Yhteistyöllä tulosta ja työhyvinvointia maarakennusalalle

Tulosta ja turvallisuutta maarakennusalan yhteistyöllä (TuTu) -hanke kehittää ja tehostaa maarakennustyömaiden toimivuutta ja turvallisuutta, alan yritysten työn tuottavuutta ja työntekijöiden työssä jaksamista. Keinoina on yhteistyössä suunniteltu lisäkoulutus sekä työntekijöiden kouluttaminen oman työnsä kehittäjiksi. Hankkeen toteuttavat TTS Työtehoseura ja Suomen ympäristöopisto SYKLI.

Osaavasta maarakennusalan työvoimasta on nyt pulaa. Maarakennusyritykset ovat tyypillisesti pieniä, usein jopa vain yhden hengen mikroyrityksiä. Yksittäisen työntekijän työpanos korostuu. Mahdolliset ongelmat työprosessissa tai työhyvinvoinnissa vaikuttavat suoraan työn tuottavuuteen ja yrityksen tulokseen. Alan työntekijöiden on myös hallittava uudet tekniset apuvälineet ja järjestelmät, joiden avulla voi mm. työturvallisuus parantua merkittävästi. 

Tiealueiden kunnallistekniset työt ovat maarakennusalan perustekemistä, mutta täynnä haasteita. Ikääntyvän infrastruktuurin ongelmat on korjattava nopeasti, jos esimerkiksi kaupunginosa on ilman sähköä, puhtaan veden saanti tai jäteveden käsittely häiriintyy tai liikenne häiriintyy. Sää, pimeys, ympäröivä liikenne, kaivantojen sortumisriskit, paineelliset putkistot, jännitteelliset kaapelit sekä vaikeat työasennot luovat erittäin haasteellisen työympäristön. - Esimerkiksi jäteveden sekoittuminen vesijohtoverkostoon on riskialtis skenaario, josta esimerkkejä löytyy jo Suomesta. Monilla työmailla jäteveden ja puhtaan veden johtaminen saneerauksen aikana on tällä hetkellä puutteellista, kertoo projektipäällikkö Mia O’Neill Syklistä.

TuTu-hankkeessa kehitetään maarakennusalan toimintakulttuuria tavoitteena toimiva, osaava ja kehittyvä työmaa. Hankkeessa kootaan aluksi alan yrityksistä kehittämisryhmä, joista muutaman työmaata seurataan tarkemmin havainnoiden mm. osallistavan työntutkimuksen menetelmin. 

Havaintojen ja haastattelujen pohjalta kehitetään maarakennusalan yrittäjille ja työntekijöille täydennyskoulutuskokonaisuudet sekä luento- että montunpohjakoulutuksiin. Koulutuksen osia ovat alustavasti ennakoivan verkostosaneerauksen hyvät toimintamallit ja käytännön toteutus, tietomallinnus ja koneohjaus sekä oman työntutkimuksen periaatteet. Työhyvinvoinnin edistämiseen luodaan hankkeessa myös erillinen ohjeistus eli maarakennusalan työhyvinvointiaakkoset, mikä sisältää hyvät ergonomiset käytännöt.  

Samalla koulutetaan rakennusprojektin eri osapuolien edustajia hyvien käytäntöjen eteenpäin levittäjiksi omiin yrityksiinsä ja rakennustyömaille. - Eri tahojen yhteistyö on hankkeessa oleellista, toteaa hankkeen projektipäällikkö Minna Kuusela Työtehoseurasta. - Koko hankkeen ajan toimitaan yhteistyössä yhteistyöorganisaatioiden, mm. vesihuoltolaitosten, kanssa. Ja jo nyt voivat halukkaat yritykset ilmoittautua mukaan kehittämisryhmään, jonka ensimmäinen tapaaminen on syyskuun alussa. 


Hankkeen toteutusaika: 1.4.2018 - 30.9.2020
Rahoitus: Euroopan Sosiaalirahasto / Hämeen Ely-keskus sekä toteuttajien omarahoitus
Hankkeen toteuttajat: TTS Työtehoseura ja Suomen ympäristöopisto SYKLI.

TTS Työtehoseura on valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, työn tuottavuuden kehittämisen osaaja sekä Etelä-Suomen johtava maarakennuksen kouluttaja. TTS koordinoi hanketta ja keskittyy yritysten toimintaedellytysten kartoittamiseen, toiminnan kehittämiseen ja konkreettiseen työntutkimukseen. 

Suomen ympäristöopisto SYKLI on valtakunnallinen erikoisalan oppilaitos, jolla on pitkä kokemus vesihuoltoalan koulutus- ja kehitystehtävistä. SYKLIn päärooli hankkeessa on edesauttaa työturvallisuutta ja vesihuoltoalan oikeaoppisia työmenetelmiä.

Kumpikin toteuttaja osallistuu hankkeen koulutusten ja työpajojen toteuttamiseen sekä toimintamallin kehittämiseen.