Uutiset

Työkoneet

Bauma 2016: Bobcat sähköllä

Maarakennuskonevalmistajat kehittävät sähköllä toimivia koneita kiivaasti. Mikäli kone pysyy pääasiassa paikallaan, voidaan se helposti kykteä voimavirtaan. Kun pitää liikkua, ovat akut ainoa ratkaisu. Valiettavasti akkuteknologia ei vieläkään anna mahdollisuuksia kehittää koneita, jotka pystyisivät pitkää työrupeamaan latausten välillä.

Uusi Bobcatin innovaatio, tonnin painoinen ja päästövapaa minikaivukone E10, ottaa käyttövoimansa joko ladattavista litiumioniakuista (Li-ion) tai se voidaan kytkeä voimavirtapistokkeella sähköverkkoon. Baumassa oli esillä koneen prototyyppi.  Valmistajan ilmoittama melutasokin jää 65 desibelin tuntumaan. ”Bobcat-kuningas” Robby Bosch esitteli sähköllä toimivaa E10 -mallia . Hän oli tuonut näyttelyyn myös oman 60-lukulaisen, liukuohjatun Bobcattinsa, jonka oli itse kunnostanut alkuperäisasuunsa.

Akkujen latausajaksi ilmoitetaan noin tunti ja täydellä latauksella päästään 2-3 tunnin työskentelyaikaan. Akkuja voidaan ladata myös samalla, kun työ jatkuu. Tosin perästä laahaa tällöin latausjohto, mikä kuljettajan on syytä huomioida konetta siirtäessään.

Sähköllä toimiva E10 on ulkomitoiltaan aivan yhteneväinen dieslemoottorilla varustetun version kanssa.

Bobcatin kiinteärunkoisiin kurottajiin on nyt asennettu uusi Bobcatin (Doosan) valmistetta oleva Stage IV-yhteensopiva  dieselmoottori. Se on mallista riippuen kolmessa eri teholuokassa: 55, 75 ja 97 kilowattia. Alemmassa teholuokassa Stage IV –vaihe alitetaan pelkällä hapetuskatalysaattorilla (DOC). Kahdessa suuremmassa teholuokassa on käytössä myös SCR ja DEF eli AdBlue-nestettä pitää muistaa kurottajiinkin lisätä.

Lue seuraavaksi