Daf laajentaa valikoimaa

Jussi Mikkola

Alankomaalainen kuorma-autovalmistaja Daf Trucks laajentaa valikoimaansa uusilla ajoneuvokokoonpanoilla. Uusilla tuotteilla Daf vahvistaa asemaansa tasakuorma-autojen ja erityisesti maarakennusajoneuvojen segmentissä.

Daf:n mallisto on monipuolinen. Etualan 12-tonninen LF edustaa malliston pientä päätä, ja sopii erinomaisesti jakeluautoksi. Vieressä oleva XF-lavetin vetäjä on mahdollista hyväksyä 120 tonnin yhdistelmäpainolle.

Vuonna 2018 Daf valmisti 67 000 kuorma-autoa, ja oli vuoden lopussa Euroopan toiseksi suurin kuorma-autovalmistaja. Markkinaosuus raskaiden ajoneuvojen luokassa oli 16,6 %. Merkki saavutti markkinajohtajuuden seitsemässä maassa, oli suurin tuontimerkki Euroopan suurimmalla kuorma-autojen markkina-alueella Saksassa ja jälleen kerran markkinajohtaja vetoautojen segmentissä Euroopassa. Nyt Daf lähtee vahvistamaan asemiaan myös tasakuorma-autojen ja rakennusteollisuuden kuljetuksiin soveltuvien autojen markkinoilla.

Uusia akseleita

Daf on kehittänyt ja valmistanut omia akseleita vuodesta 1958 lähtien. Valtaosa akseleista onkin omaa valmistetta, joskin joihinkin sovelluksiin akseleita hankitaan myös oman talon ulkopuolelta.

Vuosi sitten Daf esitteli uuden paripyöräteliakselin 6x2- ja 8x2 -vetotapoihin. Akselikotelo on sama kuin vetävässä akselissa, voimansiirron komponentit vain on jätetty pois. Aikaisempaan ratkaisuun verrattuna painoa on säästynyt 25 kilogrammaa. Uuden teliakselin kantavuus on 10 tonnia, ja paikallaan se kestää jopa 34 tonnin kuormituksen, joten vaihtolava-autoissakaan eivät rajat tule aivan heti vastaan lavaa nostettaessa.

XF:n ohjaamosta on kelpo näkymä myös oikealle etuviistoon. Peilien kotelot ovat suhteellisen sirot. Ikkunat ovat nykymittapuun mukaan hieman pienet, ja oven ikkunan soisi ulottuvan nykyistä alemmaksi.

Aivan uusi on ohjaava, 7,5 tonnin teliakseli. Painevalettu akseli on keventynyt 10 kilogrammaa, mutta on kuitenkin entistä jämäkämpi. Staattinen kantavuus on kasvanut neljänneksen 26 tonniin.

Esimerkiksi raskaiden nostureiden alustaksi tuleviin autoihin Daf tarjoaa etuakseleita nyt 10 tonnin kantavuudella.

Suomalaisittain kiintoisa on SR1360T-telivetoakselisto, jonka voi valita 21- tai 26-tonnisena. Vetävät akselit ovat ilman napavälitystä eli niin sanottuja akseliperiä, ja ilmajousitus sekä levyjarrut ovat vakiotavaraa. Saatavilla on useita välityssuhteita laajalta välitysalueelta, joten myös maantieliikenteeseen yli 68 tonnin yhdistelmäpainolle löytyy oikea vaihtoehto.

Voimanoton vaihtoehtoja

Daf tarjoaa autoihinsa useita erilaisia voimanulosottoja. Ulosotto voidaan asentaa moottorissa etu- tai takapäähän, tai voima voidaan ottaa vaihteistosta. Suureen voimantarpeeseen, kuten hakkurin tai suuren pumpun käyttöön, voidaan moottorin ja vaihteiston väliin asentaa NMV-voimanulosotto. Se kykenee tuottamaan 2 000 Nm:n vääntömomentin.

