Iveco Daily vaihtoehtoisesti

Juha Kuusjärvi

Kevyen kuorma-autoluokan yksi suosikkimerkki on Iveco Daily, joka muuntautuu moneksi: tehtaalta saatavia versioita on yli 8000. Dailyn dieselmoottoriversiot ovat varsin tuttuja, mutta sitä on saatavana myös vaihtoehtoisilla polttoaineilla toimivana. Myös Ivecon täyssähköversio on olemassa ja se kävi esittäytymässä Suomessa Iveco Nordic Roadshow -tapahtumassa lokakuussa.

Automaattivaihteisto on saatavissa nyt lähes koko Daily-mallistoon.

Nykyinen, vuonna 2014 lanseerattu Daily on entisiä malleja pakettiautomaisempi ja sitä kautta aiempaa helpompi käsitellä. Vuosimalliin 2017 tulee jo päivitystä useisiin ominaisuuksiin.

Daily on siirtynyt nyt kaikissa malleissa Euro 6 -aikaan. Kolmilitraisessa moottorissa pakokaasupäästöjä kuritetaan AdBluen voimalla, mutta pienemmissä malleissa selvitään pakokaasujen takaisinkierrätyksellä (EGR). Uudella tekniikalla on saatu kasvatettua vääntöä ja muun muassa sen ansiosta polttoainetaloutta on saatu parannettua jopa kahdeksan prosenttia.

Pelkkään moottoritekniikkaan ei siis polttoaineen säästö perustu. Muita ovat muun muassa jäähdytyksen optimointi ja pienenä seikkana taka-akselin perässä käytettävä synteettinen öljy, mikä on Skandinavian talvissakin hyvä ominaisuus.

Vaihtoehdot ovat kasvaneet muun muassa uudella akselivälillä: 4100 mm. Rungon ruostesuojausta on parannettu, huoltoväliä on kasvatettu 40 000 kilometristä 50 000 kilometriin ja tarjolla on Iveco Business App -ajotavanseurantajärjestelmä. Ulkoisesti uutta on maskissa ja mielenkiintoisinta lienee, että Hi-Matic-automaatti on saatavana lähes kaikkiin versioihin.

Tekniikka vaihtuu, mutta kuormatila pysyy samanlaisena.

Kaasua

Maakaasuversio on saatavana koko Daily-mallistoon. Tehoa moottori tuottaa 136 hevosvoimaa ja vääntöä 350 newtonmetriä. Oikeastaan malli on Bi-fuel, koska käytössä on myös bensiini. Lähinnä bensiinikäyttö on varalla, sillä tankin koko on 14 litraa ja sillä pääsee noin 80 kilometriä.

Merkittävä seikka ympäristöystävällisyyden ja edullisen polttoaineen ohella on maakaasuversion hiljaisuus. Sen melutaso on viisi desibeliä matalampi kuin dieselversion, mikä on paljon.

Sähköä

Vielä hiljaisempaa menoa on luvassa, kun valitaan täyssähköversio. Se on niin hiljainen, että hiljaisesta etenemisestä varoitetaan jalankulkijoita varoitusäänellä. Suomessa tämä versio oli nyt ensimmäistä kertaa, mutta olemassa se on ollut jo pari vuotta. Niitä on käytössä esimerkiksi Ruotsin postilla useampi kappale.

Tankkaamiseen käytettävä sähkökytkentä on helmassa. Pikalataus onnistuu kahdessa tunnissa.

Sähköautot ovat varmasti tulevaisuutta meilläkin ja siihen suuntaan nyt akkukehityskin vie, sillä panoksia on asetettu kylmäominaisuuksien kehittämiseen. Akkujen riittävyys ajosuoritteisiin nähden onkin ratkaiseva tekijä sähköautojen yleistymisessä. Dailylla pääsee parhaimmillaan 280 kilometriä, mutta silloin on käytössä pienin korimalli ja pieni kuorma. Käytännössä normaaliajossa ajosuoritteissa on päästy 180 kilometrin toimintamatkoihin.

Akkujen määrää lisäämällä voidaan toki kasvattaa toimintamatkoja, mutta painon takia on optimoitava kuorman ja matkan välillä. Dailyyn voidaan valita 1–3 akkuyksikköä sen mukaan millaiset ovat ajomatkoan ja kapasiteettitarpeen suhde. Koeajossa ollut versio kantaa kuormaa 2100 kg, kun vastaava dieselmoottorilla varustettu vie 2500 kg:n kuormia. Ero ei ole siis valtava, mutta toki merkittävä. Aikaisempaan versioon verrattuna vastaava akkukapasiteetti on saatu kuitenkin aikaan sata kilogrammaa kevyemmin akuin, joten kehitystahti on varsin nopeaa.

Sähköversiossa polttoainekorkin paikalla on hätäkatkaisin, josta saadaan onnettomuustilanteesa auto virrattomaksi.

Sähkö-Dailyn käytössä oleellisena osana on kojetauluun integroitu kosketusnäyttö. Sen avulla voi seurata muun muassa akkujen latauksen tilaa ja miten jarrutusenergiaa saadaan takaisin talteen.

Lyhyt ajolenkki kertoi, että sähköautolla liikkuminen on hiljaista. Ajaminen on periaatteessa helppoa, mutta sähkön käytön optimointi liikkumisen ja jarrutusten suhteen vie varmasti hyvän tovin, ennen kuin ollaan sinut auton ja kuljettajan välillä. Ominaisuudet ovat varmasti parhaimmillaan kaupunkiliikenteessä, jossa ajonopeudet eivät nouse kovin korkeiksi ja pysähtymisiä sekä liikkeellelähtöjä on paljon.