Bauma 2016: Kobelcolta ensi vuonna hybridi

Kobelcon uusin kaivukoneiden 10-sarja (Stage IV) oli tietenkin Baumassa suurin kiinnostuksen kohde. Varsin menestyksekkäästi markkinoilla vastaan otettu mallisto on täydentynyt vauhdilla ja tämän vuoden puolella tullaan vielä esittelemään mallit SK180LC-10, SK300LC-10 ja SK500LC-10.

Kobelcon omat mittaukset ovat antaneet osviittaa siitä, miten taloudellisuus on kohentunut Stage IV -päivityksen myötä. Polttoainetta kuluu noin 10 prosenttia vähemmän kuin edellisen mallisarjojen kaivukoneissa.

Kuva: Yksi Kobelcon uusimmista 10-perheen tulokkaista on kuvan SK 350NLC (36 t/213 kW).

Uusissa malleissa puomin ja kauhanvarren rakennetta on jonkin verran vahvistettu. Kun katsoo tarkasti puomia, voi huomata, että sen profiili on läheltä peruskonetta korkeampi kuin aiemmin. Myös kauhanvarren ja puomin tappiliitoskohtaa on vahvistettu. Ainevahvuutta puomissa on paikoin lisätty puolitoistakertaiseksi.

Hydrauliikka hyödyntää puomin painon energiaa. Kun puomia lasketaan, johdetaan nostosylinterien paluuvirtaus kauhanvarren sylinterille. Ohjaamosta on parempi näkyväisyys kuin aiemmin.Moottorina kaikissa malleissa on Hino ja päästörajat alitetaan DOC/DPF/SCR –teknologialla.

Lyhytperäisiä malleja tuodaan kuluvana vuonna markkinoille neljä. Kaksi niistä on varustettu kaksiosaisella- eli taittopuomilla.

Kobelco aikoo tuoda hybridikaivukoneensa Euroopan markkinoille vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Ensimmäisen kerran Kobelco esitteli prototyyppinsä SK75SR hybridistä jo vuoden 2006 Intermat-näyttelyssä. Japanissa malliin SK210LCH-9 perustuva SK200H hybrid on ollut myynnissä jo jonkin aikaa, mutta vasta seuraava Stage IV -hybridisukupolvi tulee olemaan saatavilla myös Euroopassa.

Kobelcolta kerrotaan, että polttoaineen kulutuksen ero hybridin ja perusmallin välillä on noin 15 prosenttia. Kobelco ei käytä hybridissä kondensaattoreita vaan peltien alta löytyy akku. Akkuun varastoidaan energiaa käännön jarrutuksen yhteydessä ja sitä käytetään tarpeen vaatiessa kääntömoottorin avustamiseen.

Japanissa suositut Kobelco-purkukoneet saapuvat ensi vuonna Eurooppaan. Erilaisia purkusovelluksia on saatavilla 3-200 tonnin koneisiin ja pisimmällä puomiversiolla päästään jopa 65 metriin.

Video: Kobelco SK210LC-10.

Käytettyjä Kobelcoja ja pari vain viisi tuntia ajettua kaivukonetta osoitteesta ajoon.fi.

Olli Päiviö