Uutiset

Työkoneet

IronPlanet ankkuroituu yhä vahvemmin Suomeen

Tammikuussa tänä vuonna yritys teki yhden huutokauppaennätyksistään. Amerikassa järjestetyn huutokaupan myynti kohosi ennätykseen eli 24 miljoonaan dollariin. Tapahtumaan internetissä osallistui lähes 18.000 ostajaa, jotka tulivat 145 eri maasta.

Yrityksen Euroopan päämaja sijaitsee Irlannin Dublinissa. Yrityksen omistavat Cat, Komatsu Volvo sekä pääomasijoitusyhtiöt Accel ja Kleiner Perkins, jotka ovat myös Facebookin ja Ebayn takana.

Euroopan toiminnot ovat olleet kovassa kasvussa ja nyt yritys työllistää Euroopassa jo 30 ihmistä. Skandinavian asioita hoitaa kolme henkilöä, joista tuorein on Suomen aluepäällikkö Marko Lehtinen.

Lehtisellä on yli 20 vuoden kokemus alalta ja hän on toiminut monissa eri rahoitus-, myynti-, ja markkinointitehtävissä. Viimeiset 10 vuotta on vierähtänyt Caterpillar Finance Nordicin aluejohtajana.

”Tehtäväni Suomessa on myydä ja markkinoida palveluamme niin myyjälle kuin ostajallekin. Koneesta tehdään alkuneuvottelujen jälkeen tarkistusraportti nähtäväksi kotisivuillemme. Ostajat voivat ennen huutokauppaa rauhassa tutustua seikkaperäiseen koneen kunnosta kertovaan selvitykseen. Jokainen kirjallinen raportti pitää sisällään myös 50-100 kuvaa. Raportti maksaa asiakkaalle 250-750 euroa konetyypistä riippuen”, valistaa Lehtinen Helsingissä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Tilaisuus pidettiin 21.9. eli samana päivänä kuin Euroopan syyskuun huutokauppakin. Paikalla oli toimittajien lisäksi myös asiakkaita. Suomesta myynnissä oli ainakin kaksi Volvo –merkkistä kaivukonetta sekä trukkikalustoa.

Seurasimme  Suomesta myytävienkaivukoneiden myyntiä reaaliajassa ja niistä saatiinkin reilusti huutoja. Lähempi tarkastelu osoitti, että kilpalaulantaa käytiin kahden ostajan välillä. Lopulta molemmat kaivukoneet päätyivät tuntemattomaksi jääneelle ostajalle tai ostajille Romaniaan. Suomalaiskoneet olivat sillä hetkellä ainoita, joista saatiin reilusti huutoja. Varsin moni tuote jäi ilman yhtäkään huutoa.

”Kun kauppa on tehty, meidän henkilökuntamme ottaa yhteyttä rekisteröityneeseen ostajaan. Kun rahat ovat siirtyneet meidän tilillemme, niin ostaja voi noutaa koneensa. Kun rahat kiertävät meidän kauttamme, ei riskiä ole kummallakaan osapuolella. Myyjä saa yleensä rahat noin 10 päivässä huutokaupasta”, jatkaa Lehtinen.

”Ja jostain syystä skandinaaviset koneet tuntuvat kiinnostavan ostajia monen muun maan tuotteita enemmän. Täällä koneet ovat hyvin varusteltuja ja useimmiten niistä pidetään hyvää huolta”, lopettaa Lehtinen.

IronPlanetin huutokaupoissa myydään nyt myös kaivos- ja louhintakalustoa sekä maatalouskoneita. Seuraava Euroopan huutokauppa on 20.10. ja kalustoluetteloa päivitetään IronPlanetin kotisivuille.

Lue seuraavaksi