Uutiset

Työkoneet

Elenia säävarma – sähkökaapelit maan alle

Elenia Oy:llä on sähköverkkoa huollettavana puolitoista kertaa maapallon ympäri eli vajaat 66 000 kilometriä. Valtaosa tästä on 0,4 kilovoltin pienjännite- ja 20 kilovoltin keskijänniteverkkoa. Keskijännite runkoverkkoa onkin reilusti yli 23 000 kilometriä ja vielä lähes tuplasti enemmän pienjänniteverkkoa.

Vuoden 2009 jälkeen sähköverkon uudistukset on kaikki tehty maakaapeleina. Linjojen rakentamiseen liittyvät maarakennustyöt Elenia teettää urakoitsijakumppaneillaan. Konepörssi kävi Hämeenkyrössä katsomassa, kuinka keskijännitekaapelia suuntaporattiin joen alle.

Kärsämäkeläinen Bobmatic Oy teki pääurakoitsijalle, Pohjolan Werkonrakennus Oy:lle suuntaporauksen.

Elenia Oy on sähköverkkoyhtiö, joka palvelee 412 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Päijät- ja Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Elenia jatkaa tammikuussa 2012 toteutetun yrityskaupan jälkeen aiempaa Vattenfallin sähkönjakelu- ja lämpöliiketoimintaa.

Vanhoja ilmaverkkoja puretaan nyt vauhdilla pois ja uudet kaapelit aurataan tai kaivetaan poikkeuksetta maan poveen. Usein vanha ilmalinja muutetaan keskeltä korpimetsää maakaapeliksi ja tuodaan lähemmäs teitä tai asutusta. Elenialla maakaapelointia tehdään nykyään noin 1600 – 2000 kilometriä vuodessa. Sähköverkkoinvestointien euromääräinen arvo on tänä vuonna on noin 100 miljoonaa. Noin 30 prosenttia koko Elenian verkosta on nyt maan alle kaapeloituna, niin sanottuna säävarmana ratkaisuna.

”Maarakentajille riittää töitä jatkossakin runsaasti näissä maakaapeloinneissa, jotka maaseudun osalta ovat vasta alkuvaiheessa. Rakentamisen toteutamme yhteistyötä urakoitsijakumppaneiden laajan verkoston kanssa. Rakentamistöiden osuus on noin 700–800 henkilötyövuotta, ruuhka-aikoina enemmänkin”, aloittaa kenttäpäällikkö Jouni Siniranta Hämeenkyrössä, Pappilanjoen törmällä.

”Tämä kustannusarvioltaan 2,5 miljoonan projekti käsittää Nisunperän ja Kyröskosken välillä keskijänniteverkkoa 23 ja pienjänniteverkkoa 28 kilometriä. Puistomuuntamoitakin asennetaan kaikkiaan 27. Hanke alkaa nyt olla valmis, tämä Pappilanjoen alitus on viimeisimpiä työvaiheita. Vanhojen ilmalinjojen purku täällä aloitetaan alkuvuodesta 2015. Näin pystymme työllistämään miehiä läpi vuoden”, jatkaa Siniranta.

”Nykyiset kaapelit jäävät jo tarkasti dokumentteihin, sillä ne paikannetaan GPS:n avulla kohdalleen. Vanhat maakaapelitkin ovat tiedossa, mutta tarkkuus ei ole nykyisen paikannuksen luokkaa. Niiden hakeminen ja näyttö vaatii enemmän työtä. Meillä on oma paikannuspalvelu, jonne soittamalla kaivava urakoitsija saa näytön työmaalleen”, muistuttaa Siniranta lopuksi.

Elenia Oy:n kenttäpäällikkö Jouni Siniranta (vas.) kertoo, että maarakentajat ovat verkonrakennuksessa urakoitsijakumppaneita. Yhtä sellaista edustaa Pohjolan Werkonrakennus (PWR) Oy:n aluejohtaja Harri Kilpi. PWR on pääurakoitsija tässä hankkeessa.

Bobmatic Oy oli tuonut Vermeer D20x22 -suuntaporakoneensa Pappilanjoen työmaalle. Yritys on aloittanut urakoinnin jo vuonna 1989 ja osakeyhtiöksi Bobmatic muuttui vuonna 1995. Aiemmin Bobmatic teki myös kaapeliurakointia, mutta nykyään se on keskittynyt ainoastaan alituspalveluihin suuntaporilla ja paineilmamyyrillä. Lokakuussa alitusryhmiä oli eri työmailla liikkeellä yhteensä kuusi.

Yrityksen perustaja ja omistaja Eino Ylitalo sanoo, että työmaita yrityksellä on aivan etelästä pohjoiseen Lappiin asti ja työnantajia on useita sähköyhtiöistä teleoperaattoreihin ja urakoitsijoista maanviljelijöihin.

”Paineilmamyyrillä tehdään lyhyitä eli käytännössä alle 20 metrin pituisia alituksia. Putkikoot ovat 100 ja 110 millimetriä. Suuntapora on Vermeer 7×11, jolla asennettavat putkikoot ovat 40–200 millimetriä ja maksimi alituspituus noin 300 metriä maaperästä riippuen”, kertoo Ylitalo.

”Olemme toki asentaneet 500 millimetrin teräsputkiakin ja myös erittäin pitkiä alituksia on tehty. Pitkissä alituksissa on kuitenkin omat vaaransa ja emme mitenkään pyri niihin, ehkä päinvastoin – epäonnistumisen riski on sitä suurempi, mitä pidempi poraus on kysymyksessä. Täytyy myös muistaa, että tämä on pehmeän maan menetelmä”, lopettaa Ylitalo. Pappilanjoen alituksessa vajaan sadan metrin matkan pilottireiän poraamiseen meni aikaa noin tunti.

Oheisessa videossa suuntaporaa ajaa Einon Poika Timo Ylitalo ja toinen Bobmaticin jalkamiehistä on Tomi Ollanketo.

Katso lisää suuntaporauksesta: Suuntaporauksella putkiasennukset kaivamatta.

Koko artikkeli on luettavissa Konepörssistä 12/2014 (ilmestyy 5.12.2014).

Lue seuraavaksi