Uutiset

Työkoneet

Uusi Pohjoismaiden aluejohtaja Ritchie Bros:lle

Ritchie Bros. raskaan kaluston huutokauppayhtiö on nimittänyt uudeksi Pohjoismaiden aluejohtajaksi Eugenio Osorion. Roolissaan Osorio johtaa Pohjoismaiden myyntitiimiä, auttaen myyntityötä tekeviä aluepäälliköitä sekä kasvattamaan myyjien ja ostajien määrää Suomen Ritchie Bros. huutokaupoissa, Euroopassa sekä muualla maailmassa.

Aikaisemmin Osorio on toiminut johtavassa asemassa mm. Volvo Construction Equipmentissa,  Ruotsissa,  Meksikossa sekä Gotlannissa. Aiemmin loppuvuodesta 2016 Ritchie Bros. nimitti uudeksi aluepäälliköksi Ruotsiin Peder Johanssonin, jolla on pitkä kokemus maanrakennuslaitteista sekä laitevuokrauksesta. Johanssonin tehtäviin kuuluu auttaa ruotsalaisia asiakkaita myymisessä ja ostamisessa.

Ritchie Bros. järjesti Suomessa, Lempäälässä ensimmäisen huutokauppansa keväällä 2013. Seuraava pohjahinnaton huutokauppa pidetään 18. toukokuuta 2017. Huutokauppa on avoin tilaisuus ja jokainen yritys voi osallistua huutokauppaan, kaikki huutokaupan laitteet myydään eniten tarjoavalle huutajalle huutokauppapäivänä ilman pohjahintaa. Ritchie Bros. ottaa nyt vastaan koneita ja laitteita toukokuun huutokauppaan. Jos olet kiinnostunut myymisestä, kannattaa ottaa yhteyttä Matti Laaksoseen 040 5192 132 sekä vierailla verkko-osoitteessa www.rbauction.com.

Lue seuraavaksi