Uutiset

Kuljetuskalusto

Kemppi – hitsauksen kärkinimi

Kemppi lienee kaikille joskus hitsanneille tuttu kotimainen tuotemerkki. Mutta varmaan kovin moni ei tiedä, että Kemppi on Suomen suurin elektroniikkatehdas ainakin tuotettujen yksiköiden määrällä laskien. Perinteikäs Kemppi on ollut ja on edelleen kärkinimiä kaarihitsauksen kehittäjänä maailmassa ja niin tuotekehitys kuin tuotantokin on pääasiassa Suomessa.

Kempin tehtaalla on museo, joka kertoo Kempin huikean tarinan. Se lähtee Viipurista muuttaneen Martti Kempin perustaessa sotien jälkeen yrityksen valmistaakseen erilaisia metallituotteita, joille oli paljon kysyntää. Tuotteiden valmistamisen keskeinen työkalu oli hitsauskone ja sähköteknikon koulutuksen omaava Kemppi keksi, että voisi itsekin tehdä hitsauskoneita.

Kemppi on ollut kaarihitsauksen laitteiden kehittämisessä monien sovellusten edelläkävijä. Vuonna 1977 Kemppi esitteli ensimmäisen invertterihitsauslaitteen, joka on menetelmänä nykyään keskeinen muun muassa sen energiatehokkuuden takia. Ensimmäinen digitaalinen hitsauslaite Kempiltä julkaistiin vuonna 1993, mikä mahdollisti ohjelmat erilaisille materiaaleille. Näiltä perusteilta kumpuaa viimeisimpiin alan kehitysaskeleisiin lukeutuva ArcQuality-laadunhallintajärjestelmä.

Yhtiön henkilöstömäärä on 630, joista valtaosa on Suomessa. Suunnittelu ja tuotekehitys sekä valtaosa valmistuksesta tapahtuu Kempin Lahden tehtailla. Kempillä on kuitenkin oma jälleenmyyntiverkosto monissa maissa ja siten henkilökuntaa on maailmalla 15 maassa noin 170 henkilöä. Monissa maissa tuotteita myyvät kuitenkin edustajat ja kaikkiaan Kempillä on myyntiverkosto jo yli 80 maassa ympäri maailman.

Kemppi ei myy pelkkää ”rautaa”, vaan tuotteina on myös ohjelmistoja ja teollisuuspalvelua, jolla tähdätään laadun ja tuottavuuden parantamiseen. Asiantuntemus ja viimeisimmät teknologiat sekä joustavuus ja nopea reagointi ovat Kempin valtteja teollisuuskäytön ammattilaisia palveltaessa. Siellä on myös lähtökohta tuotteiden kehittämiselle.

Nykyaikaisissa hitsauskoneissa on yllättävän paljon elektroniikkaa, Kempin koneissa keskimäärin viisi elektroniikkakorttia laitetta kohti. Poikkeuksellisen vaativaksi elektroniikan tekevät suuret tehot ja taajuudet sekä vaatimus korkeasta luotettavuudesta. Kempillä on haluttu pitää tämä keskeiseksi muodostunut osaaminen omissa käsissä ja investoitu omaan elektroniikkatehtaaseen.

Kempiltä kerrotaan heidän vuonna 2008 valmistunen elektroniikkatehtaansa olevan Suomen suurin. Siellä valmistuu puoli miljoonaa korttia vuodessa ja kaikki omaan käyttöön. Kortit testataan vielä ennen kuin ne lähtevät kokoonpanotehtaaseen. Varaosakortit testataan vielä erikseen oikeissa hitsauskoneissa.

Elektroniikkatehdas on oma rakennuksensa aivan kokonpanotehtaan läheisyydessä Lahdessa. Kokoonpanotehtaalla on varsin mittava varasto koneiden osia. Toisessa päässä ei varastoa olekaan,vaan valmiit hitsauskoneet lastataan suoraan perävaunuun ja ne siirretään logistiikkayrityksen varastoon.

Kuvassa keskellä on kokoonpanotehdas ja vasemmalla vuonna 2008 valmistunut elektroniikkatehdas.

Kempillä panostetaan tuotteiden muotoiluun. Tämä työ on saanut tunnustusta erilaisten teollisten muotoilupalkintojen muodossa. Muotoilu ei tässä tapauksessa tarkoita pelkästään eikä tärkeimpänä ulkonäköä, vaan käytettävyyttä. Kempact RA on esimerkki tällaisesta tuotteesta. Uusimpaan tekniikkaan perustuva laite on poikkeuksellisen käyttäjäystävällinen osin pienilläkin, mutta käytännössä hyvin merkityksellisillä oivalluksilla. Suuri näyttö ja säätimet ovat ergonomisesti sopivalla korkeudella, lankakotelo on valaistu langan pujottamisen helpottamiseksi ja kaasupullon käsittelystä on tehty poikkeuksellisen helppoa ja turvallista.

Hitsauksen laadunvalvontaan uusinta teknologia tarjoaa Kemppi Systemin viimeisin moduuli ArcQuality. Laite perustuu hitsausparametrien jatkuvaan seurantaan ja dokumentointiin. Järjestelmä on lahjomaton laaduntarkkailussa rekisteröiden inhimilliset virheet, jotka muuten jäisivät helposti huomaamatta. Erityisesti vaativimmissa kohteissa, kuten esimerkiksi porauslauttojen hitsauksissa, ArcQualityllä voidaan varmistaa laatu entistä tarkemmin ultraääni- ja röntgentutkimusten sekä muiden laadunvarmistustutkimusten tukena. Hitsauskoneessa olevan lukulaitteen avulla järjestelmälle annetaan viivakoodeilla tiedot muun muassa hitsausohjeesta, hitsaajasta ja käytettävästä suojakaasusta ja näillä tiedoilla laitteisto varmistaa myös hitsauksen lähtökohtien olevan kunnossa. Laite perustuu hitsausparametrien ja hitsarien pätevyyksien jatkuvaan seurantaan ja dokumentointiin, sekä niiden vertaamiseen hitsausohjeeseen (WPS).

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi