Tampere-Pirkkalaan miljoonainvestointi

Finavian suunnittelema mittava satsaus Tampere-Pirkkalan lentoaseman lentoliikennealueille toteutuu kesällä 2018. Luvassa on sekä laajennuksia että peruskorjausta.

Finavia laajentaa lentoaseman asematasoa kasvavan ja monipuolisen lentoliikenteen tarpeisiin. Samanaikaisesti kiitotie, rullaustie ja asemataso päällystetään uudelleen. Kenttävalaistukseen ja ympäristökuormituksen vähentämiseen on myös tulossa parannuksia. Ilmailualan koulutuskeskuksen kohdalle tehdään uusi rullaustieyhteys kiitotielle ja kiitotien päihin rakennetaan leveät kääntöpaikat lentokoneille.

Kehitysinvestointi on arvoltaan yhteensä 15 miljoonaa euroa. Töiden tarkempi suunnittelu jatkuu ja valmistelevat työt päästään aloittamaan jo talven aikana.

"Nyt tuumasta toimeen. Päätös kehitysinvestoinnin toteuttamisesta on loistava uutinen koko Pirkanmaalle, sen asukkaille ja elinkeinoelämälle. Satsauksilla voimme turvata lentoliikenteen sujumisen ja edellytykset kasvulle. Tampere-Pirkkalan lentoaseman operointimäärät ovat nousussa paitsi ilmailualan uuden koulutuskeskuksen, myös monipuolisen matkustajaliikenteen ansiosta. Tampere-Pirkkalasta pääsee maailmalle kolmen hubin – Helsinki-Vantaan, Arlandan ja Riikan – kautta, sanoo Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö", aluejohtaja Mari Nurminen Finaviasta.

Lentoliikennealueen peruskorjaaminen tehdään vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa kiitotietä voidaan käyttää nousuihin ja laskuihin myös lyhempänä ja matkustaminen on mahdollista peruskorjauksen käynnistyttyä.

Toisessa vaiheessa, liikenteellisesti hiljaisimpana ajankohtana 17.7.–12.8.2018 lentoasema on kokonaan kiinni lentoliikenteeltä. Matkustajat voivat olla yhteydessä lentoyhtiöönsä, jos lentoliput on varattu kyseiseltä ajanjaksolta. Sulkuajan on mahdollista käyttää esimerkiksi Helsinki-Vantaan monipuolisia lentoyhteyksiä. Lentoliikenne käynnistyy Tampere-Pirkkalan lentoasemalla taas sulkuajan jälkeen.

Finavia tiedottaa investoinnin etenemisestä tarkemmin ensi keväänä.

Finavia on panostanut Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämiseen viime vuosina yhteensä noin 7,5 miljoonaa euroa. Aiemmin Finavia uudisti muun muassa terminaalien asiakastiloja ja palveluita sekä toteutti mittavan ympäristöparannushankkeen. OP.