Uutiset

Kuljetuskalusto

Ipe-Peite toimittaa myös lavat

Paljolti peitteistä ja kuomuista tunnettu Ipe-Peite Oy on laajentanut palvelutarjontaansa lavarakenteiden valmistamiseen. Yksi ensimmäisistä, asiakkaan toiveiden mukaan rakennetuista lavoista on keväästä lähtien kiskonut rahtia Ruotsin välillä.

Kuljetus Tero Seppälä Oy on kotkalainen perheyritys, jonka toiminta nojaa niin ulkomaanliikenteeseen, turpeenajoon kuin energiapuulogistiikkaankin. Laivastoon viime keväänä liitetyn, lähinnä Suomen ja Ruotsin välillä liikennöivän kapelliyhdistelmän vetoauton päällirakenteet ja muut varusteet rakennettiin Kausalassa, Ipe-Peite Oy:n ja tämän kumppaneiden osaamiseen nojaten.

”Asiakkaat toivovat aiempaa useammin kokonaisratkaisuja, joissa kaikki työvaiheet ajoneuvon rakentamisen ja varustelun ympärillä tehdään yhdessä pisteessä”, valottaa Ipe-Peite Oy:n Aku Silvennoinen palveluvalikoiman laajentamista. Silvennoisen mukaan päällirakennetöissä nojataan oman tekemisen ohella myös yhteistyökumppaneihin, jotka ovat kaikki oman alansa osaajia.

Kuljetus Tero Seppälä Oy:lle toimitettu vyökapellilava näyttää nopeasti katsoen tavanomaiselle standardituotteelle, joskin läheisempi tarkastelu paljastaa siitä lukuisia käytön kannalta tärkeitä ja työskentelyä helpottavia yksityiskohtia. Pituudeltaan 7,5 metrin lavan sisäkorkeus on 3,1 metrin tuntumassa, jolloin ajoneuvon kokonaiskorkeus lähentelee 4,4 metriä. 

Kausalassa valmistetun vyökapellilavan ominaisuuksiin kuuluu muun muassa liukukatto sekä levitettävä takakehä, jotka helpottavat katon kautta tehtävää lastausta. Seppälän autolla ajetaan muun muassa teräslevyjä, joiden lastaaminen vaatii monesti takakehän levittämistä.

”Mekaanisesti toteutettu levitys tarjoaa 20 senttiä lisää leveyttä puolelleen, jolloin takakehän kokonaisleveys kasvaa 40 sentillä, kertoo Seppälän autoa vakituiseen ajava Lari Seppälä ajokkinsa ominaisuuksista. Tolppien kohdalta mitattuna kuormatilan sisäleveys on 2,48 metriä, joskin rakenteessa on jo lähtökohtaisesti huomioitu myös ylileveiden kappaleiden kuljettaminen; Peitteessä on jonkin verran reserviä ja tarvittaessa ajaminen on mahdollista myös ilman vasemmanpuoleista tolppaa.

Ipe-Peite Oy:n Aku Silvennoisen mukaan yrityksen toiminnan kivijalkana ovat jatkossakin kuormapeitteet ja muut pressut. Lavoilla ja muilla päällirakenteilla halutaan täydentää palveluvalikoimaa ja tarjota asiakkaille yksilöllisiä ratkaisuja yhdestä pisteestä.

”Lähtökohtaisesti keskitymme asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöityihin, yksittäiskappaleina valmistettaviin erikoisratkaisuihin, jotka vaativat tavanomaista enemmän suunnittelua ja työtä valmistusprosessin aikana”, maalaa Silvennoinen, jonka mukaan kausalalaistoimija tarjoaa osaamistaan niin uudisrakennusten kuin käytössä jo olleiden kokonaisuuksienkin ehostamisessa. 

Vyökapellin kiristämisessä ja takakehän levittämisessä hyödynnetään yhtä ja samaa ristikkoavainta.

”Käytössä jo olleen ajokin pukeminen uusin peittein synnyttää monesti dominoilmiön, jolloin asiakas haluaa siistiä ajoneuvoaan laajemmin. Monesti tämä johtaa esimerkiksi rungon ja lavan maalaamiseen, minkä myötä kilometrejä jo nielaissut ajokki näyttää jälleen siistiltä ja työtä pelkäämättömältä. Kumppaneiden avulla voimme tarjota myös näitä maalauspalveluja”, kertoo Silvennoinen muistuttaen samalla myös valikoimaan kuuluvasta rengaspalvelusta.

”Olemme viime syksystä saakka toimineet Vianor-pisteenä tarjoten rengaspalveluita niin paikallisille yrittäjille kuin ohikulkuliikenteellekin. Erityisesti koneyrittäjät ja maatalouden parissa toimivat tahot ovat löytäneet palvelumme, joskaan ohikulkuliikenteen merkitystäkään ei voi väheksyä”, päättää Silvennoinen Kausalassa.

Lue seuraavaksi