Uutiset

Työkoneet

Talosyke Oy – uusilla koneilla homma hoituu

Pääkaupunkiseudulla kovaa kasvua tehnyt Talosyke Oy hoitaa useita liike- ja asuinkiinteistöjä niin ulko- kuin sisäpuolelta. Alusta asti palvelun laatuun ja nopeuteen on panostettu. Yksi iso tekijä luotettavuudessa on uusilla koneilla.

Kun remontteja tai korjauksia ei tarvitse tehdä, niin hintataso pystytään pitämään kilpailukykyisellä tasolla. Reilun viiden vuoden aikana yritys on laajentunut kahden miehen kimpasta yli  40 henkeä työllistäväksi ammattilaiseksi. Konekannassakin on jo parisenkymmentä yksilöä. Pääasiassa pyöräkuormaajia ja imulakaisuautoja.

Talosykkeen ensi askeleet otettiin vuonna 2009, kun Mikko Kannisto ja Lauri Uimonen raapustivat puumerkkinsä yhtiön perustamisasiakirjoihin. Molemmilla miehillä oli jo vankkaa kokemusta alalta, joten kylmiltään ei alalle tultu.

Kasvu on ollut vähintäinkin hämmästyttävää, sillä taloudellisella taantumalla on peloteltu viime vuosina yrityksiä halvaantumisen partaalle. Vuonna 2010 Talosykkeen liikevaihto oli 269 000 euroa. Tästä on tultu aimo harppauksin vuoteen 2014, jolloin liikevaihto oli jo 2,71 miljoonaa euroa. Kasvu on ollut vuodesta riippuen 36–156 prosenttia.

Homma aloitettiin vuokrakalustolla. Ensimmäinen yrityksen oma kone oli käytetty Kramer 1150, johon päädyttiin alalla kauan olleen tuttavan suositusten myötä.

Uudet Kramer-pyöräkuormaajat ovat sittemmin komeilleet useasti ostoslistan kärkisijoilla, sillä nyt merkkiä tunnustetaan jo reilulla kymmenellä koneella. Hyvät kokemukset niin itse koneista kuin KH-Koneet Oy:n jälkimarkkinoinnin toimivuudesta ovat lukinneet Talosykkeen pyöräkuormaajahankinnat pitkälti yhteen osoitteeseen. Mallia 480 on kalustossa eniten, mutta myös muutamia järeämpiä 780- ja 880-malleja.

Mikko Kanniston veli Juha-Matti Kannisto tuli mukaan yrityksen yhdeksi omistajaksi reilun vuoden kuluttua perustamisesta. Nyt mies toimii muiden toimiensa ohella työnjohtajana Helsingin keskustassa. Hoidettaviin kiinteistöihin kuuluvat muun muassa Kamppi parkkihalleineen sekä linja-autoterminaaleineen. Yrityksen uusin Kramer 480 pyörii näillä kulmilla.

Dynasetin KPL-kadunpesulaitteen avulla pestään muun muassa Kaukoliikenteen ja Matkahuollon terminaaleja yöaikaan. Päivällä tehdään lumitöitä ja roskalaatikoiden tyhjennystä. Kone on liikkeellä lähes yötä päivää. Helmikuun lopulla reilun kuukauden käytössä olleen pyöräkuormaajan tuntimittariin oli hierottu jo vajaat 300 tuntia.

”Tässä lajissa ei ole varaa näihin kahteen asiaan samaan aikaa: edullisiin työhintoihin ja epäluotettaviin koneisiin. Meillä on vain ensi mainittu ja juuri luotettavien koneiden avulla asiakasystävällinen hinnoittelu on mahdollista toteuttaa”, tiivistää Juha-Matti Kannisto Helsingin Kampissa.

”Työskentelylle sallitut kellonajat täällä keskustassa ovat varsin rajalliset. Yöllä on helpointa työskennellä niin lumi- kuin puhtaanapitotöissäkin. Jos aamuviideltä sataa reilusti lunta, niin töihin vaeltavat ihmiset asettavat aikamoiset vaatimukset auraamiselle. Tilaa on vähän, joten nelipyöräohjaus koneissa on tärkeä ominaisuus. Toinen on alhainen melutaso”, tiivistää Kannisto.

Kannisto pesee Kampin torilla ostoskeskuksen ja metro- sekä linja-autoaseman sisäänkäynnin edustaa. Normaalisti aluetta hoidetaan lakaisukoneella kolmasti päivässä. Koko kiinteistön ulkohoito tarkoittaa noin viittä tuntia vuorokaudessa. Vilkas tori ja jatkuva ihmisvirta tuottaa puhtaanapidon tarvetta ympäri vuorokauden.

Vuosaaressa, Pauligin kahvitehtaan tontilla Talosykkeen miehet saavat työskennellä aromikkaassa kahvin tuoksussa. Kramer 780 on hankittu viime vuoden lopulla ja silläkin mittarissa jo reilut 200 tuntia.

Lue myös: Kramer – uusi sukupolvi

Lue seuraavaksi