Uutiset

Työkoneet

Huoltokontti hydrauliikalle Hydrolinelta

Puolitoista vuotta sitten lanseerattu Hydroline Oy:n hydraulisylintereiden korjaamiseen keskittyvä Hydroline Services on otettu asiakaskunnassa kiitoksella vastaan ja toiminta kasvaa hyvää vauhtia asian tullessa kentällä tutummaksi. Huoltotoimintoja edelleen kehittääkseen Hydroline Services on kehittänyt korjaustoimintaa tekeville valmiin hydraulisylintereiden korjaamon, jonka voi sijoittaa konttiin. Aggregaattivarustuksella se on omavarainen huoltoyksikkö, jolloin sylinterit saadaan korjattua suoraan työmaalla.

Itse huoltokontti ei ole uusi keksintö, mutta nyt ideana on nimen omaan hydraulisylintereiden huoltoa varten varusteltu ratkaisu. Varustuksella onnistuu toki monet muutkin remontit. Hydraulisylintereiden huolto on kuitenkin erikoisala ja varustuksella on suuri merkitys esimerkiksi työturvallisuuden kannalta. ”Tässä varustuksessa on huomioitu sylintereiden erikoisvaatimukset joka suunnalta. Turvallisuuden lisäksi tarvittava puhtaus tulee huomioitua asianmukaisesti ja esimerkiksi tiivisteet saadaan paikoilleen ehjinä, mikä luonnollisesti on onnistuneen huollon edellytys. Myös testausvarustus kuuluu pakettiin, joten voidaan olla varmoja huollon onnistumisesta ennen kuin sylinteri asennetaan takaisin koneeseen”, selittää Hydrolinen kehitysjohtaja Jani Lehikoinen. Hydrolinen huoltokontti lanseerattiin Metkossa. Tähän oli räätälöity messuvarustus.

Kontit Hydroline Service toteuttaa projektitoimituksina asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä. ”Kontin valmistuksessa huomioidaan tarkoin millaiseen käyttöön se on menossa. Varustelu tehdään tämän mukaisesti, jolloin ei tarvitse ostaa mitään turhaa, mutta kaikki oleellinen tulee meidän meidän laajan kokemuksemme perusteella huomioitua asianmukaisesti”, jatkaa Lehikoinen. ”Ja jos asiakkaalla on jo olemassa soveltuva tila, voidaan toimittaa pelkkä kalustus.”

Hydroline Servicen toimenkuvaan kuuluvat hydraulisylintereiden huolto- ja korjaustyöt sekä koulutukset. Niin tähänkin pakettiin kuuluu huolto- ja käyttöönottokoulutus. Käyttäjäkuntaa ratkaisulle löytynee huoltokorjaamoista ja laitevalmistajista, mutta sopivalla räätälöinnillä siitä saadaan loppukäyttäjille soveltuva ”pop-up”-tyyppinen siirrettävä korjaamo.

Lue seuraavaksi