Ketterä tridem

Uutuus Daf:n mallistossa on neliakselinen tridem-alusta. Auto osoittautui todella ketteräksi. Syksyllä sarjatuotantoon tulevan alustavaihtoehdon saa CF- ja XF-malleihin.

Kiintoisa uusi alustavaihtoehto Daf:n CF- ja XF-malleihin on tridem-telillä varustetut mallit, Daf-koodien mukaan FAW-mallit. Aiemminkin tridemiä on saanut, mutta ne on valmistettu erikoistuotantona. Syksystä lähtien tridemit kuuluvat normaalituotantoon. FAW-malli yhdistää aiemmin mainitut uuden ohjaavan teliakselin ja telivedon. Vetävän telin voi tridemiin valita myös napavälitteisillä akseleilla.

Daf:n uutuuksia esiteltiin Espanjassa, lähellä Malagaa, ja koeajoja suoritettiin sekä kivilouhoksella että moottoritiellä. Koukkulaitteella varustettu tridem-alustainen CF 480 FAW oli pyörityksessä louhosalueen pienillä ja suuria korkeuseroja sisältäneillä ajourilla. Ahtaissa tiloissa auton ketteryys teki välittömän vaikutuksen. 4 050 millimetrin akselivälillä oleva auto tuntui pyörähtävän melkein kahden euron kolikon päällä.

Massiivinen viisikko

Viisiakselinen maansiirto-Daf valmistuu yhteistyössä Estepen kanssa. Tekninen kokonaispaino on mukavat 49 tonnia.

Uusi Daf-malli on myös CF 480 FAD 10x4. Autossa on kaksi 10 tonnin etuakselia, 10 tonnin trippeliakseli sekä napavälitteinen vetävä teli. Kokonaispainoa sallitaan 49 tonnia, suomalaisen siltasäännön mukaisesti kokonaispaino asettuu melko tarkasti 41 tonniin. Vaikka alusta tuntuu olevan akseleita täynnä, on polttoainesäiliö kiitettävästi 350 litran suuruinen. Viisikko valmistetaan yhteistyössä erikoisajoneuvoja valmistavan Estepe-yhtiön kanssa.

Louhoksella viisiakselinen tietysti kantaa suurta kuormaa, mutta käännökset vaativat paljon tilaa tridem-autoon verrattuna. Hämmentävä piirre oli auton telin jousituksesta kuuluneet voimakkaat pamaukset vähänkään tiukempien käännösten yhteydessä. Mahtoiko olla uutuuden kankeutta, mutta sama jyske kuului myös vastaavasta neliakselisesta autosta. Tehtaan edustajan mukaan ääni kuuluu kuitenkin asiaan.

Louhoksen ajoväylillä oli muutamia lyhyitä, mutta sitäkin jyrkempiä mäkiä. Niissä punnitaan moottorin ja vaihteiston yhteistoiminta. Daf:n käyttämä ZF-Traxon on edeltäjäänsä nopeatoimisempi, mutta äkkinäisissä nopeudenmuutoksissa terävyys ei aivan riittänyt, ja automaattiohjelma saattoi valita väärän välityksen, jota se vielä ryhtyi korjaamaan niin, että vauhti hiipui. Manuaalikäyttö on onneksi helppoa ohjauspylvään viiksestä.

Raskaan näköinen erikoiskuljetus

Raskaaksi vetoautoksi esimerkiksi lavetin vetoon on tarjolla XF-mallista trippeliakselilla ryyditetty FTM 8x4. Akseliperillä päästään 80 tonnin yhdistelmäpainoon ja napavälityksien kanssa 120 tonniin. ZF:n Traxon-automaattivaihteistossa on vakiona ohjelma normaalille ja raskaalle ajolle.

Koeajossa ollut yhdistelmä näytti kyllä raskaalta, mutta painoa oli vain Espanjassa sallittu 40 tonnia. Pelkkään lehdistötestien ajamiseen edestakaisin ei ehkä erikoiskuljetuslupaa olisi saanutkaan. Pakko-ohjatuilla akseleilla varustetun lavetin kanssa Daf XF 530 FTM -vetoauto muodosti kuitenkin noin 20 metrin pituisen yhdistelmän, jonka kanssa ahtaissa liittymissä liikkuessa ei tarkkuus ollut lainkaan pahasta.

