Uutiset

Työkoneet

Bauma 2019: Kubotan uutuustarjonta

Kubota esittelee Baumassa uuden 3,7-tonnisen minikaivukoneen sekä kolmesta erikokoisesta mallista koostuvan teladumpperiperheen.

KX037-4

Uusi Kubota KX037-4 -minikaivukone korvaa aikaisemman, saman painoluokan KX101-3a4:n. Uudessa mallissa on 17,8-kilowattinen Kubotan dieselmoottori. Se täyttää Stage V -päästömääräykset. Automaattisen tyhjäkäyntitoiminnon myötä melu ja polttoaineenkulutus pienenevät, ja näin myös päästöt. Kuljettajan olosuhteita on pyritty parantamaan. Ohjaamo on noin 40 prosenttia leveämpi edeltäjään verrattuna, joka näkyy myös jalkatilassa. Ovirakenne on uutta ja ohjaamoon käynti on näin helpottunut. Painon mukaan säädettävä, jousitettu istuin on vakiona ja ilmastointilaitteen saa lisävarusteena. Koneessa on tukevat sidontapisteet kuljetuksia varten. Polttoaineen ylitäytön summerivaroitin estää tankkauksen yhteydessä tapahtuvat mahdolliset ylivuodot maastoon. Konehuoneen luukku ja jäähdytinpaketin kansi aukeavat reilusti tarjoten helpon luoksepääsyn huoltokohteisiin. KX037-4 on varustettu vakiona varkaudenestojärjestelmällä. Proportionaaliohjatun lisähydrauliikan tuotto on kasvanut 12 prosenttia ja lisävarusteena on saatavana toinenkin lisähydrauliikka, sekin proportionaaliohjattuna. Suuret säätötilavuuspumput takaavat pehmeät ja kustannustehokkaat liikkeet. Kubotan mukaan ensimmäisiä KX037-4-koneita on jo toimitettu Euroopan jälleenmyyjille.

KC70H-4

 

Baumassa esitellään myös Kubotan uusi, kolme kokoluokkaa kattava kumitela-alustainen teladumpperiperhe. Malliston pienin, perässä käveltävä tai seisottava KC70H-4 painaa 580 kilogrammaa ja sen kantavuus on 700 kilogrammaa. Lavan tilavuus on 340 litraa. Siitä on saatavana erilaisia versioita, kuten itselastaava malli, korkealle kippaava malli ja säädettävällä alavaunulla (leveys) oleva malli. Kapeimmillaan KC70H-4 on 758 millimetriä leveä. Moottorina on Kubotan 7,1-kilowattinen dieselmoottori. Siirtonopeus on maksimissaan 3,8

KC110HR-4

kilometriä tunnissa.
Pykälää suurempi KC110HR-4 painaa 960 kilogrammaa ja sen lavan tilavuus on 520 litraa. Pikkuveljensä tavoin se on perässä käveltävä malli. Erikoisuutena KC110HR-4:ssä on 180 astetta pystyakselin ympäri kääntyvä lava, eli sillä voi kipata ajosuuntaan nähden sivulle (molemmille puolille). Siirtonopeus on viisi kilometriä tunnissa.

 

Suurinta teladumpperimallia, KC250HR-4:ä ajetaan istualtaan. Penkki kääntyy hallintalaitteineen puoliympyrän verran mahdollistaen näin ajon aina rintamasuuntaa kohti

KC250HR-4

päätä kääntelemättä. Laitteen omapaino on 2,7 tonnia ja 1,5 kuutiometrin lava kantaa kuormaa 2,5 tonnia. Moottorina on Kubotan 33,4-kilowattinen diesel. KC250HR-4 kiitää nopeimmillaan 11 kilometriä tunnissa niin eteen- kuin taaksepäin.

Uudet Kubotat löytää Baumassa ulko-osastolta FN 1019/1, alueen pohjoisosasta.

 

 

 

Lue seuraavaksi