Uutiset

Työkoneet

Bucher Schörling Sveitsissä on lakaisukoneenvalmistaja tietysti

Varttuneemmat lukijat muistavat vuonna 1974 Pikku Kakkosen tietoiskussa esiintyneen tomeran pikkupojan, joka ilmoitti isona ”tietysti lakaisevansa lakaisinkoneella”. Kraktorimiehen ja lääkärihoitajan joukosta parhaiten on jäänyt muistiin juuri lakaisinkoneesta haaveillut miehenalku. Sveitsiläinen Bucher tietää miten tällaista haaveammattia toteuttavien tarpeet tyydytetään. Se valmistaa lakaisukoneita useassa eri kokoluokassa. Nykyinen maahantuoja J-Trading Oy vei ryhmän asiakkaita syksyllä 2012 tutustumaan lakaisukonevalmistukseen Sveitsiin.

CityCat 1000 työnäytöstä Bucherin tehtaalla Sveitsin Niederweningenissä seuraa Philip Juslin (Oy J-Trading Ab).

Sveitsin tehtaalla valmistuu tänä vuonna noin 1000 lakaisukonetta, joista vajaat 300 rakennetaan eri kuorma-autojen alustoille. Eri malleja on yhtensä kuusi. Kolme on ns. kmpaktia mallia ja kolme kuorma-autojen päälirakenteita.

”Venäjä on kohonnut lakaisukoneiden isoksi markkinaksi. Myös Lähi-Itään, esimerkiksi Irakiin ja Kuwaitiin olemme myyneet tänä vuonna hyvin. Espanja on ollut meille iso asiakas ja sen aiheuttamaa vajetta on ollut vaikea äkkiä korvata”, kertoo tehtaalla Bucherin myyntipäällikkö Ulf Oehlmann.

Stig (vas.) ja Ulf Juslin J-Tradingilta kertovat, että Bucher oli 30 vuotta sitten heidän ensimmäinen edustuksensa ja merkki palaa nyt pitkän tauon jälkeen yrityksen ohjelmistoon. Poika on siis tullut kotiin.

Stara Logistiikan yksikön johtaja Sami Aherva (oik.) kertoo CityCatin alarunkoa tutkiessaan, että Helsingissäkin varmasti pohditaan jatkossa myös pienien lalkaisukoneiden soveltuvuutta. Toisaalta kuorma-autopohjaisia lakaisukoneitakin pitäisi tietyillä alueilla vain kasvattaa työtehon maksimoimiseksi. Peter Elasser (Bucher Schörling) kertoo, että Sveitsin tehtaalla on pelkkä kokoonpano. Esimerkiksi rungot hitsataan ja työstetään Latvian tehtaalla.

Lue koko juttu Konepörssistä 11/2012 tai Lehtiluukusta.

Bucher Schörling Sveitsissä on lakaisukoneenvalmistaja tietysti.

Bucher Schörling Sveitsissä on lakaisukoneenvalmistaja tietysti.

Bucher Schörling Sveitsissä on lakaisukoneenvalmistaja tietysti.

Lue seuraavaksi