Uutiset

Työkoneet

Volvo CE vahvaan tulokseen

Volvo Construction Equipment (Volvo CE) on tehnyt vuoden 2017 viimeisellä neljännekselläkin hyvän tuloksen. Se auttoi osaltaan emoyhtiö Volvo Groupin parhaimpaan vuositulokseensa ikinä. Etenkin vahvasti kasvaneet Aasian markkinat ovat yksi tekijä siihen, että CE:n myynti kasvoi ja tulos koheni. Myös olemassa oleva tilauskanta on Volvon tiedotteen mukaan ennennäkemättömän korkealla tasolla.

Koko Volvo Group kasvatti viime vuonna nettomyyntiään 11 prosenttia 335 miljardiin Ruotsin kruunuun (34,1 miljardia euroa). Vuonna 2016 oltiin lukemassa 302 miljardia kruunua. Ryhmään kuuluvat Volvo Trucks, Volvo CE, Volvo Penta ja rahoituspalvelut. Kaikki osat tekivät Volvon mukaan ennätystuloksensa.

Volvo CE:n viimeisen neljänneksen 2017 myynti kasvoi peräti 28 prosenttia ollen 16 733 miljoonaa kruunua eli 1,7 miljardia euroa. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 1,3 miljardia euroa. Koko vuoden myynnin nettokasvu oli 31 prosenttia päätyen lukuun 6,8 miljardia euroa. Tulos oli vuonna 2017 rapiat 800 miljoonaa euroa.

Mistä Volvo CE:n kasvu sitten kertyi? Euroopan kysyntä on kasvusuunnassa ja nousua Volvolla oli marraskuun loppuun mennessä 16 prosenttia. Pääasiallisesti konekauppaa käytiin edellisvuotta enemmän etenkin suurilla markkinoilla Iso-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa ja Saksassa. Myös Venäjän markkinat osoittavat rajua kasvua.

Pohjois-Amerikka kasvoi 10 ja Etelä-Amerikka 17 prosenttia. Aasiakin osoitti 11 prosentin kasvua, mikä kertyi pääasiassa kaivossektorilta.  Kiinassa myynnin kasvu oli ennennäkemätöntä. Volvo kertoo 74 prosentin kasvusta. Etenkin kaivukoneita ja pyöräkuormaajia kysyttiin enenevissä määrin.

Volvo ilmoittaa edelleen, että tilausten määrä kasvoi 48 prosenttia vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä. Suurin vaikutus tässäkin Kiinan mahtimarkkinoilla. Vuoden 2018 suuri uutinen on, että Volvo aloittaa myös kiviautojen (45-100 t) valmistuksen omalla brändillään. Tällä odotetaan olevan edelleen tämän vuoden volyymia kasvattava vaikutus.

Lue seuraavaksi