Uutiset

Työkoneet

Destia urakoitsijaksi Turun kehätielle

Turun kehätien (Kt 40) parantaminen osuudella Kausela-Kirismäki käynnistyy vuoden 2019 alussa. Hankkeen 1.rakennusvaiheen urakoitsijaksi on valittu tarjouskilpailun jälkeen Destia oy. Voitto heltisi sekä laatupisteissä että hinnassa.​ Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa kehätien Pukkilan ja Kirismäen välinen tieosuus rakennetaan nelikaistaiseksi. Tasoliittymät poistetaan rakentamalla Pukkilan eritasoliittymä ja Sippaan risteyssilta sekä parantamalla Kirismäen eritasoliittymää. Länsi-Avantientie rakennetaan valtatielle 10.

Kehätien rinnalle rakennetaan rinnakkaisteiden ja kevyen liikenteen verkosto. Myös melunsuojausta kohennetaan parannettavien kohteiden kohdalla. Turun kehätie on osa E18-väylää ja erittäin tärkeä tieosuus lounaisrannikon liikennejärjestelmälle, alueen asukkaille, elinkeinoelämälle ja koko eteläisen Suomen logistiikalle.

Liikenneviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan parannustyöt käynnistyvät vuoden 2019 alussa ja ne valmistuvat vuonna 2021. Suunnittelutyö alkaa heti.

“Hanke parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta alati vilkkaammalla tieosuudella, jota kuormittaa myös Turun ja Naantalin satamiin suuntautuva raskas liikenne. Samalla luodaan uusia mahdollisuuksia alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja maankäytön suunnitteluun”, Sillanpää kertoo.

”Tämä on meille mielenkiintoinen hanke, joka toteutetaan STk-urakkana. Kehitysvaiheessa päämääränämme on löytää teknis-taloudellisesti edullisia ratkaisuja”, Destian työpäällikkö Eetu Väisänen kertoo.

STk-mallissa asiakas ja urakoitsija kehittävät yhdessä erilaisia suunnitelmaratkaisuja jo hankkeen kehitysvaiheessa. Vastaava mallia käytetään muun muassa Vt 4:n parannushankkeessa Oulussa. Hankkeen kehitysvaihe kestää arviolta tammikuuhun, jonka jälkeen alkaa varsinainen rakennussuunnittelu. Työt maastossa pyritään saamaan käyntiin maaliskuussa 2019.

Ykkösvaiheen kustannusarvio on 44 miljoonaa euroa, joka sisältää valtion lisäksi Kaarinan kaupungin ja Liedon kunnan kustannusosuudet. Hankkeen toisessa rakennusvaiheessa keskitytään Kausela–Pukkila -tieosuudelle. Sen rahoitus ja toteutusaikataulu vahvistuvat myöhemmin.

Vasemmalta Destian työpäällikkö Eetu Väisänen, Länsi-Suomen tulosyksikön johtaja Marko Vasenius, Liikenneviraston apulaisjohtaja Lars Westermark sekä projektipäällikkö Juha Sillanpää.

_______________________________________________________

Turun kehätie on osa E18-tietä, joka on yksi keskeisistä väylistä koko eteläisen Suomen logistiikalle. Parannushankkeen 1-vaiheessa Pukkilan ja Kirismäen välinen tieosuus rakennetaan nelikaistaiseksi ja tasoliittymät poistetaan. Hanke parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta sekä tukee alueen elinkeinoelämää ja maankäytön suunnittelua. 1-vaiheen kustannusarvio on 44 M€:a. Työt käynnistyvät vuoden 2019 alussa ja valmistuvat vuonna 2021. Hankkeen toteuttaa Liikennevirasto yhteistyössä Liedon kunnan ja Kaarinan kaupungin kanssa.

Lue seuraavaksi