Uutiset

Työkoneet

Kauhalla kaiverrettu sydän toi kuvakisan voiton

Suomalaisen Viivi Karivierin lähettämä kuva nappasi ensimmäisen palkinnon Cramon järjestämässä kansainvälisessä Great day at work -valokuvaushaasteessa. Viivin mies Timo Klap lähetti kuvan aikoinaan Viiville kännykkään päivän piristykseksi, ja siinä komeilee rakkauden osoituksena suuri kaivurilla tehty sydän. Tuomaristo kuvaa Cramon joulukuussa käynnistyneen  kansainvälisen Mainio päivä työmaalla -kuvakilpailun satoa korkeatasoiseksi. Voittajakuvan lähettänyt tamperelainen Viivi Karavieri ja hänen miehensä Timo Klap Sisualfaltti Oy:stä palkitaan Hiltin 1 800 euron arvoisella akkukonepaketilla.

”Viivin lähettämä kuva tempasi tuomariston huomion heti ilmestyessään Facebookiin ja moisen sydämen teko kaivurin kauhalla vaatii jo taituruutta. Hyvän kuvan lisäksi meitä miellytti myös kuvan perustelut, jossa kerrottiin kuvan viestivän Viivin miehen rakkaudesta työtä ja kotijoukkoja kohtaan. Kuva teki Viivin päivästä mainion, ja juuri siitähän hyvistä työpäivistä on kyse: muiden huomioon ottamisesta ja ilahduttamisesta, kertoo tuomariston puheenjohtaja Lasse Huuhka, jonka mukaan kuvakilpailuun saatiin mukaan niin hienoja tilanne-, maisema- kuin henkilökuviakin. Monissa kilpailukuvissa oli myös ripaus huumoria mukana.

”Kilpailukuvien perusteella mainioon työpäivään kuuluvat ainakin haasteet, huumori, hyvä ruoka ja luovuus. Teemat toistuvat maasta toiseen”, Huuhka sanoo.

Lue seuraavaksi