LEPAA 2017: Todellinen monitoimikauha Amadokselta

Esa Suominen

Kauhapuolella enää harvoin nähdään jotain todella uutta. Tällä kertaa sellaista kuitenkin oli tarjolla mikkeliläisen Amados Markkinointi Oy:n osastolla Lepaalla.

Todellinen monitoimikauha
Ensiesittelyssä ollut monitoimikauha pitää sisällään kauhan, siipilumikauhan sekä hiekoittimen yhtenä pakettina. Sillä voi tarvittaessa tehdä myös aurausta, sekä lumen kuormausta. Kiinteistönhoitokoneisiin tarkoitettu laite poistaa erillisen hiekoittimen tarpeen koneen takapäähän. Kauhaa voi käyttää perinteiseen tapaan pelkkänä lumikauhana. Sivulle taittuvat siivet tekevät siitä siipilumikauhan. Lisäksi siihen on integroitu kaksi erikokoista epäkeskolla toimivaa hiekoitinta samassa rungossa. Kauhan sisällä näkyvä lippa kääntyy ylös ja alas. Lipan ollessa ylhäällä, voidaan ottaa mukaan pieni määrä hiekkaa ja tehdä samalla hiekoituksen ohella lumen aurausta tai kuormausta. Kun lippa on alhaalla, syntyy kauhasta ”täyden tilavuuden” kauhahiekoitin. Ja kun hiekoitin on etupäässä, sirottelee se hiekkaa samalla myös koneen omien pyörien alle menon helpottamiseksi. Epäkeskohiekoitin heittää hiekkaa reilusti sivulle työleveyden maksimoimiseksi. Kaikki toiminnot ovat hydraulikäyttöisiä.        

Amadoksen kehittelemää konseptia tullaan valmistamaan Suomessa. Mallistossa on kuusi eritilavuuksista kauhaa sekä lisäksi suurinta mallia saa heavy duty -varusteltuna suuriin koneisiin. Tilavuudet ovat; 400, 800, 1 100, 1 250, 2 570 ja 2 840 litraa. Työleveydet ovat 1 400–4 480 millimetrin haarukassa. SLH-kauhan nimellä markkinoitava tuote on tarkoitettu työkoneisiin alkaen 1,5-tonnisista päättyen yli 13-tonnisiin. Kuvan SLH 1.7 -kauhan hinta tulee olemaan noin 10 000 euroa (alv 0%). Myynnistä vastaa Amados Markkinointi Oy.

Katso sivun lopussa oleva video SLH 1.7 -kauhan esittelystä uutuuskoneparaatissa.

 

Henkilönostin traktoreihin tai kuormaajiin
Toinen Amados Markkinoinnin osastolla nähty uutuus oli traktorisovitteinen henkilönostin. Yritys on aloittanut puolalaisvalmisteisen BVT-henkilönostimen maahantuonnin ja myynnin. Esillä ollut malli, TTS-16, on tarkoitettu asennettavaksi traktoriin tai kuormaajalla varustettuun työkoneeseen. Laitteessa on omat tukijalat, jolloin käyttö on mahdollista kaltevassakin maastossa. Maksimityöskentelykorkeutta saavutetaan 15,6 metriä ja sivu-ulottuvuutta lähes kymmenen metriä melkein täysympyrällisellä alueella. Lisäksi nostokorin lattia laskee kolme metriä maanpinnan alapuolelle, lisäten näin käyttökohteita oleellisesti yläilmoissa tapahtuvista asennuksista ja huolloista aina siltojen alla tehtäviin toimenpiteisiin. Korin maksiminostokyky on 225 kiloa. Laitteen omapaino on 1 700 kiloa ja se voidaan kiinnittää traktorin taakse kolmipistenostolaitteeseen tai kuormaajakoneisiin etupäähän. Irrotuksen jälkeen laite seisoo tukevasti omilla jaloillaan ilman lisätukijalkoja.

Nostinta voidaan käyttää traktorin PTO-akselilla tai se voidaan varustaa omalla voimanlähteellä. Hydraulisilla ulosotoilla varustetut kiinteistönhoitokoneet on varustettava käyttöä varten mekaanisella PTO-akselilla. Kaikki letkut, johdot ja ketjut sekä teleskoopin sylinteri ovat suojassa puomin sisällä.

Peruskoneeksi sopii mikä tahansa yli neljän tonnin painoinen traktori tai kuormaaja. Yli viiden tonnin koneissa ei tarvita lisätukijalkoja nostimen vastakkaiseen päähän. Nostimen omat tukijalat riittävät tällöin. 4–5 tonnin koneissa tulee käyttää lisätukijalkoja nostimen vastakkaisessa päässä.
Lepaalta Amados suuntasi esittelykierrokselle tämän uutuuden kanssa ympäri maan.
 

 

 

 

Tässä SLH-kauha Lepaan uutuuskoneparaatissa: