Uutiset

Kuljetuskalusto

VR Trackin toimitusjohtajaksi Harri Lukkarinen

VR Groupin infrayhtiön VR Trackin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Harri Lukkarinen. Hän aloittaa tehtävässään heti. Yhtiön edellinen toimitusjohtaja Ville Saksi irtisanoutui syyskuussa.

Harri Lukkarinen on tähän asti vastannut VR Trackin rakentamisen liiketoiminnasta ja toiminut aiemmin myös kehitysjohtajana. Yhtiön palveluksessa hän on työskennellyt vuodesta 2005.

”Harri Lukkarisella on vankka kokemus infratoimialasta. Hän on ollut mukana kehittämässä VR Trackin kotimaan liiketoimintaa ja osoittanut erinomaista osaamista yhtiön uudistumisessa”, VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson toteaa.

“Alalla ollaan isojen haasteiden edessä. Samaan aikaan kun kilpailu kiristyy, VR Track hakee voimakkaasti kasvua myös uusilta liiketoiminta-alueilta. Tästä erinomainen esimerkki on Tampereen raitiotieallianssi, jossa yhtiö on mukana. Näen, että Lukkarisella on erinomaiset edellytykset ja kykyä kehittää VR Trackia edelleen, parantaa sen asiakaslähtöisyyttä sekä luoda uusia kasvumahdollisuuksia”.  

 “On hienoa ottaa vastaan uusi tehtävä ja päästä yhdessä ammattilaistemme kanssa rakentamaan VR Trackista yhä vahvempaa osaajaa”, Harri Lukkarinen toteaa. VR Trackin vastuulla olleissa rautateiden kunnossapitokohteissa on havaittu puutteita. Yhtiö on pahoillaan tekemistään virheistä ja suhtautuu asiaan äärimmäisen vakavasti.

“VR Trackilla on kokemusta radan rakentamisesta ja suurista projekteista yli 150 vuoden ajalta. Haluamme palauttaa luottamuksen toimintaamme ja olemme jo tehneet merkittäviä muutoksia vastaavien virheiden välttämiseksi. Meille on tärkeintä olla luottamuksen arvoinen ja toteuttaa infrahankkeet ja -urakat laadukkaasti sekä turvallisesti. Olemme myös vahvasti mukana koko alan ja sen teknologian kehittämisessä, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yhä parempia palveluja”, Lukkarinen painottaa. 

VR Track on rautatiejärjestelmien osaaja

VR Track on Suomen suurin radanrakentaja sekä yksi suurimmista infra-alan rakennusliikkeistä ja suunnittelutoimistoista. Yhtiön palvelut kattavat koko infrahankkeen elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon. VR Track on myös merkittävä rautatiemateriaalien toimittaja. Suomen lisäksi yhtiö toimii Ruotsissa.

VR Trackin ja sen tytäryhtiöiden liikevaihto on yhteensä 307 M€. Yhtiössä työskentelee 1700 rakennus- ja suunnittelualan osaajaa Suomessa ja Ruotsissa. Yhtiön asiakkaana ovat mm. valtio, kunnat ja satamat sekä rautatiepalveluja ja muita infrarakentamisen palveluja käyttävät yritykset. Suurin asiakas on Liikennevirasto.

Harri Lukkarinen:

  • syntynyt 1970
  • DI, rakennus- ja yhdyskuntatekniikka. 
  • VR Trackin rakentamisen johtaja vuodesta 2013, toiminut aiemmin myös kehitysjohtajana. 
  • VR Trackin palveluksessa vuodesta 2005.
  • työskennellyt aikaisemmin infrarakennuttamisen johtajana Jaakko Pöyry Infraan kuuluneessa CMC Terasto Oy:ssä.
  • INFRA ry, urakointivaliokunnan jäsen vuodesta 2013.

Lue seuraavaksi