Bauma 2019: Engcon-tärylevyt

Kallistuvia kauhanpyörittäjiä valmistava Engcon kertoo ottavansa nyt suuren askeleen eteenpäin kaivukoneissa käytettävissä tärylevyissä. Vuoden 2019 aikana lanseerataan täysin uusi, pientä virtausta vaativien, kauhanpyörittäjien kautta käytettävien tärylevyjen sarja. Engcon kertoo, että tämä laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia merkittävästi ja tekee kaivukoneista entistä tehokkaampia ja turvallisempia.

Engcon on valmistanut tärylevyjä kaivukoneisiin 1990-luvun lopusta lähtien, mutta ongelmana on ollut tähän asti se, että tärylevyt ovat vaatineet niin suuren hydraulivirtauksen, ettei niitä ole voitu liittää suoraan kauhanpyörittäjän lisähydrauliliitäntään. Sen vuoksi tärylevyjä ei ole voitu pyörittää vapaasti. Engcon on nyt ratkaissut ongelman kehittämällä täysin uuden sarjan pienen virtauksen vaativia tärylevyjä.

"Tiedämme, että tärylevy ja kaivukone ovat ihanteellinen yhdistelmä, sillä ne parantavat niiden maanrakennustyöntekijöiden työympäristöä, jotka muutoin joutuisivat menemään hyvin erilaisiin kaivantoihin käyttämään maantiivistimiä", sanoo Johan Johansson, Engconin uuden tärylevysarjan suunnittelija ja projektipäällikkö.

Turvallisuus lisääntyy

Johan Johansson kertoo, että uusia tärylevyjä on saatavilla kolmena eri mallina: PC3500, PC6000 ja PC9500. Mallinimissä on lyhenne sanoista ”Plate Compactor” ja kyseisen tärylevyn tiivistysvoima kilogrammoina.

"Kaivukoneessa käytettävän tärylevyn yksi tärkeä etu on se, että se lisää merkittävästi maanrakennustyöntekijöiden turvallisuutta. Esimerkiksi tiivistettäessä maata syvissä kaivannoissa on suuri riski, että tärylevyn tärinä aiheuttaa kaivannon sortumisen ja ihmisiä jää raskaiden maamassojen alle", Johan Johansson toteaa.

Pienemmän henkilövahinkoriskin ja paremman työympäristön lisäksi Engconin tärylevyt tarjoavat mahdollisuuden tiivistää kaltevia pintoja paikoissa, joissa maata ei ole mahdollista tiivistää perinteiseen tapaan valssijyrillä tai käsikäyttöisillä maantiivistäjillä. Mahdollisia käyttökohteita on paljon, kuten tavalliset teiden luiskat, siltojen tukien ympärillä suoritettava tiivistys, eroosiosuojaus vesistöjen rannoilla jne.

Engcon tuo uudet tärylevynsä Baumaan vajaan kuukauden kuluttua. Aiemmin on uutisoitu jo muun muassa Baumassa esiteltävistä uusista lajittelukourista sekä tartuntakourasta EC233:een.