Uutiset

Kuljetuskalusto

EHM-päällirakenteilla reilumpia risukuormia

Keskisessä Suomessa on kuluneen kevään aikana liikkunut tilavuudeltaan aiempaa reilumpi energiapuuauto. Pihtiputaalaisen Jani Ylälehdon yhdistelmässä on hyödynnetty 4,4 metrin kokonaiskorkeutta, mikä on tuonut mukanaan lisää tilavuutta. EHM:n varustaman yhdistelmän omamassa asettuu 34 tonnin tienoille. Tilavuutta uusi yhdistelmä tarjoaa reilun 150 kuution verran. Niin Ylälehdon kuin tämän toimeksiantajan, QTeam Systems Oy:n tavoitteena oli kuormakoon kasvattaminen.

Hakkuutähteiden ajossa tilavuus on monesti massaa kriittisempi tekijä, minkä vuoksi asetusmuutoksen mahdollistamaa kokonaiskorkeuden kasvattamista on kiitelty monenkin lämpövoimalan portilla. Toisaalta metsäautotiet matalalla sijaisevine lankoineen asettavat omat haasteensa korkeuden kasvattamiselle.

Helmikuun alussa käyttöön otetun ajokin raamina on täysilmajousitettu 700-hevosvoimainen Volvo FH16, jonka päällirakenteena on euralaisen Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy:n valmistama energiapuukuormatila. Ylälehdon mukaan EHM valikoitui toimittajaksi paljolti kokemuksen ja osaamisen ansiosta, onhan iso osa suomalaisista energiapuuyhdistelmistä rakennettu juuri Eurassa.

”Täysilmajousituksen edut korostuvat metsässä, sillä tasonsäädön ansiosta kääntöpaikan löytäminen on aiempaa helpompaa. Korkeammalle nostetun keulan uskaltaa työntää pidemmälle pois ajoväylältä”, kertoo autonkuljettaja Pasi Paananen, jonka mukaan akseliväliltään 4,9 metrin auto ei ole kuitenkaan kaikkein ketterin vaihtoehto metsään.

Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy:n Olli Mäkelän suunnitteleman ja toteuttaman vetäjän EnergyBoxx -kuormatilassa on pituussuunnassa venyvä rakenne, joka nojaa toiminnassaan nosturin siirtosylinteriin. Kuormatilan pituus muuttuu nosturia liikutettaessa.

Täysilmajousitettu ja liukutelillä varustettu neliakselinen perävaunualusta on Jykin käsialaa, päällirakenteet sen sijaan ovat syntyneet Eurassa. Paanasen mukaan kuormatilaa on kasvatettu korkeussuunnassa hyödyntämällä aiempaa matalampaa alustaa ja suurempaa laitakorkeutta. Paanasen mukaan edelliseen perävaunuun verrattuna laidan korkeus on nelisenkymmentä senttiä korkeampi, mikä tuo lisää tilavuutta.

Perävaunun varustukseen kuuluu myös hydraulisesti ylös nouseva etusermi, joka omalta osaltaan parantaa liikenneturvallisuutta kasvattaen samalla kuormatilan kokoa. Nosturina on edellisestä autosta siirretty puolitoistavuotias Jonsered, joka on istutettu parisenkymmentä senttiä aiempaa korkeammalle pukille.

”Korkeampien laitojen vuoksi teimme korkeamman pukin, joka toisaalta saisi olla nykyistäkin korkeampi – vetäjän takapään joutuu nyt jättämään nosturin puomin vuoksi vajaaksi”, summaa Paananen, jonka mukaan korkeammalle viedyn nosturin tukijalat sen sijaan jäävät nyt lyhyiksi. Pakkaskaudella jalkojen pituus riittää, mutta sulan maan aikaan jalat painuvat liiaksi. Ylälehdon mukaan Z-tyyppinen niputettava nosturi saattaisi olla rakenteensa puolesta optimaalinen ratkaisu energiapuuautoon.

”Vetäjän laatikon hyödyntäminen takalaitaan saakka kasvattaisi kuormakokoa helposti puolenkymmentä kuutiota”, laskee Ylälehto.

EHM:n EnergyBoxx-kuormatila on istutettu Jykin valmistamalle, liukutelillä ja ilmajousituksella varustetulle alustalle. 

Jani Ylälehdon luotsaaman pihtiputaalaisyrityksen toiminnassa nojataan usean eri toimialan tuomaan työllisyyteen. Energiapuuauton ohella laivastoon kuuluu kaksi asvalttiautoa ja kaksi talopakettien ajolla työllistyvää kapelliautoa. Talvikaudella ajoon otetaan myös kausiautona toimiva energiarankayhdistelmä, joka kesäaikaan työllistyy asvaltinajossa. Kalustoon kuuluu myös pari kevyempää pakettiautoa.

Ylälehdon ajoalue energiapuun ajossa ulottuu Jyväskylästä pohjoiseen Keski-Suomeen sekä Pohjois-Savoon saakka, jolloin ajomatkat ovat pisimmillään noin 200 kilometrin luokkaa.

”Keskimäärin ajomatka taitaa jäädä 120-130 kilometrin tienoille, jolloin auto poikkeaa Jyväskylässä neljästi vuorokaudessa”, kertoo Ylälehto kolme kuljettajaa työllistävän auton liikkeistä. Parin ensimmäisen ajoviikon aikana auton mittariin on kertynyt 12 000 kilometriä, mikä kertoo verrattain kiivaasta ajotahdista. Edellisen auton mittarin pyörähti vajaan viiden vuoden aikana 950 000 kilometriä, joten nyt käyttöönotetulla kalustolla on edessä vielä lukusia työntäyteisiä vuorokausia.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi