Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvolta kaasukuorma-auto

Volvolta maakaasukuorma-auto

Volvon Euroopan valikoima laajenee uudella, metaanikaasua käyttävällä Volvo FE -malliversiolla, joka on kehitetty ensisijaisesti lyhyiden matkojen ajoon. Sopivia käyttökohteita ovat esimerkiksi jätekuljetukset ja paikalliset jakelutehtävät. Tarjolla on sekä kaksi- että kolmiakselisia vaihtoehtoja.

”Volvo FE CNG:n myötä voimme tarjota kaupunkiympäristöissä paljon ajaville yrityksille ajoneuvon, jonka ympäristövaikutukset ovat aiempaa pienemmät. Monet kaupungit eri puolilla maailmaa etsivät vaihtoehtoja dieselkäyttöisille kuorma-autoille ja etenkin jätekuljetuksissa uusiutuvien polttoaineiden käyttö on usein vaatimuksena ostosopimuksen saamiselle”, sanoo Volvo Trucksin vaihtoehtoisten voimansiirtoratkaisujen johtaja Christina Eriksson, jonka mukaan auton valmistus alkaa vuoden 2015 alkupuolella.

Metaanikaasu sisältää erittäin vähän haitallisia hiukkasia ja se on täysin hajutonta poltettaessa. Jos käytetty metaanikaasu on biokaasua, eli orgaanisista aineista valmistettua kaasua, voivat hiilidioksidipäästöt olla jopa 70 prosenttia alhaisemmat kuin dieselillä toimivissa kuorma-autoissa.

Volvo FE CNG:n voimanlähteenä toimii uusi 9-litrainen G9K-kaasumoottori, jossa on 320 hevosvoiman ja 1 356 Nm:n vääntömomentin tuottava kipinäsytytteinen tekniikka.

”Kipinäsytytteinen tekniikka soveltuu erityisen hyvin paljon käynnistyksiä ja pysäytyksiä sisältävään lyhyiden matkojen ajoon”, vakuuttaa Eriksson.

”Metaanikaasu on polttoaine, josta tulee muodostumaan kestävä vaihtoehto dieselille pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä teemme yhteistyötä eri viranomaisten ja yritysten kanssa, jotta saamme laadittua asianmukaiset säännöt ja luotua hyvät edellytykset positiiviselle kehitykselle”, sanoo Volvo Trucksin ympäristöjohtaja Lars Mårtensson.

Lue seuraavaksi