Uutiset

Työkoneet

Volvo sähköisesti

Viime vuoden syksyllä Volvo Construction Equipment raotti tulevaisuutensa projekteja Xploration-tapahtumassaan Eskilstunassa. Volvolla panostetaan nyt erityisesti vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja voimansiirtoratkaisuihin, etenkin sähkökäyttöön. Jatkumona viime vuoden innovaatioille Lontoossa on nyt esitelty uusi prototyyppi: täyssähköinen, nollapäästöinen kaivukone EX2.

Lontoon tapahtuma kantoi nimeä Volvo Group Innovation Summit ja se keskittyi Volvon uusimpiin kehityssuuntiin ja täyssähköisen kaivukoneen lisäksi esiteltiin automatisoitua, ilman kuljettajaa kulkevaa kuorma-autoa sekä sähkökäyttöistä bussia. Teemana oli keskittyä infrastruktuuriin ja kuljettamiseen. Rakennuskone- ja autoteollisuus voi oikeilla ratkaisuillaan parantaa kuljettamisen tehokkuutta ja turvallisuutta sekä vähentää ympäristön kuormittamista.

Uudessa kaivukoneessa dieselmoottori on korvattu kahdella litiumioniakulla, joiden 38 kilowatin teho riittää Volvon mukaan kahdeksan tunnin raskaaseenkin työrupeamaan,

Yhdellä latauksella voidaan Volvon mukaan työskennellä kahdeksan tuntia.

kuten kanaalin kaivuuseen. Myös hydrauliikka on korvattu sähkökomponenteilla, myös voimansiirrossa. Hydrauliikan ja ennen kaikkea pumppujen sekä jäähdyttimen puuttuminen sekä dieselmoottorin poistaminen vähentävät koneen melutason merkittävän alas, jopa kymmenen kertaa alemmas kuin perinteisten koneiden. Volvolta korostetaan, että kuten viime vuonnakin esitellyt innovaatiot, myös kaivukone EX2 on vasta kehitysversio. Mitään suunnitelmia sen tuotantoon viemisestä ei ole.

Uuden EX2-kaivukoneen kehitystyö on jatkumo Volvon aiemmalle ELEXC-projektille, jota oli rahoittamassa muun muassa Ranskan valtio. Sähkön ja akkujen käyttöä kartoittava ja kehittävä, seitsemän miljoonan euron projekti ELEXC alkoi vuonna 2012 ja päättyi 2015.

“Sähköistäminen tulee johtamaan puhtaampiin, hiljaisempiin ja tehokkaampiin työkoneisiin. Volvo EX2 edustaa omalta osaltaan tämän teollisuuden tulevaisuutta”, tiivistää EX2-projektin johtaja Ahcène Nedjimi.

Lue aiheeseen liittyen myös: Volvon paluu tulevaisuuteen osa 1 ja osa 2.

Lue seuraavaksi