Caterpillar-kuljettajakisan voitto Saksaan

Olli Päiviö

Sebastian Behr (vas.) Saksasta voitti tämänvuotisen "Caterpillar Operator Challenge" -kisan, joka pidettiin 10 vuoden tauon jälkeen taas Malagan koulutuskeskuksessa ajalla 1.-4.10.2018. Edellisen kerran vuonna 2014 kisat käytiin Englannissa. Kilpailussa tehtiin jälleen erilaisia käytännön työtä lähellä olevia tehtäviä usealla eri konetyypillä. Tänä vuonna tapahtuma oli selvästi pienempi, mitä aiemmilla kerroilla. Vain seuraavien maiden maahantuojat olivat lähettäneet kisaajia Malagaan: Tšekki, Saksa, Unkari, Irlanti, Israel, Venäjä, Slovakia, Ukraina ja Iso-Britannia. Suomalaisia, aina Malagassa hyvin sijottuneita osaajiakaan ei tällä kertaa mukana ollut.

Kelloa vastaan tehtyjä tehtäviä oli kaikkiaan kuusi ja niillä mitattiin Caterpillarin mukaan paitsi ammattitaitoa myös henkistä kanttia. Nyt kisakoneisiin oli asennettu tarkkaa mittaustekniikkaa, jonka avulla saatiin dataa esimerkiksi kuormauksesta kuin koneiden liikkumisesta. Neljä päivää kestäneen kisan aikana kuljettajat operoivat seuraavilla koneilla: uuden mallisarjan Cat 323 -tela-alustainen kaivukone, Cat 972M XE -pyöräkuormaaja, Cat 745 -runko-ohjattu dumpperi, Cat MH3022 -materiaalikone sekä Cat 299D2 -liukuohjattu pienkuormaaja (tela-alusta).

Cat Operator of the Year -tittelin vei siis saksalainen Sebastian Behr jo kolmatta kertaa. Edellisen kisan Englannissa, Leicesterin pyöräkuormaajatehtaalla mies voitti vuonna 2014. Kymmenen vuotta sitten viimeksi Malagassa pidetyn kisan Behr vei niin ikään nimiinsä. Tuolloin toiseksi sijoittui Timo Honkaniemi Suomesta. Maakisan voittokin tuli tuolloin Suomeen. Honkaniemen kanssa kisatehtävissä nähtiin tuolloin Hannu Jantunen ja Toni Arvila.

"Tällä kertaa kisa oli todella kova. Aistin koko ajan sen, että kilpakumppanit olivat hyvin hyvin lähellä. Olen tosi onnellinen voitosta ja kokemus oli jälleen mahtava", tiivistää Behr. Mies asuu Kölnissä ja työskentelee perheyrityksessä Reuen gmbh, joka on erikositunut vuokraamaan maarakennuskalustoa kuljettajineen. Palkintona oli  kahden hengen matka Amerikkaan. Ohjelmassa on tutustumista Caterpillarin tuotantoon, mutta myös hauskanpitoa Las Vegasissa.

Toiseksi sijoittui Paul Heffernan Irlannista ja kolmanneksi saksalainen Holger Quehl.

Edellisen kerran kisa pidettiin Englannissa, Leicesterin pyöräkuormaajatehtaalla vuonna 2014. Tuolloin suomalaisista mukana kisaamassa olivat  Mikko Jokinen ja Juha-Pekka Perämäki. 

Alla kuvasatoa 10 vuoden takaa, jolloin Malaga toimi edellisen kerran kisapaikkana.