Uutiset

Työkoneet

Keslalle maahantuoja Saksaan

Olennainen osa huoltopalveluita on varaosavarasto, joka tullaan perustamaan Sinzheimiin. Sinzheim sijaitsee Karlsruhen ja Freiburgin välissä, päämoottoritien, A5, varrella.

”Yhtiö Reichert on tunnettu hyvästä huoltotoiminnasta. Yhtiö on palkannut Keslan tuotteiden myyntiä varten Achim Weidnerin ja huoltotoimintojen kehittämiseen Herman Lambertzin. Heillä molemmilla on pitkä kokemus metsäkoneista ja puutavaran kuljetuksesta Saksassa. He ovat erittäin tunnettuja ja pidettyjä yrittäjien ja toimijoiden keskuudessa.

Olemme hyvin tyytyväisiä Reichertin panostukseen. Saksa on yhdessä muun Keski-Euroopan kanssa Keslan keskeisiä vientialueita. Uskomme uuden yhteistyökuvion kasvattavan Keslan tuotteiden markkinaosuutta Saksassa.” iloitsee Keslan toimitusjohtaja Jari Nevalainen.

”Olemme laajentaneet tuntuvasti toimintojamme kuluvan vuoden aikana. Olemme etsineet sopivaa yhteystyö kumppania puutavara- ja kierrätysnostureiden alalla. Keslan laadukkaat tuotteet vakuuttivat meidät ja niillä saavutamme vahvan aseman Saksan markkinoilla. Luotettavalla nosturilla ja hyvin hoidetulla huollolla asiakkaamme menestyvät” uskoo Reichert Hydraulik & Baumaschinen Service yhtiön omistaja Reiner Reichert.

kesla.com

Lue seuraavaksi