11-litrainen

Daf:n moottorivalikoimassa iskutilavuudeltaan toiseksi suurin moottori on 10,8-litrainen MX-11. Sen saa sekä CF- että XF-ohjaamon yhteyteen.  VDL-koukkulaitteella ja perävaunulla varustetussa Daf XF 450 FAS 6x2 -autossa oli moottorin tehokkain versio.

Kolmeakselinen vaihtolava-auto 11-litraisella moottorilla sopii varmasti moneen työhön Suomessakin. Alemmas sijoitetulla CF-ohjaamolla saa helpotusta autoon nousemiseen, jos se toistuu usein työpäivän aikana.

Vääntömomenttia on tarjolla 2 300 newtonmetriä 900–1125 kierroksella minuutissa. Kierrosalue on alhaalla, ja ajettaessa korva viestittää aivoille, että auto on tukehtumaisillaan, vaikka se on parhaissa voimissaan. Onneksi automaattivaihteisto on asian tasalla, eikä vaihda tarpeettomasti alaspäin ennen aikojaan. Vanhan ja vähän uudemmankin liiton miehille saattaisi tulla houkutus ”auttaa” vähän vaihteistoa, mutta polttoainetalouden nimissä se ei kannata.

11-litrainen moottori 449 hevosvoimaisena versiona riittää moneen tehtävään, esimerkiksi juuri vaihtolavakäytössä. Esimerkiksi kierrätysmateriaalien ja jätteiden kuljetuksissa perävaunuakin käytettäessä painot ovat maltillisia, joten pienemmällä ja taloudellisemmalla koneella pärjää hyvin.

LF ja CF Construction
Daf tarjoaa LF- ja CF-malleista maastokäyttöön Construction-versioita. Niissä on maastoajoa silmällä pitäen muotoiltu puskuri ja säleikkö, 25 asteen lähestymiskulma ja reilu maavara, mikä tarkoittaa, että niillä voidaan ajaa kaikissa maastoissa. Lisäksi Construction-malleissa on kolmen millimetrin paksuinen jäähdytintä suojaava teräslevy. CF Construction -mallin oven takana oleva askelma ja katon kaide helpottavat lavan tai kuorman tarkastamista.

Daf tähyää määrätietoisesti myös huonommilla teillä käytettävien autojen markkinoille. Käsitys optimaalisesta maansiirtoautosta vaihtelee melkoisesti eripuolilla Eurooppaa.

CF Construction on saatavana 6x4 FTT -vetoautona sekä 6x4 FAT- ja 8x4 FAD -tasakuorma-autoina. CF Construction -mallien vaihteistossa on vakiona erityinen maastoajotila. LF Construction on saatavana 19 tonnin alustalla.

Avaimia menestykseen

Daf on, kuten sanottu, erittäin vahva tekijä puoliperävaunun vetoautojen valmistajana. Suomessa rekisteröitävistä raskaista kuorma-autoista yli 81 prosenttia on kuitenkin tasakuorma-autoja, ja niistä yli puolet neljä- tai viisiakselisia. Uusien mittasäännösten myötä ennustetaan kuitenkin telivetoisten rekkavetureiden suosion kasvavan, ja siihen segmenttiin Daf:lla on tarjota hyviä vaihtoehtoja. Uusi ketterä tridem-alusta on myös varmasti houkutteleva vaihtoehto moneen käyttöön.

XF-mallin Super Space Cab edustaa käyttö- ja asumismukavuuden suhteen kuorma-auto-ohjaamoiden kärkeä, ainakin kuljettajilta kuultujen kommenttien perusteella. Maantiellä Daf:n 530 hevosvoiman tehoilla pärjää hyvin myös 76-tonnisen yhdistelmän kanssa, mutta metsässä ja montulla se saattaa joidenkin mielestä joutua antamaan liikaa tasoitusta.

 

Lue myös: DAF CF palkittiin Slovakiassa