Uutiset

Kuljetuskalusto

Takasen kasetit

Uuden kasettiyhdistelmän luovutus kertoo aina positiivisella tavalla siitä, että suomalaisilla yrittäjillä on uskoa tulevaan. Kun kerralla luovutetaan neljä yhdistelmää maa-ainesten ajoon, voi melkein tuntea omankin lompakon voivan hivenen paksummin. Takanen MR Oy Ylivieskasta katsoo eteenpäin ja satsaa tulevaisuuteen.

Takanen MR Oy on Ylivieskassa päätoimipaikkaansa pitävä maarakennusalan yritys, jonka juuret juontavat vuoteen 1970. Tuolloin Martti Takanen aloitti hiekan ja soran toimitukset Sieviin ja lähikuntiin. Vuosien saatossa toiminta laajeni ja vuonna 2014 vetovastuu yrityksestä siirtyi sisaruksille Johanna ja Juha Takanen. Samalla yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi ja nimeksi Takanen MR Oy.

Toimintaa yhtiöllä on Ylivieskan ja ympäristökuntien lisäksi pääkaupunkiseudulla ja Keski-Suomessa. Maarakennus, kiviainesjalostus ja kiviainesmyynti muodostavat toiminnan perustan.

Huolellisesti harkittu

Toukokuun alussa Takanen MR Oy:lle luovutettiin neljä kasettiyhdistelmää, joissa on Mercedes-Benz Arocs vetoautot ja AM Automäkinen Oy:n valmistamat lavat ja automaattikasettiperävaunut.

Takanen MR Oy:n toimitusjohtaja Juha Takanen kertoo, että uusien kasettiyhdistelmien hankinta oli hyvin tarkkaan harkittu. ”Taisi mennä parisen vuotta erilaisia vaihtoehtoja puntaroidessa”, Juha Takanen toteaa. ”Tavoitteena oli löytää ratkaisu, jossa hyötykuorma olisi mahdollisimman suuri kestävyyden ja luotettavuuden silti kärsimättä”, Takanen jatkaa.

Arocsit M-ohjaamolla

Vetoautoiksi valikoituivat Mercedes-Benz Arocs 4458 10×4 -autot. Voimanlähteeksi autoihin valittiin 15,6-litraisista moottoreista toiseksi tehokkain eli 578 hevosvoimainen vaihtoehto.

”Toiseksi tehokkain versio valittiin siksi, että sen yhteyteen saa kapeamman ja alemmas sijoitetun puolipitkän M-ohjaamon, jossa on moottoritunneli”, kertoo automyyjä Erkki Peltokorpi Veho Oy:stä. ”Sora-autossa ohjaamoon nousuja tulee automaattikasetista huolimatta jonkin verran, joten helppokulkuisuus on tärkeää”, jatkaa Peltokorpi.

Automaattinen kasetointi ei Erkki Peltokorven mielestä ole ensisijaisesti kuljettajien mukavuuden tavoittelua vaan enemmänkin turvallisuusasia.

”Jokainen autoon nouseminen ja sieltä laskeutuminen on tietyllä tavalla mahdollinen tapaturman paikka, varsinkin liukkaalla kelillä. Usein kasetointi joudutaan tekemään kadulla tai tiellä, jolloin jokainen autosta poistuminen on turvallisuusriski”, kertoo Peltokorpi, jolla itselläänkin on vuosien kokemus kasettiyhdistelmän ajamisesta.

Toisin ajateltu kasetointi

Vetoautojen lavat varusteineen sekä perävaunut on toimittanut AM Automäkinen Oy. Perävaunut edustavat monelta osin uudenlaista ajattelua. Perävaunujen runko on vain hieman lavaa pidempi, kun taas vetoaisa on huomattavan pitkä ja sijaitsee totuttua korkeammalla. Lavan siirto tapahtuu hydraulikäyttöisten kitkavetorullien ja lavan pohjassa olevan evän avulla.

Yhdistelmän kippaus aloitetaan avaamalla liukuvan vetoaisan lukitus ja työntämällä aisa perävaunun ”sisään”. Vetokidan avaaminen vapauttaa myös ilma- ja sähköliitännät, jonka jälkeen vetoauto käydään kippaamassa.

Perävaunun lava kasetoidaan tavalliseen tapaan. Lava liikkuu kitkavetorullien avulla, jotka puristuvat lavan pohjassa olevaan evään. Voima perävaunun hydraulipumpulle välittyy autosta kynsikytkimen välityksellä. Kun tyhjä perävaunun lava tuodaan takaisin paikalleen, kytketään samalla vetokita kiinni aisaan. Lopuksi aisa vedetään ajoasentoon ja kytketään ilma- ja sähköliitännät.

Automaatti on tätä päivää

Vaikka yhdistelmien virallinen luovutus olikin vapun aikoihin, on ensimmäinen niistä ollut käytössä helmikuusta lähtien. Raudanlujan kokemuksen sora-autojen ratissa hankkineet veljekset Jouko ja Veikko Kivijakola ovat tyytyväisiä Arocseihin.

”Kyyti on hyvää ja rullaavat hyvin”, veljekset toteavat. Heidän mukaansa automatisoidut vaihteistot ovat tätä päivää, myös sora-autoissa.

Ensikokemusten jälkeen Takasen yhdistelmien perävaunuihin tehtiin hienosäätöä, jolla toimivuutta saatiin parannettua. Jouko Kivijakolan mukaan vasta vuoden kuluttua voi sanoa, miten uusi kasetointijärjestelmä toimii eri olosuhteissa. ”Näyttäisi siltä, että kitkarullien puhtauteen ainakin täytyy kiinnittää huomiota”, Jouko Kivijakola pohtii.

Takasen uudet Arocsit ovat ensimmäiset Suomessa liikenteeseen tulleet AM Automäkisen kitkavedolla toimivat kasettiyhdistelmät. Ruotsissa niitä on ollut käytössä jo aiemmin. Konepörssin numerossa 5/2015 on kerrottu perävaunuista ja niiden tekniikasta tarkemmin.

Lue seuraavaksi