Uutiset

Kuljetuskalusto

Iveco Stralis paranee

Iveco

Stralis esiteltiin alun perin vuonna 2003. Ohjaamon perusrakenne periytyy kuitenkin jo Eurostarista, joten odotuksia uuden ohjaamon suhteen on jo olemassa. Samoin konsernin työkonepuolella jo käytössä olevan 16-litraisen moottorin saamista kuorma-autoihin on toivottu varsinkin Pohjoismaissa.

Ivecon brändijohtajan Pierre Lahutten mukaan uutuuksia on luvassa kahden, kolmen vuoden kuluessa, mutta tarkempaa hän ei suostunut paljastamaan.

Pienempää kulutusta

Iveco on onnistunut pienentämään kaikkien Straliksissa käytettävien Cursor-moottoreidensa polttoaineen kulutusta. Moottoreiden sisäistä kitkaa on pienennetty ja voiteluöljy on uudenlaista. Lisäksi autoissa on toiminto, joka sammuttaa moottorin viiden minuutin joutokäynnin jälkeen.

Tehovaihtoehdot ovat ennallaan 8,7-litraisissa Cursor 9 -moottoreissa, samoin 11,1-litraisessa Cursor 11 -koneessa, jonka pieni- ja suuritehoisimman vääntömomentti on hieman noussut. Suurimmassa, 12,9-litraisessa Cursor 13 -moottorissa, kummankin vaihtoehdon huipputeho on noussut kymmenellä hevosvoimalla vääntömomentin pysyessä ennallaan.

Ensi vuonna voimaantulevat C-vaiheen Euro 6 -päästövaatimukset Iveco täyttää edelleen Hi-SCR-järjestelmällä, jossa päästöt saadaan kuriin ilman pakokaasujen takaisinkierrätystä ja aktiivista hiukkasloukun regenerointia.

Uutta voimansiirrossa

Straliksen voimalinjaan on tullut kovasti uutta. Vaihteistona on 12-vaihteinen Hi-TroniX, joka on ZF:n TraXon-vaihteisto Ivecon ohjelmistolla. Edeltäjäänsä verrattuna Hi-TroniX on hiljaisempi ja vaihtaa nopeammin. Nyt peruutusvaihteita on neljä ja mukana on heijaustoiminto. Tarkkaa siirtelyä varten on lisäksi oma toimintatilansa.

Polttoainetaloutta parantaa myös Meritorin valmistamaan taka-akseliin saatava uusi perävälitys, jonka välityssuhde on 2,47:1. Uudenlaisella taka-akselin ripustuksella on painoa kyetty vähentämään 45 kilogrammaa.

Parempaa toimivuutta

Ivecolla on tehty paljon työtä sellaisten toiminnallisuutta ja laatua parantavien tekijöiden parissa, jotka eivät välttämättä silmämääräisesti tarkastellen näyttäydy katsojalle. Alustan komponenttien sijoittelua on muutettu ja nyt jokaisen Straliksen alusta on etuosastaan sen suhteen samanlainen.

Straliksen johdotus on uudistettu ja CAN-väylän tiedonsiirtokykyä on kasvatettu huomattavasti. Auton toimintoja ohjaavien tietokoneiden määrää on karsittu rajusti ja elektroniikkaa on muutoinkin uudistettu mittavasti. Nykytyylin mukaisesti myös Iveco Stralikseen on saatavissa huoltovapaat LED-takavalot.

Lisäsuorituskykyä

Malliuudistuksen myötä 11- ja 13-litraisista Iveco Straliksista on tarjolla myös XP-mallit. Kirjainyhdistelmä XP on lyhenne sanoista extra performance, mikä tarkoittaa lisäsuorituskykyä. Tavalliseen malliin verrattuna XP:ssä on joukko teknisiä eroja sekä lisäksi palvelupaketti, jonka avulla kuljetusyritys voi tehostaa auton käyttöä.

Pienempään kulutukseen XP-mallit pääsevät sillä, että niissä käytetään niin sanottuja älykkäitä apulaitteita. Ohjaustehostimen pumppu, ilmakompressori ja laturi kytkeytyvät käyttöön vain silloin, kun niitä tarvitaan. Muita kulutuksen vähentämiseen tähtääviä ratkaisuita ovat led-takavalot, maaston tunteva ennakoiva vakionopeussäädin sekä alhaisen vierintävastuksen Michelin X Line -renkaat.

Parantaakseen moottorin hyötysuhdetta Iveco on ottanut käyttöön XP 480 ja XP 570 -malleissa pakokaasujen takaisinkierrätyksen, Smart-EGR:n. Pakokaasujen puhdistamiseen ei järjestelmää Ivecon mukaan käytetä eikä sen lisäämisellä moottoriin ole vaikutusta huoltoväliin. Smart-EGR kierrättääkin vain noin kahdeksan prosenttia pakokaasuista.

Palvelupakettiin kuuluu raportointi ja ohjeistuspalveluita polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi. Pakettiin kuuluu myös huolto- ja korjaussopimusautoille takuu siitä, että auto on käytettävissä 24 tunnin sisällä siitä, kun se on saapunut huoltoon tai korjaukseen.

Kaasulla kauemmas

Yksi esitellyistä Iveco Stralis -uutuuksista oli NP 400 -kaasuauto. Ivecon mukaan se on markkinoiden ensimmäinen todellinen kaukokuljetuksiin soveltuva kaasukäyttöinen kuorma-auto. Autoa toimitetaan sekä puristettua (CNG) tai nesteytettyä (LNG) kaasua käyttävänä. Myös yhdistelmävarustus on mahdollinen.

Kaasukäyttöisen Cursor 9 -moottorin teho on 400 hevosvoimaa ja vääntömomenttia on 1700 newtonmetriä. LNG-käyttöisenä toimintamatka on jopa 1500 kilometriä. Auton elinkaarikustannusten luvataan olevan noin seitsemän prosenttia vastaavaa dieselmoottorista autoa vähemmän.

Etelämpänä Euroopassa kaasukäyttöä pidetään varteenotettavana vaihtoehtona dieselille. Siitä on hyvänä osoituksena Ivecon solmima kauppa ranskalaisen kuljetusyhtiön Jacky Perrenot:n kanssa, joka käsittää 200 uutta Iveco Stralis NP 400 -autoa.

Piipahdus maantiellä

Koeajoreitti suuntautui Madridista pohjoiseen Burgosin suuntaan. Reitille mahtui pitkiä ja puuduttavia nousuja, joissa Hi-Cruise-nimen saanut ennakoiva vakionopeussäädin osoitti toimivuutensa. Ivecon tapauksessa sen käyttäminen on suhteellisen helppoa ja yksinkertaista.

Koeajoon valikoituivat 480- ja 570-hevosvoimaiset XP-mallit, joissa molemmissa on käytössä Smart-EGR. Autot olivat eurooppalaiseen tapaan kaksiakselisia puoliperävaunun vetoautoja, joihin oli kytketty verhokapelliperävaunut. Yhdistelmät oli kuormattu 40 tonnin kokonaispainoon.

Cursor 11 -moottorilla varustettu XP 480 teki vaikutuksen erityisesti vääntömomentillaan. Suhteellisen laajalla kierrosalueella saavutettava 2300 newtonmetrin vääntömomentti on hyvä saavutus 11,1-litraiselta koneelta. Uudella nopealla perävälityksellä matka taittui luontevasti Hi-Cruise-vakionopeussäätimen hyödyntäessä moottorin voimavarat taidokkaasti.

Malliston tehokkaimmalla XP 570:llä ajettiin seuraavaksi sama lenkki. Teholukema antoi odottaa leppoisaa liikkumista, mutta aivan täysin odotukset eivät täyttyneet. Todellisuudessa matka joutui ehkä hivenen nopeammin kuin pikkuveljellä, mutta eteneminen oli jollain tavalla rauhattoman oloista. Tuntui, että vääntömomenttia olisi saanut olla enemmän.

Teholukemaan nähden vääntömomentti, 2500 newtonmetriä, on alhainen, jos sitä vertaa kilpaileviin merkkeihin. Selitys on siinä, että Iveco puristaa teholukeman 12,9-litraisesta koneesta. Muilla merkeillä siinä teholuokassa iskutilavuus on kahdesta kolmeen litraa suurempi. Iskutilavuuteen nähden Ivecon vääntömomentti on kilpailijoihin nähden samaa tasoa.

Mestariainesta

Ivecon markkinoi uudistunutta Stralista lauseella ”TCO2 Champion”. Sillä halutaan viestittää alhaisista elinkaarikustannuksista (TCO, Total Cost of Ownership) ja hiilidioksidipäästöistä. Moottoriteknologia Ivecolla on hyvin hallussa, joten mainoslauseelle lienee perusteetkin. Myös uusi vaihteisto antoi itsestään myönteisen vaikutelman.

Uutuuksien sarjatuotanto alkaa syksyn mittaan kaksiakselisilla vetoautoilla. Suomeen uudistuneita Straliksia saataneen ensi vuoden puolella.

Ivecon Pohjoismaiden ja Baltian tuotepäällikkö Henning Nielsenin mukaan XP-mallit jäänevät pohjoisessa harvinaisuuksiksi. ”Kylmissä olosuhteissa älykkäistä moottorin apulaitteista ei kenties saada kovinkaan paljoa hyötyä. Standardimallit Hi-Cruise-vakionopeussäätimellä sen sijaan sopivat hienosti myös Pohjoismaihin”, sanoo Nielsen.

Lue seuraavaksi