Uutiset

Työkoneet

Tamtron uudistuu voimalla

Konepörssissä on viime aikoina ollut varsin usein nimitysuutisia Tamtronilta. Niissä on kerrottu nimitysten liittyvän Tamtronin voimakkaaseen uudistumiseen. Kävimme kysymässä mitä tämä lupaus uudistumisesta pitää takanaan.

Tamtron on kehittänyt ja valmistanut digitaalisia vaakalaitteita jo yli 40 vuoden ajan. Digitaalisuus on tänä päivänä lähes itsestäänselvyys, mutta vuonna 1972 yrityksen perustamisen aikaan maailma oli vallan erilainen. Tamtron on tehnyt alusta alkaen elektronisia vaakoja, melkoista edelläkävijyyttä jo siis silloin.

Tamtronin tuotteet ovat pääasiassa liikkuvan kaluston vaakalaitteistoja, mutta myös teollisuuteen tehdään räätälöityjä ratkaisuja. Tutuimpia Konepörssin lukijoille lienevät pyöräkuormaaja- ja puutavaranostinten vaakalaitteet, mutta Tamtronin ratkaisuja on erilaisissa nostureissa, satamalaitteissa ja esimerkiksi jäteautoissa enenevässä määrin. Mainittakoon Äänekoskelle tehdyn 40-metrisen siltavaa’an, jolla pystytään punnitsemaan uudet HTC-yhdistelmätkin. Pyöräkuormaajan vaakalaitteen ensimmäinen prototyyppi tehtiin vuonna 1978 ja jo se mahdollisti punnitsemisen liikkuvasta koneesta.

Tänä päivänä Tamtronilla on omat myyntiyhtiöt monissa Itämeren ympärysvaltioissa, uusimpana Saksa. Maailmanlaajuisesti Tamtron toimii jälleenmyyntiverkostonsa kautta.

Nykyään pelkkä punnitustulos ei riitä, vaan se vaatii oheensa paljon tiedon hallinnan osaamista. Tamtronin Wnexus-pilvipalvelu onkin hyvin aktiivisessa käytössä monilla Tamtronin asiakkailla.

Iso muutos yritystoimintaan tuli vuonna, kun pitkään Pentti Asikaiseen henkilöityneenä toiminut Tamtron sai pääomistajakseen pääomasijoittaja Intera Partnersin. Asikainen on edelleen osaomistajana ja jatkaa edelleen osallistumista yrityksen toimintaan.

Ison laivan kääntäminen

Historiatausta on siis pitkä ja se on tietysti tärkeä yrityksen kivijalka. Mutta pitkä historia luo helposti syvät urat, joita kuljetaan jatkuvasti. Se luo haasteensa uudistumiselle. Tamtronilla on kuitenkin päätetty tehdä kerralla iso uudistus koskien niin toimintatapoja kuin ulkoista ilmettä.

Pitkään Tamtronin päätoimipisteen seinää komistanut Tamtronin valomainos saa väistyä uudistuvan ilmeen tieltä.

Nykyinen toimitusjohtaja Mikko Keskinen tuli Tamtronille talousjohtajaksi kolme vuotta sitten ja nykyiseen tehtäväänsä hän siirtyi puolitoista vuotta sitten. Myyntijohtaja Mikko Mäkinen tuli taloon vuosi sitten ja siitä eteenpäin rekrytointeja on ollut useita. ”Olemme onnistuneet rekrytoinneissa ja saaneet yritykseen paljon uutta ideaa ja intoa, myös vanhoihin työntekijöihin – ihmiset oikeille paikoilleen”, kiittelee Keskinen.

Vuosi sitten alkoi strategian uudistamisen miettiminen. ”Syksyn sitä mietimme monelta suunnalta ja lopulta tahtotilaksi kiteytyi, että haluamme olla asiakkaalle ykkösvalinta vaakatoimittajana. Sen tavoittamiseksi päädyimme, että meillä pitää olla tarjolla paras asiakaskokemus. Siihen pääsemiseksi kävimme läpi kaikki mahdolliset asiat ja jaoimme ne pieniin osiin, joista uusi kokonaisuus muodostuu. Nyt meillä on vahva ja selkeä visio uudistumiselle”, esitelmöi Keskinen.

Mäkinen kertoo, että asiakaspalaute on ollut uuden suunnan ottamiselle ensiarvoisen tärkeää. ”Minulla on edellisistä työpaikoista tuttuja alan ihmisiä ja heiltä sain erittäin suoraa palautetta toiminnastamme. Aina se ei ollut helppoa kuunneltavaa, mutta sen arvo on ollut erittäin suurta. Nyt asiakkaan ääni on saatu kuulumaan yhtiön strategiassa. Myös jatkossa toivomme saavamme palautetta, myös sitä negatiivista, jos niin on koettu.”

”Teknisiin laitteisiin tulee aina vikoja syystä tai toisesta. Asiakkaan kannalta on oleellista, että ne saadaan kuntoon ja mielellään nopeasti. Asiakaspalvelun osuus kokonaisuudessa on monesti ratkaiseva, sillä asiakaspalvelija voi kääntää haasteellisenkin tilanteen taidolla positiiviseksi, tai toisaalta tehdä pienestä asiasta katastrofaalisen. Laatu ja varmistukset ovat meille kuin itsestäänselvyys toimialasta johtuen, mutta nyt nostamme asiakaspalvelun heti selväksi kakkoseksi tämän perään”, lupaa Mäkinen.

Uudistuksen ohella on menossa muitakin suuria asioita. Esimerkiksi satamalaitteille tullut maailmanlaajuinen SOLAS-sopimuksen punnitsemista koskeva laki on vienyt todella paljon tuotekehityksen panoksia, mutta tuonut myös uusia mahdollisuuksia. Uudistuksen onnistumiseksi pitää osata priorisoida oikeisiin asioihin.

Uudistuksen yhtenä puolena on ulkoisen ilmeen uudistaminen. Tähän liittyy syksyn aikana avautuvat uudistuneet internetsivut. Uutta ilmettä tullaan näkemään myös syksyn messuilla.

Lue seuraavaksi