Uutiset

Kuljetuskalusto

Ar-Pe nojaa erikoistuotteisiin

Piskuisessa Suomessa on kymmenittäin perävaunuvalmistajia, jotka kilpailevat markkinoista niin toistensa kuin keskieurooppalaisten massavalmistajienkin kanssa. Oman mausteensa tuovat direktiivit, pykälät ja paperit, joita vaaditaan aiempaa enemmän. Tilanne perävaunumarkkinoilla on Ar-Pe Trailer Oy:n Miika Laivuoren mukaan muistuttanut jo pitkään enemmänkin selviytymistaistelua kuin liiketoimintaa.
Satakunnassa sijaitseva vajaan 5000 asukkaan Säkylä on löytänyt kartalta paikan, jonka ympäriltä löytyy verrattain runsas joukko suomalaisia suurehkoja kuljetusliikkeitä kera laajan kalustolaivaston. Toisen polven perävaunualan yrittäjän, alalla yli neljännesvuosisadan ajan toimineen Miika Laivuoren mukaan Säkylän läheisyydessä on nopeasti laskien noin 500 kuorma-auton asemapaikka.

Kolme vuosikymmentä sitten Pekka Laivuoren perustama Perävaunu Oy Arpe syntyikin paljolti paikalliseen tarpeeseen – kalustoa valmistettiin lähinnä paikallisille autoilijoille. 1980-luvulla ja pitkään tämän jälkeenkin kuljetuskalustoa hankittiin tutulta ja luotettavaksi tunnetulta valmistajalta osin myös ajankäytöllisistä seikoista johtuen. Sähköpostilla tehdyt tarjouspyynnöt ja kauppasopimukset yhdessä sähköpostin liitteenä lähetettävien valokuvien kanssa ovat vasta tämän vuosituhannen juttu, mikä mahdollistaa kustannustehokkaat hankinnat laajalta markkina-alueelta.
Markkinamuutosten myötä suomalaisasiakkaiden ja samoin suomalaisvalmistajien markkinat kattavat ainakin periaatteellisella tasolla koko Euroopan. 

Ar-Pe Trailer Oy tunnetaan lähinnä kooltaan pienille asiakkaille tehtävistä yksilöllisistä ja monesti rakenteeltaan erikoisemmista perävaunuista ja päällirakenteista; nostokapellikalustosta, kippaavista yhdistelmistä, täysperävaunu­laveteista sekä messukäyttöön ja ratavarikoille rakennetuista näyttelyperävaunuista. Laivuoren mukaan kilpailuasetelma peruskamppeiden kohdalla on monin paikoin ajettu taloudellisesti mahdottomaan tilaan.
”Peruspuoliperävaunuja ei ole kannattanut tehdä Suomessa enää vuosikausiin, sillä eurooppalaisten massavalmistajien tuotanto on kustannustehokkuudeltaan omaa luokkaansa. Heillä on etunaan myös suuret volyymit, jotka takaavat kilpailukykyisesti hinnoitellut komponentit”.

Laivuoren perustama Soniko Invest Oy on keskittynyt palvelemaan suomalaisautoilijoita eurooppalaisten perävaunujen maahantuonnissa, myynnissä ja vuokraustoiminnassa.
”Suomalaisten toimijoiden pitäisi keskittyä enemmän räätälöityihin ratkaisuihin, joissa meillä on poikkeuksellista erikoisosaamista. Monet näistä tuotteista ovat sellaisia, joista suuret valmistajat eivät ole kiinnostuneita”, pohtii Laivuori.
”Meillä hyvin yleiset ja siten tuotantovalmiina olevat kääntö- ja nousukapellit, ketjupurkavat rakenteet, dollyt ja kokosivunaukeavat
rakenteet ovat Euroopassa joko täysin tuntemattomia tai muutoin lapsenkengissä olevia tuotteita. Mielestäni näissä tuoteperheissä meillä on hyvät mahdollisuudet kilpailla suurten eurooppalaisten valmistajien kanssa”, uskoo Laivuori.

Taloudellisesti haastava kilpailuasetelma ei rajoitu yksinomaan ulkomaisiin valmistajiin ja heidän kanssaan käytävään kilpailuun.
”Monet suomalaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan Viroon tai Puolaan yrittäen saada lisää kilpailuetua, jonka hankkiminen tätä kautta on varmasti haasteellista”, uskoo Laivuori ja jatkaa:
”Moni suomalainen perävaunuvalmistaja on kooltaan pieni, mikä asettaa omat haasteensa niin tuotantokapasiteetin kuin rahoitusjärjestelyjenkin kohdalle. Pienten valmistajien on käytännössä mahdotonta päästä kiinni useiden yksiköiden ja siten rakennusaikana valtavasti pääomaa sitoviin kauppoihin, joissa on myös poikkeuksetta lyhyet toimitusajat”, harmittelee Laivuori, jonka mukaan raaka-aineet tuotannonajan palkkoineen on monesti maksettava ennen laskun kirjoittamista asiakkaalle.

”Varsinkin useita yksiköitä kerrallaan tilattaessa tuotteet hinnoitellaan monesti alakanttiin, jolloin valmistajan taskuun lipsahtava kate jää verrattain ohueksi”, tietää Laivuori, jonka mukaan tämä ainakin osittain epäterve kilpailuasetelma poistuu markkinoilta vasta ylikapasiteetin purkauduttua.
”Hyvän liiketoiminnan sijaan perävaunujen valmistaminen on jo pidemmän aikaa muistuttanut enemmänkin selviytymistaistelua. Olemme tietoisesti halunneet jättäytyä pois hintakilpailusta, joka jo lähtökohtaisesti tiedetään tappiolliseksi. Ei työtä kannata itselleen väkisin ostaa”, summaa Laivuori.

Toisen polven huomaan siirtyneessä Ar-Pe Trailer Oy:ssä ei ole ripustettu hanskoja naulakkoon meneillään olevasta haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Uudiskohteiden sijaan säkyläläisyrityksen osaajat työskentelevät aiempaa useammin korjausta ja muutostöitä vaativan kaluston parissa. Laivuoren mukaan käytössä oleva kalusto vanhenee alati synnyttäen siten korjaustarpeen kasvua.
”Muun muassa vakuutus­yhtiöiden lukuun tehtävät kolarikorjaukset ovat tuoneet meille varsin vankan peruskuorman, jossa maalaamollamme on suuri merkitys”, kertoo Laivuori esitellen samalla tiloista löytyvää konekantaa ja asentajilta löytyvää osaamista, joka ulottuu koritöistä aina ABS- ja EBS-testauksiin ja asennuksiin saakka. Korjaamolta löytyy myös A-jarrulupa.

Mielipiteissään vankkana yrittäjänä tunnettu Laivuori on pettynyt kokonaismassauudistukseen ja sen mukanaan tuomaan työllisyysvaikutukseen.
”Massauudistuksen uskottiin tuovan lisää työllisyyttä akselimuutostöiden muodossa. Käytännössä muutostöitä tehdään lähinnä jo entuudestaan paripyörillä varustettuihin puutavaraperävaunuihin. Halutessaan muutama suuri valmistaja pystyy kontrolloimaan näitä muutostöitä hinnoittelemalla muutostyössä tarvittavan luvan. Mielestäni on hyvin erikoista, että satojen eurojen arvoisesta lupapaperista huolimatta kaikki vastuu muutostyöstä on kuitenkin akselimuutoksen tekijällä”, kummeksuu Laivuori valloillaan olevaa toimintatapaa.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi