Kaakkurin siltatyöt käyntiin Oulussa

Valtatie 4:n parannushanke etenee Oulun kohdalla jälleen uuteen työvaiheeseen. Ensi tiistaina (13.11.2018) käynnistyvät uuden sillan rakennustyöt Kaakkurin liittymässä. Samalla moottoritien liikenne ohjataan siltatyömaan kohdalla kavennetuille kaistoille ja nopeusrajoitus laskee tasolle 30 kilometriä tunnissa. Poikkeusjärjestelyt kestävät ensi kevääseen saakka.

Vt 4:n parannushanke sisältää lukuisia siltojen ja liittymien korjauksia. Yksi uusista työkohteista Oulussa on Kaakkurin liittymä, jonne rakennetaan uusi moottoritien ylittävä silta. Tästä johtuen moottoritien ja ramppien liikennejärjestelyt muuttuvat maanantain ja tiistain välisenä yönä (12.-13.11.2018).

Käytännössä moottoritien ajokaistat siirretään ja kavennetaan ajoväylien reunoille. Etelän suunnasta tulevat ajavat tiistaista lähtien tien oikeaa reunaa, pohjoisen suunnasta tulevat puolestaan vasenta. Liikenteen poikkeusjärjestelyt ovat voimassa toukokuuhun 2019 saakka.

Siltatöistä johtuen myös Vasaraperäntien kevyen liikenteen alikulku on suljettu. Vaihtoehtoinen reitti kulkee Keräsentien alikulun kautta. Kaakkurin liittymän kohdalta kevyen liikenteen reitti avataan 15.5.2019 mennessä. Rakennustöiden ajan Kaakkurin sillan alikulkukorkeus on 4,5 metriä, joka raskaan liikenteen on syytä huomioida.

Tarkkuutta työmatkoille

Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä toivoo tienkäyttäjiltä tarkkuutta ja huolellisuutta etenkin ensimmäisinä aamuina. Ajokaistat ovat normaalia kapeampia ja kiihdytyskaistat lyhyempiä. Oman lisänsä tuovat alati pimeämmät syyskelit.

”Kaakkurin kohdalla tarvitaan tulevina kuukausina joustavaa asennetta ja yhteispeliä. Ajo-opasteita on katsottava tarkasti ja nopeudet pidettävä kurissa. Näin huolehditaan myös sillanrakentajien työturvallisuudesta. Raskaan liikenteen on puolestaan oltava tarkkana lastikorkeuksien kanssa”, hän painottaa.

Päkkilän mukaan työmatkaan on ensi viikolla syytä varata hieman aiempaa enemmän aikaa.

“Etenkin ensimmäiset aamut voivat olla ruuhkaisia. Sen jälkeen uudet ajolinjat ja rajoitukset alkavat jo tulla tutuiksi”, hän toteaa.

Vt 4:n parannustyöt jatkuvat edelleen Oulu-Kemi -tieosuudella. Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkko- ja Facebook -sivuilta.