa tiedotteessaan

Lue seuraavaksi