Uutiset

Työkoneet

Himos hurmaa ympäri vuoden

Jämsässä sijaitseva Himoksen matkailukeskus on vuosien mittaan kasvanut kaikki vuodenajat kattavaksi koko perheen lomakohteeksi. Matkailupalveluista vastaava Himoslomat Oy majoittaa tällä hetkellä vuodessa yhteensä noin 300 000 henkilöä Himoksen mökeissä, huviloissa ja hotelleissa. Ympärivuotinen kapasiteetti on saavutettu kovalla työllä sekä suunnitelmallisuudella ja kasvun edellytyksenä on myös huippuluokan konekanta, joissa tehokkuus sekä turvallisuus ovat etusijalla.

Himoslomat Oy:n toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju on matkailualan kokenut ammattilainen, joka on nähnyt alan nopeatkin muutokset lähietäisyydeltä. Yritys on 25 vuoden aikana kasvanut yli 20 Me konserniksi ja erityishuomio on ollut läpivuotisen käyttöasteen kasvattamisessa. ”Pelkästään talvikauteen panostamalla on liikaa luonnonvoimien armoilla, sillä esimerkiksi viime kaudella laskettelusesonki jäi todella lyhyeksi. Me olemmekin onnistuneet muutoksessa, sillä tällä hetkellä asiakasmäärät jakautuvat miltei tasan kesän ja talven kesken”, kertoo Mäntyharju. ”Talvella meitä työllistävät eniten perhe- sekä yritysmatkailijat ja kesäsesonkiin meillä on tapahtumia toukokuusta aina syyskuun loppuun. Merkittävimpiä niistä ovat The Voice Juhannus -festivaali, Iskelmäfestivaali sekä Jysäri-Eurodance-tapahtuma, mutta kauden mittaan Himoksella on runsaasti myös muita pienempiä tapahtumia, kuten vaikkapa auto- tai koiraharrastajien kokoontumisia sekä triathlonin SM-sprint. Unohtaa ei tietenkään sovi myöskään perinteisten Neste Oil Rallyn ja Metko-näyttelyn tuomia asiakasvirtoja”, lisää Mäntyharju.

Hallittua kasvua

Himoslomat Oy on panostanut määrätietoisesti palvelujen kasvattamiseen ja asiakaspaikkojen laadun ja lukumäärän kehittämiseen. Voimakkaasta kasvusta huolimatta Haljalan suvun omistuksessa olevassa perinteisessä perheyrityksessä maltti on pidetty aina mukana ja niinpä toiminta on kehittynyt sopivalla tahdilla. Viime vuosien uudistuksia ovat esimerkiksi olleet täysimittainen golfrata sekä juhlakeskukseen valmistunut festivaaliyleisöä mainiosti palveleva terassikeskus Riemu, jonka tehokkuudesta kertoo jo rakennuksessa sijaitsevan Suomen suurimman vessan koko. ”Tällä hetkellä meillä on käynnissä esimerkiksi rantakentän laajennus, jonka jälkeen Himos Parkissa on asfaltoitua kenttää kaikkiaan noin 12000 neliötä. Näiden laajennusten valmistuttua festivaalialueen infra alkaa olla miltei valmis, mutta uutta kehitettävää näin virkeässä yrityksessä löytyy aina”, jatkaa Mäntyharju.

Rauhaa ja energiaa

Himoslomat Oy:llä on alueella tarjota lähes 400 mökin vuokravalikoima, josta löytyy sopivan kokoinen ja tasoinen mökki jokaiseen makuun. ”Yli puolet mökeistämme sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Himoskeskuksesta, mutta tarjolla on tietenkin myös rauhallisemmalla sijainnilla olevia ratkaisuja. Myös mökkien varustelu on huippuluokkaa, mikä on tärkeää asiakaskunnan muuttuessa yhä vaativammaksi. Tämä näkyy myös perinteisten rockfestivaalien asiakkaissa ja vanha soputeltta/pallogrilliaika taitaakin olla auttamatta ohitse”, naurahtaa Mäntyharju.

Himoksen vahvuutena on myös sen keskeinen sijainti, sillä kotimaan asiakkaista suurin osa asuu alle kahden tunnin matkan päässä Jämsästä ja esimerkiksi Pietarista pääsee junalla Jämsään saakka todella nopeasti ja helposti. Tällä hetkellä ulkomaisten matkailijoiden osuus Himoslomien asiakkaista on noin 20 prosenttia ja heille voidaankin tarjota pohjoista eksotiikkaa miellyttävillä matka-aikatauluilla.

Palvelut sekä ympäristö kehittyvät

Nopea vilkaisu Himoksessa tapahtuvaan rakennustoimintaan kertoo selkeää kieltään kasvusuuntauksesta. Himoskeskuksen omien rakennustöiden lisäksi myös alueelle johtava silta on remontin alla ja lisäksi alueen liikennettä selkeyttävä uusi liikenneympyrä on kovassa vauhdissa. ”Molemmat projektit valmistuvat loppuvuoteen mennessä, joten ne ovat talven laskettelusesongin alkaessa jo toimintakunnossa”, kertoo Mäntyharju. ”Meidän omissa rakennusprojekteissa korostamme samaa turvallisuusnäkökohtien merkitystä kuin kaikessa muussa toiminnassamme. Meillä on vakituista henkilökuntaa 80 ja sesonkiaikoina yli 250, joten kaikkeen täytyy osata varautua ja työvälineiden tulee olla kunnossa”, tiivistää Mäntyharju.

Himoslomat Oy:n konekanta onkin hyvin nykyaikaista ja elokuun lopussa rakennustöihin liittyi KH-Koneet Oy:n myymä Kramer 750 -pyöräkuormain. Kuormain on keskuksessa todella monipuolisessa käytössä ja se on osoittautunut erittäin tehokkaaksi työvälineeksi. Kuormaimen myynyt Jukka Heiskala oli Himoksella tutustumassa rakennustöiden kehitykseen ja hän kertoi erityisesti helppokäyttöisyyden olevan erittäin tärkeää, sillä koneella saattaa olla saman päivän aikana useita eri käyttäjiä. Himoslomat on selvästi myös yhä perinteinen perheyhtiö, jossa kaikki osallistuvat monipuolisesti toimintaan, sillä kuvauspäivänä Kramerin puikoissa istui omistajatahoa edustava Miika Haljala. Tämä osoittaa miten dynaamisessa ja nopeasti kasvaneessa yrityksessä pidetään kuitenkin jalat tiiviisti maassa ja näin säilytetään tuntuma jokapäiväiseen yritystoimintaan.

Monipuolisuudella tulevaisuuteen

Tiina Mäntyharju kertoo Himoksen alueen tulevaisuuden näyttävän yleismaailmallisesta haasteellisesta tilanteesta huolimatta varsin positiiviselta. ”Ympärivuotinen toimintamme sekä monimuotoisuus antavat meille useita taloudellisia tukijalkoja joihin nojata. Tällä hetkellä on mukava havaita, että esimerkiksi pikkujoulusesongin myynti on sujunut mainiosti ja myös ensi kesän festivaalikartta näyttää erittäin lupaavalta. Olemme myös laajentaneet omaa toimivaksi havaittua festivaalikonseptia ja järjestämme ensi kesänä tapahtumia myös useissa muissa kaupungeissa. Itse Himoskeskuksen suurimpia tulevaisuuden hankkeita ovat oma kylpyläkeskus, keilarata sekä sisäliikuntakeskus, mutta niiden kanssa tullaan etenemään maltillisesti”, korostaa Mäntyharju.

Lue seuraavaksi